The Happy Hamlet ja onnellisia sattumia

Kun Faurouxin pormestari unohtaa lähettää rakennusvalvonnan antaman kielteisen päätöksen ajoissa, sillä on vain positiivisia seurauksia lounaisranskalaisen maatilan remonttiprojektissa. Useita muitakin onnellisia sattumia liittyy pienen kylän uusien asukkaiden elämään ja heidän maatilaansa The Happy Hamletiin.

Jääkiekkoliitossa työskentelevä Suska Karjalainen lähtee vuorotteluvapaallaan kiertämään maapalloa, päätyy New Yorkiin, jonne jää viideksi vuodeksi. Hän ei arvaakaan mitä vielä on edessä lähtiessään tapaamaan siskoaan Sonjaa Djiboutiin, pieneen afrikkalaiseen valtioon, Etiopian ja Somalian välissä. Sukellusopettajana toimivan Sonjan kautta Suska tapaa ranskalaisen Nicolas Prevotin. Etäsuhde New Yorkin ja Djiboutin välillä jatkuu yhteiseloon Afrikassa ja lopulta pari päättää muuttaa Ranskaan, pieneen Faurouxin kylään.

 

The Happy Hamlet on Suskan ja Nicon yhteinen projekti, he ovat korjanneet ja remontoineet itselleen kodin. Nyt on vuorossa vierastalon remontti, jonne majoitetaan The Happy Hamletiin saapuvia erilaisia ryhmiä. Luvassa on kokkikursseja, viinimaistajaisia, jazz-iltoja, lukupiirejä ja jooga- ja hyvinvointiretriittejä. 

The Happy Hamlet on monimerkityksellinen. Ensin tulee mieleen Shakespearen Hamlet, mutta hamlet tarkoittaa pientä kylää, jopa kyläpahasta, juuri sellaista kuin The Happy Hamlet on ollut vuosisatoja, tilan ensimmäiset rakennukset ovat 1600-luvulta.

 

Suska ja Nico lähtivät syksyllä 2015 neljän kuukauden turneelle, jolloin auton mittariin kertyi 25.000 kilometriä, etsimään unelmiensa kohdetta. He näkivät 86 kohdetta; linnoja, maatiloja, myllyjä, taloja ja raunioita. Ja puolentoista vuoden kuluttua he ovat maatilan, The Happy Hamletin, omistajia laventelipeltojen keskellä Lounais-Ranskassa, lähellä Toulousea.

 

Suomalaisena Suska Karjalainen on tottunut lakeihin ja asetuksiin, mutta huomasi pian Ranskan menevän reippaasti ykköseksi. Toisaalta ranskalaisten tapa noudattaa sääntöjä poikkeaa suomalaisesta tunnollisuudesta.

– Meillä olisi jäänyt uima-allas rakentamatta, ellei kylän pormestari olisi ”unohtanut” antaa meille kielteistä rakennuslupapäätöstä, kertoo Suska. Kielteinen päätös perusteltiin sillä, että uima-altaan olisi pitänyt olla muutaman metrin lähempänä rakennusta. Pormestarikaan ei siis aina noudata lakeja ja asetuksia prikulleen. Tahallisella unohduksella pormestari halusi puoltaa rakentamistamme. Täällä on ihmisillä uima-altaita pilvin pimein missä kelläkin. Joten meilläkin on meneillään uima-altaan rakentaminen haluamallemme paikalle.

 

Onnellinen sattuma oli myös Sonjan opiskelukaverin Eeva Katzin apu ja ammattitaito. Eeva on arkkitehti ja asuu ranskalaisen arkkitehtimiehensä Fredin kanssa lähistöllä. Mittava remonttiprojekti on edennyt jo osin valmiisiin huoneisiin ja pesutiloihin.

 

Suska ja Nico käyvät paljon lähialueen kirppareilla ja huutokaupoissa, joista tekemillään löydöillä sisustavat The Happy Hamletin huoneita. 

 

The Happy Hamletin huoneet ovat tilavia ja makuuhuoneiden yhteydessä on pesutilat.

 

Faurouxin kylässä on 200 asukasta ja kylän yhteisöllisyys on tullut tutuksi Suskalle ja Nicolle. Naapurit piipahtelevat kutsumatta ja apua saa aina jos tarvitsee. 

– Välillä tuntuu, ettei toivoisi kenenkään tulevan, kun joku homma on pahasti kesken, mutta kyllä ne tauot ja varastetut hetket on ihan parhaita, pohtii Suska. Paljon vietetään myös aikaa naapureiden ja ystävien kanssa apéroilla ja dinnereillä.

 

Osa huoneista on kalustamatta. Suska ja Nico tekevät remonttia paljon itse, mutta myös paikallisia ammattilaisia, kuten muurareita, laatoittajia, kirvesmiehiä, putki- ja sähkömiehiä, käytetään tarvittaessa. Suskan vanhemmat ovat korvaamaton apu vieraillessaan pidempiä jaksoja ja auttaen tilan töissä. 

– Talliin tulevan ison saunan tulee rakentamaan suomalainen tekijä, sanoo Suska Karjalainen. Siitä en tingi. 

 

Kauniisti kaakeloitu moderni suihkutila on saanut vastapainoksi puuparrun ja allastasoksi vanhan pöydän.

 

Sauna ranskalaisella maaseudulla ei liene sattumaa, vaan Suskan toive tuoda The Happy Hamletiin jotain suomalaista. Tynnyrisaunan lasiseinästä avautuu upea näkymä alas laaksoon kauniiseen luontoon, jonka maisema vaihtelee vuodenajan mukaan. Ja samalla voi ihailla maailman upeinta tähtitaivasta, vuodenajasta riippumatta.

 

The Happy Hamletissa järjestetään hyvänolon kursseja ja retriittejä majoittuen viehättäviin ja todella tilaviin huoneisiin.

 

Suskan ja Nicon perheeseen kuuluu Nicon teini-ikäinen tytär Reizo. Joskus on hyvä pitää taukoja remonttihommista ja istahtaa iltapäiväkahville pihan patiolle. Nico on kotoisin L´Ardennesista, Belgian rajalta, mutta on asunut yli puolet elämästään Afrikassa, minne lähti nuorena kehitysprojekteihin ja päätyen ranskankieliseen Djiboutiin, Afrikan sarveen. 

 

www.thehappyhamlet.com