Tampereella näkyy iso alueellinen muutos – Turku ailahtelee isoista kaupungeista eniten

Ilmakuvaa Tampereelta.

  • Omistusasumisen vetovoimassa Helsingissä voittajia ovat tällä hetkellä perinteikkäät arvoalueet.
  • Häviäjiä Helsingissä ovat Itä-Helsingin suuret alueet Laajasalo ja Vuosaari. Niiden vetovoima laskee.
  • Koko Suomen halutuin paikka asunnon omistamiselle on Helsingin Lauttasaari. Se on pitänyt asemansa jo yli vuoden.
  • 6 suurimmasta kaupungista eniten mullistusta sisäisessä vetovoimassa on Turussa. Ailahtelun syy voivat olla toteutuessaan merkittävästi kaupunkia muokkaavat suunnitteilla olevat isot rakennushankkeet.
  • Tampereella kehitys näyttää etenevän kohti keskusta-alueen aiempaa isompaa korostumista omistusasumisen toiveissa.
  • Suomen 6 suurimman kaupungin omistusasumisen vetovoimaisimmat kaupunginosat selviävät Oikotiellä tehtyjen hakujen lukumääristä. Tammi–maaliskuussa asuntohaun käytetyimmät hakusanat olivat autotalli, loft, hirsi, takka, maalämpö. Siirtolapuutarha putosi kokonaan käytetyimpien hakusanojen kärkikymmeniköstä.

Omistusasumisen suunta on nyt Helsingissä kohti arvokkaimpia alueita ja Tampereella kohti keskusta-aluetta. Asuntohauissa autotalli on nytkin haetuin yksittäinen ominaisuus omistusasunnolta ja uima-allas yltää kärkikymmenikköön. Pois käytetyimpien hakuehtojen listalta putosi kokonaan siirtolapuutarha. Tammi–maaliskuun 10 haetuinta ominaisuutta Oikotien omistusasuntohaussa olivat autotalli, loft, hirsi, takka, maalämpö, uima-allas, hitas, piha, parvi ja kaukolämpö.

Omistusasumisen vetovoimaisimmat kaupunginosat selviävät Oikotien hakumäärien perusteella. Suomen 6 suurinta kaupunkia ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku. Vetovoimavertailu kertoo, mistä kaupunginosista haetaan omistusasuntoja eniten. Vertailu ei kerro, mistä asunnot ostetaan, vaan mistä asunnot haluttaisiin ostaa. Oikotie Asunnot -palvelua käyttää viikoittain yli 1,4 miljoona käyttäjää.

Taloustilanne nostaa Helsingin arvoalueita

Omistusasumisen hintataso on ollut yleisesti harmaan taloustilanteen vuoksi huomattavan matala jo yli vuoden ajan. Se on Helsingissä nostanut mielenkiintoa eritoten arvoalueita kohtaan. Eniten ilmiö näkyy eteläisessä kantakaupungissa. Ullanlinna, Kruununhaka ja Punavuori ovat nostaneet viime kuukausina rooliaan kaupungin halutuimpien kaupunginosien kärkikymmenikössä.

 – Kun hinnat ovat alhaalla, arvoalueet ovat otollisia kohteita, koska niillä asuntojen arvon palautuminen on kaikkein todennäköisintä. Ja tämänhetkinen hintataso tuo Ullanlinnan ja Kruununhaan tapaiset alueet mahdollisiksi asuinpaikoiksi myös heille, joille ne eivät välttämättä ole aiemmin olleet mahdollisia, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen kertoo.

Eteläisen kantakaupungin ohella Helsingissä asuntokaupan yksi ilmiö oli viime vuonna Oulunkylä. Nyt Oulunkylä on noussut omistusasumisen vetovoimassa jo kärkinelikkoon, syrjäyttäen Ullanlinnan.

– Oulunkylän suosio kohosi koko viime vuoden ajan ja suunta jatkuu. Yksi iso syy on Raide-Jokeri-pikaraitiolinjan toiminnan alkaminen. Sen pysäkeistä kolme on Oulunkylässä, Leinonen toteaa.

Lauttasaari on koko maan halutuin

Häviäjiä ovat idän suuret kaupunginosat Laajasalo ja Vuosaari. Rakenteilla olevien, kantakaupungin ja Laajasalon yhdistävien, Kruunusiltojen vauhdittama Laajasalo oli vielä syyskuussa Helsingin 4. halutuin alue. Nyt se on pudonnut sijalle 8. Vuosaari puolestaan on valunut jo halutuimpien kaupunginosien kärkikymmenikön reunalle.

– Laajasalo ja Vuosaari ovat Helsingin tämän hetken halutuimpien kaupunginosien kärkikymmenikön edullisimmat alueet. Ne ovat myös selkeimmin laskussa. Edullisemman hintatason alueet mahdollisesti hyötyisivät, jos omistusasuntojen yleinen hintataso kääntyisi nousuun, Leinonen kommentoi ja jatkaa:

– Toki edelleen Laajasalo ja Vuosaari ovat hyvin suosittuja asuinpaikkoja, Leinonen lisää.

Helsingin ja koko Suomen halutuin sijainti omistusasunnolle on ollut jo yli vuoden ajan Lauttasaari. Töölö on yhtä sitkeästi kakkonen.

– Lauttasaaren asema ja maine nousi merkittävästi koronavuosina, jolloin moni innostui kantakaupungin ulkopuolella asumisesta ja väljyydestä. Pohjalla olivat perinteikäs hyvä maine ja Länsimetron 2 uutta metroasemaa Lauttasaaressa. Nyt suursuosion voi jo sanoa vakiintuneen, Leinonen sanoo.

