Asumisen lainat

Nuori nainen istumassa sohvalla.

ASP-laina, asuntolaina, sijoitusasuntolaina, taloyhtiölaina ja remonttilaina – omistusasumiseen liittyy monenlaisia lainoja. Joko tunnet nämä asumisen lainat?

Asuntolaina

Kaikkein tunnetuin asumisen lainoista lienee asuntolaina, sillä sitä hakevat yhtä lailla pitkän linjan omistusasujat kuin ensiasunnon ostajatkin. Asuntolainaa myönnetään oman kodin hankintaan, ei siis sijoitusasunnon ostamista varten.

Asuntolainan saamiseksi tarvitset säästöjä ja vakuuksia. Usein asuntolainan vakuudeksi käy ostettava asunto itse, mutta pankki voi vaatia lisäksi muita vakuuksia.

Asuntolainan ottaminen on merkittävä päätös, koska se vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseesi pitkällä aikavälillä. Monet asuntolainan ottajat maksavat lainaa pois vuosikymmeniä – Suomessa tyypillisesti parinkymmenen vuoden ajan. Ennen asuntolainan myöntämistä pankki tarkistaa maksukykysi varmistaakseen, että pystyt maksamaan asuntolainasi takaisin ilman, että taloutesi notkahtaa liikaa.

Myönnettävään asuntolainan määrään vaikuttavat esimerkiksi taloudellinen tilanteesi sekä asunnon hinta, sijainti ja kunto. Siksi pankit arvioivat tapauskohtaisesti, paljonko asuntolainaa myöntävät. Ennen asuntolainan hakemista voit pyytää lainatarjouksia monesta eri pankista ja valita tarjouksista itsellesi sopivimman.

Oikotien lainalaskurilla voit laskea näppärästi suuntaa antavan kuukausierän asuntolainaan ja lähettää lainatarjouspyynnön valitsemillesi pankeille. Pankit ovat sinuun yhteydessä niin pian kuin mahdollista.

Sijoitusasuntolaina

Asuntolaina on tarkoitettu oman asunnon hankintaan, mutta jos olet ostamassa asuntoa sijoitusmielessä, voit hakea sijoitusasuntolainaa. Sijoitusasuntolainaa on mahdollista hakea riippumatta siitä, oletko kokenut asuntosijoittaja vai hankkimassa vasta ensimmäistä sijoitusasuntoasi.

Kuten asuntolainan myös sijoitusasuntolainan saamiseksi tarvitset sekä omaa pääomaa että vakuuksia. Sijoitusasuntolainan vakuutena voivat olla esimerkiksi sijoitusasunto itse ja oma omistusasuntosi. Sijoitusasuntolainan saamiseksi saatat tarvita vahvempia vakuuksia kuin oman asunnon hankintaan tarvittavan asuntolainan saamiseksi.

Kuten asuntolainaa myös sijoitusasuntolainaa varten voit pyytää lainatarjouksia eri pankeilta. Näin pystyt vertailemaan ja kilpailuttamaan lainatarjouksia ennen kuin sitoudut pitkäaikaiseen sijoitusasuntolainaan.

Lue myös: Hjallis Harkimon vinkit aloittelevalle asuntosijoittajalle

ASP-laina

ASP-laina on ensiasunnon ostamiseen myönnettävä valtion takaama laina. ASP-lainan korko on alhaisempi kuin muiden vastaavien ensiasuntolainojen korko.

ASP-laina on tarkoitettu ASP-lainansaajan omaan vakituiseen asumiskäyttöön ostettavan asunnon hankintaan, eli lainalla ei ole mahdollista ostaa sijoitusasuntoa.

Lainan saamista varten tarvitset ASP-tilin, jonne säästät ensiasunnon hankintaa varten. Tilille tallettamasi varat muodostavat oman osuutesi asunnon kokonaishinnasta. Pankki voi myöntää sinulle ASP-lainan, kun olet säästänyt ASP-tilillesi vähintään 10 prosenttia asunnon hankintahinnasta – toisin sanoen ASP-lainaa on mahdollista saada enintään 90 prosenttia asunnon hinnasta tai omakotirakentajan kustannusarviosta.

Voit sopia ASP-tilin avaamisesta pankin kanssa, jos olet 15–44-vuotias etkä ole aiemmin omistanut asuntoa. Lue tarkemmin ASP-tilistä ja ASP-lainasta Valtiokonttorin sivuilta.

Lue myös: Anne Ramsay: Ostajan markkinat kutsuvat pienten asuntojen ostajia

Taloyhtiölaina

Taloyhtiölaina on laina, jota asunto-osakeyhtiö ottaa korjaus- tai rakennushankkeita varten. Taloyhtiölainalla rahoitetaan tyypillisesti esimerkiksi peruskorjauksia ja putkiremontteja sekä taloyhtiön energiatehokkuutta parantavia hankkeita ja investointeja. Taloyhtiölainalla onkin merkittävä rooli paitsi siinä, että uusia asuntoja on mahdollista rakentaa myös siinä, että vanhat asuinrakennukset pysyvät asuttavina ja säilyttävät arvonsa.

Taloyhtiölainan turvin asunto-osakeyhtiön on mahdollista toteuttaa suuriakin hankkeita ja investointeja ilman, että sen tarvitsee erikseen kerätä varoja osakkailtaan. Vastuu taloyhtiölainasta on lainan ottaneella taloyhtiöllä, mutta käytännössä taloyhtiölainan maksavat osakkaat. Osakkaat voivat itse valita, maksavatko oman osuutensa taloyhtiölainasta kerralla vai pitkällä aikavälillä vastikkeiden muodossa.

Remonttilaina

Remonttilaina on kodin kunnostamiseen tarkoitettu laina. Tyypillisiä syitä hakea remonttilainaa ovat keittiö- ja kylpyhuoneremontit, mutta remonttilainalla voi tehdä yhtä lailla pientä pintaremonttia kuin suuremman korjauksen. Remonttilainalla on mahdollista rahoittaa vaikka vain lisää asumismukavuutta.

Remonttilaina mahdollistaa remonttien tekemisen ajallaan: huolehdit asuntosi arvosta tekemällä tai teettämällä remontit ajoissa samalla kun kustannukset jakautuvat pidemmälle aikavälille. Remonttilainan ansiosta voit tehdä isommankin remontin ilman, että taloutesi notkahtaa kertaheitolla.

Remonttilainaa myönnetään sekä vakuudellisena että vakuudettomana. Jos haet vakuudellista remonttilainaa, vakuutena voi olla esimerkiksi remontoitava koti.

Kuten asuntolainaa ja sijoitusasuntolainaa hakiessa myös remonttilainaa hakiessa voit pyytää lainatarjouksen monesta pankista. Jos olet vasta ostamassa asuntoa ja hakemassa asuntolainaa, ota asunnon remonttitarpeet saman tien puheeksi pankissa. Näin selviät yksillä lainaneuvotteluilla eikä sinun tarvitse hakea remonttilainaa myöhemmin erikseen.

Lue myös: Natalia Salmelan vinkit keittiöremonttia suunnittelevalle