Tervetuloa tutustumaan viehättävään ja loistavapohjaiseen rivitalokotiin, joka sijaitsee Kuninkaantammessa. Tässä kodissa arjen sujuvuus on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa, mm autopaikka löytyy aivan oman kodin edestä ja se sisältyy myyntihintaan.
Alakerrassa on avara ja valoisa olohuone, jonka yhteyteen mahtuu hyvin ruokapöytä. Valo tulvii kauniisti olohuoneeseen isojen ikkunoiden kautta ja olohuoneesta on käynti etelän suuntaan olevalle terassille, sekä omalle pienelle nurmipihalle. Pihalta on suora näköyhteys myös yhtiön viihtyisälle ja suojaisalle leikkipihalle.
Vaaleasävyinen keittiö on tyylikkään ajaton ja alakerrassa on lisäksi erillinen kylpyhuone. Arjen sujuvuutta lapsiperheen ja lemmikkiperheen kannalta helpottaa myös eteisen laattalattia ja käynti suoraan kylpyhuoneeseen. Portaiden alla on lisäksi loistavasti säilytystilaa.
Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta, joista kahdesta on käynti koko huoneiston levyiselle lasitetulle parvekkeelle. Yläkerrassa on lisäksi viihtyisä sauna ja kylpyhuone, jonka yhteydessä hoituu perheen pyykkihuolto erinomaisesti. Huoneistoon kuuluu oma autopaikka aivan sisääntulon läheisyydessä, joten kauppakasseja ei tarvitse kantaa pitkää matkaa. Pihan yhteydessä on myös kaksi kylmää varastotilaa, joista toiseen mahtuu hyvin vaikka polkupyörät.
Hyvin hoidettu taloyhtiö ja loistava rauhallinen sijainti! Keskuspuiston upeat lenkkeilymaastot ja talvisin hiihtoladut ovat kävelyetäisyydellä. Kuninkaantammi on viihtyisä ja uusi Helsingin kaupunginosa, joka on rakennettu erityisesti lapsiperheitä silmälläpitäen. Lähikoulu ja päiväkoti ovat juuri valmistuneet ja sijaitsevat miltei naapurissa, joten koulumatka on erittäin turvallinen. Lisäksi viihtyisä ja upea Vennynpuiston leikkikenttä löytyy aivan kivenheiton päästä ja uusi Palettilammen uimapaikkakin löytyy aivan lähettyviltä.
Tähän kotiin on helppo ihastua! Järjestämme asunnossa esittelyjä viikottain, joten parhaiten pääset tutustumaan tähän viihtyisään kotiin sopimalla kanssani sinulle sopivan esittelyajan.
Lisätiedot ja esittelyt:
Maria Kuivinen,
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, MuM
maria@kuivinenlkv.fi
0445746727
Sami Kuivinen,
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, MuM
sami@kuivinenlkv.fi
0405727872
Mikäli oman kotisi myynti on ajankohtainen, pyydä meidät arviokäynnille. Saat meiltä arvokasta tietoa alueesi tämän hetken markkinatilanteesta, sekä kilpailukykyisen palvelutarjouksemme. Käyntimme on maksuton.