Kannustavat tekstit auttavat tekemään työt loppuun, kertovat Eeva Aaltonen ja Sofia Heinonen.

Kuva Emilia Kangasluoma HS.

 

MILTEI jokaisessa tavaratalossa ja sisustuskaupassa myydään sisustustauluja, jotka on koristeltu erilaisin aforismeihin. Moni ostaa niitä koristeeksi, tekstien sisältöä sen tarkemmin miettimättä. Toiset eivät ottaisi tällaisia tauluja kotiinsa mistään hinnasta.

Myös Eeva Aaltosen, 25, kotia hallitsevat erilaiset tekstitaulut. Hän on saanut niitä lahjaksi tai ostanut tavarataloista. Muuten 20-neliöinen yksiö Helsingin Ullanlinnassa on minimalistisesti sisustettu.

Lattialle ei mahdu paljoa tavaraa, joten muistot löytyvät seinältä. Eri tekstejä sisältävät taulut limittyvät toistensa viereen. Seiniä koristaa myös Killers-bändin Mr Brighside -kappaleen ääniraidasta tehty taulu ja pienet valokuvat ystävistä.

”En ole ottanut sisustusta niin vakavasti. Tämä on opiskeluajan asunto, enkä tule asumaan täällä montakaan vuotta”, kertoo markkinointia opiskeleva Eeva Ahonen.

Siksi häntä ei ei haittaa, vaikka tilaa ei ole paljon ja seinällä olevat taulut ovat valikoituneet vähän satunnaisesti.

YKSI tekstitauluista on kuitenkin Aaltoselle ylivoimaisesti tärkein ja poikkeaa muista.

Se on taulu, jossa lukee ”There cannot be a crisis this week, my schedule is already full”.

Aaltonen törmäsi tauluun sattumalta sisustuskaupassa, ja teksti puhutteli häntä niin paljon, että taulu lähti mukaan.

”Teksti tuntui sopivan hyvin arkeeni. Se on hauska ja tsemppaava. Stressaannun helposti, jos kalenteri täyttyy opiskelu- ja työkiireistä.”

Silloin Eeva Aaltonen ajattelee, että hänellä on liian kiire, eikä hän enää kykene hoitamaan kaikkea.

”Hektisistäkin tilanteista kuitenkin selviää ja asiat saa lopulta tehtyä”, Aaltonen kertoo.

Hän on huomannut, että ihmiset päivittelevät kiirettä ikään kuin lämpimikseen. Välillä hän itsekin tekee niin.

”Kun katson taulua, tajuan että liika stressaaminen on aivan turhaa. Elämä on arvaamatonta. Koska vain voi sattua jotain hyvää tai huonoa.”

Eeva Aaltosen yksiön seinät ovat täynnä sisustustauluja. Kuva Emilia Kangasluoma HS. 

 

SEINÄLLÄ on useita muitakin tekstitauluja, joita hän on joko saanut lahjaksi tai löytänyt tavarataloista tai kaupoista.

Tekstejä käytetään niissä dekoratiivisesti samaan tapaan kuin printti T-paidoissa.

Sanat ovat kuitenkin Aaltoselle tärkeitä. Hän on kiinnostunut copywriterin ammatista ja kerää lausahduksia Twitteristä ja Tumblr-palvelusta.

”Olen kirjoittanut muistikirjaani myös kavereiden lentäviä lausahduksia. Parhaimmillaan inspiroiva lause voi toimia ikään kuin taustalla niin, ettei sitä aktiivisesti mieti. Niistä voi hakea kuitenkin voimaa silloin kun tarvitsee.” Aaltonen sanoo.

 

Sofia Heinonen ihastui Walt Disneyn sitaattiin. Kuva Sofia Heinonen. 

BLOGGARI Sofia Heinonen, 29, muistuttaa suosikkitekstien avulla itseään tavoitteista. Lahtelaisnainen pitää Frutti Di Mutsi -blogia ja keskittyy siinä -ruuanlaittoon, perhe-elämään, askarteluun ja käsitöihin.

Heinosen kodin peilissä on sisustustarra, jossa lukee Walt Disneyn sitaatti ”If you can dream it, you can do it”.

”Kuulin sitaatin ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta sitten. Se tuntui heti osuvalta ja jäi päähän. Ajattelin, että tätä sanomaa haluan kuljettaa elämässäni mukana tavalla tai toisella, joten tein siitä itselleni tarran. Myös mieheni pitää siitä.”

Heinonen on liimannut tarran sängynpäädyssään olevaan peiliin. Siinä se muistuttaa häntä unelmien tärkeydestä – heti heräämisen jälkeen ja illalla ennen nukkumaanmenoa.

Teksti toimii hänelle ennen kaikkea motivaattorina.

