Seuraa

Maria Sippala

Myyntijohtaja, YKV, LKV
Puh. 0407235142

Iloinen ja aktiivinen Maria saa asiakkailtaan kiitosta positiivisesta asenteestaan ja huolellisesti tehdystä työstään. Ratkaisukeskeisenä ja luovana ihmisenä hän löytää osapuolia miellyttävän ratkaisun haasteellisemmassakin tilanteessa. Asiakaspalvelutehtävissä Maria on työskennellyt yli 20 vuotta, joista suurimman osan myynnin parissa.

Marialla on runsaasti tyytyväisiä asiakkaita onnistuneiden asuntokauppojen myötä ja asiakkaat palaavat Marian puoleen yhä uudelleen kun asumisen tarpeet muuttuvat. Oulussa ja lähikunnissa Maria on tehnyt välittäjän töitä lähes seitsemän vuoden ajan.

Seuraa

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

suomi, englanti

Erityisosaaminen

kuolinpesät, asunto-osakeyhtiöt, kiinteistöt ja vapaa-ajan asunnot

Asiakkaiden ajatuksia välittäjästä

"Maria esitteli ja myi meille uuden kotimme rautaisella ammattitaidolla ja tehokkuudella. Lisäksi hän myi myös vanhan asuntomme nopeasti ja sujuvasti. Asuntokauppaprosessissamme oli matkan varrella muutamia yllättäviä mutkia ja viivästyksiä, mutta Maria piti meidät erinomaisesti ajantasalla ja hoiti kaiken kuntoon kelloon katsomatta!"

Ostaja ja myyjä 2023

"Kaikki sujui erittäin hyvin ja yli odotusten! Olen/olemme vaikuttuneita ja kiitollisia koko Bon tiimin asiantuntemuksesta ja erityisesti uskomattoman taitavan, miellyttävän, tehokkaan välittäjämme Marian palvelutaidoista! Hän on aivan ykkönen! ?? Kaikki tapahtui nopeasti ja vielä tilanteessa, jossa asuntokaupan oli povattu hiipuvan."

Ostaja ja myyjä 2023

"Maria Sippala was a very knowledgeable and informative seller, carefully explaining things that were not clear to me, helping me with the necessary forms quite patiently, considering my far-from-perfect Finnish :) I am very grateful that she was the sales agent for the apartment I bought."

Kaloian Nickolov, asunnon ostaja 2022

"Meillä oli 6kk asunto myynnissä toisella välitysliikkeellä ja he eivät saaneet myytyä. Sitten saimme suositukset Bo lkv:sta ja otimme yhteyttä. Maria möi kohteemme viikossa!"

Asunnon myyjä 2022

"Mukavan rauhallista, varmaa ammattitaitoista palvelua. Koti meni nopeasti kaupaksi. Kiitos, Maria Sippala! Suosittelen sinua tuttavilleni."

Virpi Lehto, myyjä 2022

"Erittäin ammattitaitoinen ja joustava: Maria Sippala. Rakensi hienosti luottamusta herättävän asiakaskokemuksen."

Asunnon myyjä 2022

"Nopeaa, tehokasta ja ammattitaitoista toimintaa! Pysyimme jatkuvasti kartalla siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi, miten esittelyt meni jne. Helppoa ja huoletonta näin asiakkaalle."

Ossi, myyjä 2022

"Suuret kiitokset todella hyvin hoidetusta asunnon myynnistä ihanalle Marialle! Kaikki sujui todella jouhevasti heti ensimmäisestä tapaamisestamme aina asunnon myyntiin saakka. Osaaminen, palvelu ja ennen kaikkea ahkeruus saavat meiltä erityiskiitokset. Suosittelemme hyvin lämpimästi Bo:ta!"

Essi Kaikkonen, myyjä 2022

"En keksi mitään, mikä olisi voinut mennä paremmin! Maria hoiti kaiken erinomaisen hienosti, ja olen todella tyytyväinen että valitsin hänet välittämään asuntomme. Olin jo heti ensi tapaamisesta alkaen vakuuttunut hänen osaamisestaan, ja edustamansa yrityksen toiminnan laadusta. Kaupat syntyivät ennätysajassa ja huippuhinnalla. Maria oli todellakin palkkionsa arvoinen, ihan täyttä timanttia!"

Tiina Vähä, myyjä 2021

"Kaupat sujuivat välittäjän puolesta hyvin. Yhteistyö oli sujuvaa! pankkien puolelta oli hitaampaa, mutta välittäjä piti tilanteen hyvin hoidossa."

Ostaja 2021

"Kaikki sujui mallikkaasti. Asiantunteva, ihana välittäjä. Jos joskus ostan kodin ja myyn sen, niin etsin kyllä Maria Sippalan tiedot ja saa myydä. Sillä on väliä että on samanhenkinen ihminen! Sai olla oma itseni ja sitähän minä kyllä olinkin!"

Myyjä 2021

"Välittäjän ammattitaito näkyi haastavissa tilanteissa, mitä myynnin yhteydessä tuli vastaan. Hän oli aina tavoitettavissa ja piti meidät ajantasalla."

Myyjä 2021

"Things could not have been better! With her friendly attitude, Maria has been really helpful and very responsive throughout the process. As a foreigner an a first time home buyer with no knowledge of the details of the buying process. I particularly appreciate the step by step guidance."

Ostaja 2021

"Asunnon hankinta sujui paremmin kuin hyvin. Välittäjä löysi oikean helmen ja kaupat sujui kohteesta todella nopeasti."

Ostaja 2021

"Erinomainen kokemus. Välittäjä on asiantunteva ja huolellinen. Koko ostoprosessi meidän kohdalla sujui helposti ja vaivattomasti."

Ostaja 2021

"Polite fast, better and customer focused service. Well aware of real estate situation. Provides best value sale for the seller and buyer. Everyone is happy!"

Myyjä 2021

Oikotie on osa Schibsted Marketplaces -konsernia. Schibsted News Media AB ja Schibsted ASA vastaavat tietojesi käsittelystä tällä sivustolla. Lue lisää