Avomerinäkymällä varustettu oma etelä-/länsirantainen talo golfkentän lähettyvillä, päättyvän tien päässä!
Sijainti on erittäin rauhallinen, lähellä ei ole kuin muutama talo saman yksityistien varrella. Tietä hoidetaan ympärivuoden. Talvella tie aurataan tämän kiinteistön parkkialuella myöten joten pihaan pääsee täydellisesti lumikeleistä huolimatta. Golfkenttä kahviloineen ja rantahotelli ravintoloineen on helposti saavutettavissa vaikka omalla golfautolla. Talossa on asuttu vuoteen 2011 asti vakituisesti jonka jälkeen se on toiminut vapaa-ajan paikkana.
Tällä hetkellä talo on purettuna sisältä pääosin, saneerausta varten. Kuntotarkastus sekä homekoiratutkimus on tehty 2021 talon kunnon selvittämiseksi, remontti suunnitelmien tueksi, tarkastuksissa ei ongelmia löytynyt. Aihio on täydellinen unelmien kodin tai vapaa-ajan paikan rakentamiseen. Olohuoneen ja keittiön yhdistelmä on valtavan kokoinen (n. 70m2). Koko meren puoleinen seinä on isoa ikkunaa josta aukeaa henkeäsalpaavat maisemat aina horisonttiin asti. Makuuhuoneita on nykyisellään kolme mutta tarvittaessa niitä on helppo tehdä lisää 1-2 ilman että avaruus kärsii. Uima-allasosasto huokuu 70- luvun arvokasta tunnelmaa. Uima-allas on n. 8m pitkä ja hyvässä kunnossa edelleen, vain koneisto on poistettu. Allasosastolla on myös suihkut, sauna ja baarikeittiölle paikka sekä kaunis takka jonka edustalla on hyvin tilaa rentoutua saunan ja uinnin jälkeen. Täältäkin luonnollisesti mielettömät maiset merelle ja kulku katetulle ja osittain lasitetulle terassille.
Rantasaunalle on valmiina jo sorapatja salaojineen. Saunan edustalle suunnitellun laiturin kärjessä on varmasti riittävä syväys isollekin moottoriveneelle. Ranta vaatii hieman kivien siirtelyä mutta pohja on hiekkapohjainen ja kova. Hiekan päällä paljon kiviä mutta helppo siivota isolla kaivinkoneella jolla pääsee hyvin ajamaan rantaan asti joten uimarannan/rannan muokkaus helppoa. Ranta koostuu upeasta kallioisesta maastosta sekä hienosta hiekasta ja kivestä. Vesi on todella kirkas ja avomeri tarjoaa jokaiseen vuodenaikaan mykistävän hengähdyksen kiireiseen arkeen. Kauempana siintää isojen laivojen väylä, joka puolelta tonttia suorat panoramanäkymät merelle ja omaan mäntymetsään.
Lyhyen matkan päässä siintää myös Kaunissaari, jossa järjestetään mm. juhannuksena saaristolaistapahtumia ja löytyypä sieltä myös erinomainen ravintola, jos lähiravintolan etanat kyllästyttää. Kahvila, ravintola, golf, hotelli, minigolf ja aktiviteetit noin 5 min päässä. Kotkan kaupat ja palvelut lyhyen matkan päässä, keskustaan noin 15 min ja lähimpään ruokakauppaan noin 10 min.
Helsingistä (Pohjois-Helsinki) noin 1h 20 min autolla.
Tämä paikka on yksinkertaisesti nähtävä jotta pääset kokemaan sen yksilöllisyyden ja valtavan potentiaalin. Saavuit paikalle sitten helikopterilla, veneellä tai golfautolla niin järjestämme sinulle mielellämme yksityisesittelyn!
TONTILLE MENO ILMAN LUPAA ON KIELLETTY!
Tanja Piira
Kiinteistönvälittäjä, LKV
040 180 6556
tanja@kbh.fi
ja
Janne Kieselbach
Kiinteistönvälittäjä, LKV
045 806 8299
janne@kbh.fi