Cornwall Gardens Singaporessa – talo kuin viidakko

Singaporelainen arkkitehtitoimisto Chang Architects suunnitteli arkkitehti Chang Yong Terin johdolla tilavan omakotitalon, jonka tarkoitus on palvella montaa sukupolvea. Talon tilannut perhe halusi rakentaa talon, jossa riittää tiloja myös perheen nykyisten lasten tuleville perheille. Rakennuksen koko on vaikuttava: 929 – 2322 neliötä. Talolle nimeltään Cornwall Gardens myönnettiin tänä vuonna myös Architizer A+Award-palkinto XL-omakotitalojen (suuremmat kuin 460 neliötä) sarjassa. Architizer on maailman suurin arkkitehtuuri-portaali, joka jakaa joka vuosi A+Award-palkinnot maailman parhaille rakennuksille omassa sarjassaan.

Talossa on kuusi makuuhuonetta, kuntosali, viihdetiloja, kirjasto, useampia ruokailuterasseja, jotka kaikki muodostuvat biologisen altaan ympärille.

Rakennuksen eri tasoille sijoittuvilla rakenteilla ja kaiteilla kasvaa runsaasti kasveja, jotka luovat yhdessä vesiputouksien kanssa todella viihtyisän, hieman kylpylämaisen tunnelman.

Talon katto muodostuu portaista, joiden päällä kasvaa viherkasveja.

Portailta katsottuna rakennus muistuttaa amfiteatteria.

Talo on saanut nimensä – Cornwall Gardens  – kadusta, jonka varrella se sijaitsee. Kuvassa rakennus kadulta katsottuna.

Lähikuva talon julkisivusta, joka on tehty hiiltyneestä puusta. Sen porrastuksissa kasvavat orkideat.

Hiiltyneestä puusta tehty julkisivu ylettyy myös talon kuistille toimien samalla ilmansaasteiden kerääjänä.

Talon etuovi on tehty uusiokäytössä olevista vanhoista ratapölkyistä.

Näkymä talon sisäänkäyntiaulasta – vastaantulijaa odottaa vehreys ja veden solina.

Sisäänkäyntiaula, josta oikealle jää kirjasto.

Kivimuuri on peräisin tontilla aiemmin olleesta rakennuksesta. Se otettiin käyttöön vesiputouksena luomaan tilaan rauhallinen tausta.

Näkymä eräästä talon makuuhuoneesta.

Näkymä työhuoneesta ja kasvisillalta.

Nämä varjoviikunat, jotka säilytettiin talon rakennuksen yhteydessä, luovat viihtyisän taustan kulkureitille lastenhuoneeseen.

Näkymä yhdestä makuuhuoneesta – huoneet sulautuvat yhteen talon floran kanssa houkutellen talon asukkaiksi myös erilaisia hyönteisiä, perhosia ja muun muuassa myös oravia.

Lastenhuoneesta laskeutuvat veistokselliset portaat.

Näkymä bioaltaaseen leikkihuoneen lasikaton läpi.

Punapassiohedelmäsilta tarjoaa varjoisan suojan länsiauringolta sekä yksityisyyttä naapureiden katseilta.

Näkymä kasvisillalta.

Näkymä talon katon harjalta.

www.changarch.com