Eniten muuttuu Turku

6 suurimmasta kaupungista suurimmassa muutoksessa on nyt Turun sisäinen tilanne. Alkuvuoden aikana Nummi ja Port Arthur ovat uusina nousseet vetovoimaisuudessa kaupunginosien kärkikymmenikköön. Suurimmat putoajat ovat Kupittaa sekä Nättinummi, jotka valahtivat nyt ulos kärkikymmeniköstä.

Myös Runosmäki on pudonnut. Se oli liki koko viime vuoden Turun 5. halutuin omistusasumispaikka, mutta nyt se on 6. suosituin.

– Turkuun on suunnitteilla toteutuessaan merkittävästi kaupunkia muokkaavia suuria rakennushankkeita, joiden lopullinen toteutumismalli on kuitenkin vielä epäselvä. Se voi olla yksi eri kaupunginosien vetovoimaisuuteen ailahtelevuutta lisäävä tekijä, Leinonen kommentoi.

Turussa vetovoiman kärkikolmikko on kuitenkin ollut muuttumaton jo yli vuoden. Kärki ovat keskusta, Hirvensalo ja Martti.

Tampereella näkyy jalkapallostadion

Tampereen merkittävin kaupunki-infrastruktuurin uudistus oli alkuvuoden aikana Tammelan stadionin valmistuminen. Jalkapallostadionin ohessa on kerrostaloja, joissa on yhä asuntoja saatavilla. Stadionin liikekeskus avautui viime marraskuussa. Jalkapalloareenan valmistuminen näyttää kohentaneen kaupunginosan vetovoimaisuuttaan tammi–maaliskuussa, sillä Tammela on nyt Tampereen 4. halutuin asunnon omistamisen kohde. 

Tampere eroaa muista suurimmista kaupungeista siten, että siellä suurin suosio ei omistusasumisessa ole samassa määrin keskustavetoista. Asiaan vaikuttaa merkittävästi raitiotien valmistuminen. Tilanne voi olla muuttumassa, sillä Tammelan suosion noustua kaikkein suurin vetovoima on nyt pitkälti keskustassa ja sen naapurissa.

– Edelleen Tampereella etenkin Hervanta, Vuores, Niemenranta ja Linnainmaa edustavat vetovoimaa keskusta-alueen ulkopuolella. Ja raitiotien laajentuminen voi tuoda lisää vetovoimaa länteen. Mutta tällä hetkellä keskustan asema on muuttunut vahvemmaksi, Leinonen päättää.

Itä-Tampereen Linnainmaa on alkuvuoden aikana noussut Tampereen vetovoimaisimpien kaupunginosien kärkikymmenikköön.

Suomen suurimpien kaupunkien suosituimmat kaupunginosat

Oikotie seuraa 6 suurimman kaupungin kaupunginosien vetovoimaa 3 kuukauden välein. Suurimpien kaupunkien suosituimpien – eli maan suosituimpien – kaupunginosien vetovoiman seuraaminen on tapa jäsentää kaupunkiasumisen trendejä. Alla ovat vuoden 3.  neljänneksen rankingit. Rinnalla ovat myös edellisten neljännesten listat. Listat ovat Oikotiellä tehdyistä omistusasuntohauista.

Helsingin halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.2024

Lauttasaari
Töölö
Munkkiniemi
Oulunkylä
Kallio
Ullanlinna
Kruununhaka
Laajasalo
Punavuori
Vuosaari

Helsingin halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.2023

Lauttasaari
Töölö
Munkkiniemi
Ullanlinna
Kallio
Oulunkylä
Laajasalo
Vuosaari
Kruununhaka
Punavuori

 

Espoon halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.2024

Tapiola
Westend
Haukilahti
Olari
Matinkylä
Mankkaa
Leppävaara
Laaksolahti
Saunalahti
Soukka

Espoon halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.2023

Tapiola
Westend
Haukilahti
Olari
Matinkylä
Mankkaa
Leppävaara
Laaksolahti
Soukka
Lintuvaara

 

Tampereen halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.2024

Keskusta
Kaleva
Pyynikki
Tammela
Hervanta
Vuores
Pispala
Ranta-Tampella
Niemenranta
Linnainmaa

Tampereen halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.2023

Keskusta
Kaleva
Pyynikki
Hervanta
Vuores
Tammela
Ranta-Tampella
Pispala
Härmälänranta
Amuri

 

Vantaan halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.2023

Tikkurila
Kivistö
Ylästö
Myyrmäki
Martinlaakso
Kartanonkoski
Hiekkaharju
Korso
Pähkinärinne
Rajakylä

Vantaan halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.2023

Tikkurila
Kivistö
Ylästö
Myyrmäki
Martinlaakso
Kartanonkoski
Hiekkaharju
Rajakylä
Korso
Pähkinärinne

 

Oulun halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.2024

Keskusta
Oulunsalo
Kiiminki
Tuira
Kello
Hiukkavaara
Pateniemi
Välivainio
Ylikiiminki
Heinäpää

Oulun halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.2023

Keskusta
Oulunsalo
Tuira
Kiiminki
Kello
Pateniemi
Hiukkavaara
Ritaharju
Jääli
Toppilansalmi
Metsokangas

 

Turun halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.2024

Keskusta
Hirvensalo
Martti
Uittamo
Varissuo
Suikkila
Pääskyvuori
Nummi
Runosmäki
Port Arthur

Turun halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.2023

Keskusta
Hirvensalo
Martti
Uittamo
Varissuo
Suikkila
Pääskyvuori
Nummi
Runosmäki
Port Arthur