”Aloitan paljon erilaisia käsityö- ja askarteluprojekteja, ja välillä iskee voimattomuus, kun en saa niitä etenemään. Silloin Walt Disneyn viisaat sanat muistuttavat minua siitä, että olen kuitenkin haaveillut valmiista työstä. Jos olen päässyt niin pitkälle, että olen voinut kuvitella jotain, voin saada haaveeni toteutumaan”, Heinonen kertoo.

Alkuperäinen Keep calm and carry on -juliste vuodelta 1939 myytiin peräti 25000 eurolla. Kuva Joe Pepler / REX. 

Tekstitauluilla halutaan kertoa itselle tärkeistä arvoista myös muille
TEKSTEJÄ sisältävien sisustustaulujen ja -tarrojen suosio on kasvanut viiden viime vuoden aikana. Suosio liittyy maalaisromanttiseen, nostalgiseen tyyliin, mutta myös kuvasivustoihin, kuten Pinterestiin ja Tumblriin. Niissä inspiroiva sitaatti yhdistetään kauniiseen kuvaan.

Yksi maailman ikonisimmista tekstitauluista, ”Keep calm and carry on”, oli aikanaan Ison-Britannian hallituksen toisen maailmansodan aikana 1939 julkaisema propagandajuliste. Se luotiin sekä kansalaisten kannustamiseksi että rauhoittamiseksi siltä varalta, että kaupungit joutuisivat ilmapommitusten kohteeksi.

Keep calm -tekstiä on painettu paljon myös sisustusesineisiin, ja se on vääntynyt erilaisiksi huumoriversioiksi.

Brittiläisen kirjailijan ja journalistin Owen Hartherleyn mukaan julisteen uusi suosio perustuu nostalgiaan. Mutta yhtä lailla britit tarvitsevat kannustusta nykyäänkin, jotta selviäisivät maan hallituksen asettamasta rajusta säästöohjelmasta.

Niin ikään kuuluisa iskulause toisen maailmansodan ajalta on ”We can do it”. Sitä julisti propagandahahmo Rosie the Riverter, joka kannusti naisia auttamaan Yhdysvaltojen sotaponnistuksissa. Myöhemmin feministiset liikkeet ovat käyttäneet tätä iskulausetta.

ARJEN estetiikkaa tutkineen Ossi Naukkarisen mukaan tekstitauluilla ja -tarroilla halutaan alleviivata omia arvoja ja myös kertoa niistä kylään saapuville ystäville.

Toisaalta taulut heijastelevat ihanteita ja niillä muistutetaan siitä, mihin halutaan pyrkiä, mutta ei olla vielä päästy.

Naukkarisen mukaan taulut liittyvät itsensäkehittämiseen eli self-help-kulttuuriin.

”Taulut ovat lähteneet liikkeelle uskonnosta. Uskonnolliset perheet keräsivät pitkään Raamatun lauseita muistuttamaan tärkeistä arvoista. Nykyään suositumpaa on urheilusta tuttu käsittelytapa, jossa itseä valmennetaan erilaisten tavoiteiskulauseiden avulla avulla. Yksi lajityyppi on hauskat vitsit, joilla kerrotaan muille, ettei tässä ihan tosissaan olla,” Naukkarinen kertoo.

Tämä moderni koti on täydellinen suurien vierasjoukkojen kestitsemiseen. Avointa tilaa on paljon ja huoneet yhdistyvät kauniisti toisiinsa muodostaen käytännöllisiä tilayhdistelmiä. Sisustuksen puhtaat linjat ja harmoniset värit tekevät kodista hienostuneen ja kutsuvan.

 

Olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat suuren yhtenäisen tilan. Olohuoneen katseenvangitsijana toimivat sen isot lasipinnat. Upean maiseman paljastava ikkunaseinä jatkuu ruokailutilan kautta keittiöön. Keittiön kalustus on tummanpuhuvan klassinen selkeine linjoineen. Metallinväriset kodinkoneet ovat Liebherrin ja Gaggenaun.

 

 

Kodin saunaosastoon kuuluvat pesutilat, oleskeluhuone sekä lasitettu terassi. Täällä saunominen ja illanvietto onnistuu isommallakin porukalla. Oleskeluhuoneen lattia on laatoitettu isoilla mustilla kaakeleilla, joten märillä jaloilla voi tepastella ympäriinsä huoletta. Oleskeluhuoneesta pääsee ulos terassille jäähdyttelemään löylyjen jälkeen, ympärillä olevasta luonnosta nauttien. Terassilla voi istuskella myös talvella palelematta takan ja kattolämmittimien ansiosta.

 

 

Mustaksi maalattu sauna toimii voimakkaana vastakohtana talon muuten vaalealle sisustukselle. Metallinen siro kiuas on kuin koru keskellä tummaa puista huonetta. Tunnelmallinen valaistus saunaan on luotu lauteiden alle sijoitetuilla valoilla sekä kahden seinän ikkunoilla. Lauteilta voi ihailla alati muuttuvaa kaunista saaristomaisemaa yksipuolisesta peilipintaisesta ikkunasta, josta näkee myös oleskelutilaan ja terassille.

 

 

Väsymyksen iskiessä voi terassilta luikahtaa talon päämakuuhuoneeseen. Makuuhuoneen yksinkertainen sisutus yhdessä tummanharmaan ja valkoisen luoman kontrastin kanssa tekevät tilasta harmonisen ja rentouttavan. Tummien värien leikki jatkuu myös talon toisessa makuuhuoneessa. Huoneen seinät ja lattia ovat mustat, jättäen katon ainoaksi valkoiseksi pinnaksi. Näyttävä Eiffel-tornin kuva tuo urbaania tunnelmaa huoneeseen.

 

 

Kultaranta Resort, alue josta tämä koti löytyy, sijaitsee Naantalin keskustan ja vanhan kaupungin läheisyydessä. Kultaranta on kuuluisa rannoistaan, golfkentistään sekä ravintola- ja spa-palveluistaan. Koulu ja päiväkoti sijaitsevat vain kahden kilometrin päässä, mikä tekee alueesta lapsiperheystävällisen. 

Tutustu talon myynti-ilmoitukseen täällä.

Katso muut Naantalissa myynnissä olevat kodit Oikotien kohdehausta.

Kaunis koti -jutuissa esittelemme joka viikko myynnissä olevia asuntoja. Uppoudu kauniiden kuvien maailmaan ja löydä ehkä uusi asunto tai saa ideoita oman kotisi sisustukseen.

 

Tämä vuonna 1960 rakennettu koti on modernisoitu täysin talotekniikan osalta talon klassista henkeä kunnioittaen. Näyttävä koti tarjoaa monia mahdollisuuksia leppoisaan yhdessäoloon vaikkapa koti-spassa rentoutuen tai tilavalla terassilla grillaten.

 

Kodin avoimessa pohjaratkaisussa olohuone, ruokailutila sekä baari ovat yhtä suurta tilaa. Tämä mahdollistaa samassa huoneessa niin perheen yhdessäolon arjen keskellä kuin vieraiden viihdyttämisen viikonloppuisin. Vieraat voidaan esimerkiksi ohjata olohuoneeseen istuskelemaan ja ihailemaan suurista ikkunoista sisäpihalle avautuvaa maisemaa. Drinkkejä voidaan tarjoilla huippuvarustellusta baarista, josta löytyy Whirlpoolin viinikaappi, jääpalakone, olutjääkaappi ja Thoreaun vesi- ja hiilihappokone.

 

 

Talon keittiö on joka kokin unelma: se on mittatilattu Saari-keittiö, joka on varusteltu muun muassa höyry-yhdistelmäuunilla sekä saarekkeesta esiin nousevalla, moottoroidulla liesituulettimella. Keittiön sisustuksessa on käytetty samaa kaunista pähkinäpuun sävyä kuin ruokailusalissa ja baarissa. Lattia taas on laatoitettu kauttaaltaan mustavalkoisilla kaakeleilla, mikä tekee kokkausjälkien puhdistuksesta helppoa.

 

 

Talon makuuhuoneet ovat rauhan tyyssijoja, jotka sijaitsevat omassa siivessään. Päämakuuhuoneen harmoniset värit ja tarkkaan harkitut kalusteet tekevät tilasta tyylikkään kokonaisuuden. Vaaleanharmaa kokolattiamatto kruunaa hotellimaisen ilmeen ja estää askelten töminän. Tilaan myös tulvii kauniisti luonnonvaloa huoneen molemmissa päädyissä olevista ikkunoista.

 

 

Arkeen luksusta tuo alakerran tunnelmallinen spa-osasto. Saunassa Helon Fonda duo 8 -höyrykiuas on upotettu tyylikkäästi lauteisiin ja sen löylyistä pääsee nauttimaan haavasta tehdyillä lauteilla. Kylpyhuoneessa voi rentoutua Svedbergsin kylpyammeessa tai Inviionin lämpötuoleissa esimerkiksi takkatulta tai TV:tä katsellen. 

 

 

Westend sijaitsee merenrannassa Etelä-Espoossa noin kymmenen kilometrin päässä Helsingistä. Alueelta löytyy muun muassa suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset päiväkodit ja koulut. Lisäksi Tapiolan palvelut ovat lähellä, samoin kuin Westendin liikekeskus. Westendissä voi nähdä myös Krepost Sveaborgiin kuuluneita ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia.

Tutustu talon myynti-ilmoitukseen täällä.

Katso muut Westendissä myynnissä olevat kodit Oikotien kohdehausta.

Kaunis koti -jutuissa esittelemme joka viikko myynnissä olevia asuntoja. Uppoudu kauniiden kuvien maailmaan ja löydä ehkä uusi asunto tai saa ideoita oman kotisi sisustukseen.