Ulosottoon joutunut pariskunta löysi ratkaisun velkojen maksuun uudesta pankista ja pääsi kuukaudessa eroon maksuhäiriömerkinnästä

Blue Step Bank.
Kaupallinen yhteistyö: Bluestep Bank

Lainan saaminen perinteisiltä pankeilta saattaa olla lähes mahdotonta, jos hakijan taustalta löytyy maksuhäiriömerkintä tai ulosottovelkaa. Yhä useampi on kuitenkin löytänyt ratkaisun Bluestep Bankista, joka tarkastelee jokaisen lainanhakijan tilannetta yksilöllisesti automaattisten luotonmyöntöprosessien sijaan.

Ulosottovelat tai maksuhäiriömerkinnät eivät aina johdu huolimattomasta raha-asioiden hoidosta. Esimerkiksi työttömyys, sairastuminen tai muu äkillinen kriisi elämässä voi olla alku taloudellisesti haastavammalle ajanjaksolle. Esimerkkinä voidaan käyttää Bluestep Bankiin yhteyttä ottanutta pariskuntaa, jonka taloushuolet alkoivat työttömyyden seurauksena.

Tulojen lasku johti lopulta maksuhäiriömerkintään

Pariskunnan tulot laskivat toisen osapuolen jäätyä työttömäksi, eikä maksuvara enää riittänyt kaikkien kulujen hoitamiseen. Lopulta maksamattomat laskut siirtyivät ensin perintään ja myöhemmin ulosottoon asti. Tilannetta ei helpottanut se, että samaan aikaan pariskunnan omakotitalo tarvitsi kipeästi remonttia.

– Pari oli hakenut apua omalta pankiltaan ulosottovelkojen poismaksuun ja remontin rahoittamiseen, mutta voimassa oleva maksuhäiriömerkintä muodostui perinteiselle pankille kynnyskysymykseksi lainaa myöntäessä. Lopulta he joutuivatkin pettymään kielteiseen lainapäätökseen, taustoittaa Bluestep Bankin laina-asiantuntija Milja Wilamo.

Miten maksaa pois ulosottovelat?

Oman pankin kielteisen lainapäätöksen jälkeen pariskunta otti yhteyttä Bluestep Bankiin, jossa heidän tilanteensa käytiin läpi perinpohjaisesti. Molempien ollessa jälleen työsuhteessa, pariskunnan yhteenlasketut tulot riittivät lainanlyhennyksiin ja tarvittava vakuus lainalle saatiin pariskunnan omistamasta omakotitalosta.

– Ulosottovelkojen korot ja muut kulut saattavat kasvaa yllättävänkin suuriksi ja rajoittaa elämää yhdessä maksuhäiriömerkinnän kanssa. Velkojen poismaksu pankkilainalla voi auttaa pitämään kuukausikulut kurissa, jos lainan korko on matalampi ja takaisinmaksuaika pidempi, tarkentaa Wilamo.

Bluestep Bankin asuntovakuudellinen laina sopii erilaisiin tarpeisiin, kuten kodin remontin rahoittamiseen tai useiden luottojen kokoamiseen yhdeksi lainaksi. Pariskunnan kohdalla asuntovakuudellista lainaa myönnettiin kodin remonttiin ja jäljellä olevien ulosottovelkojen poismaksuun.

Luottotiedot puhdistuivat kuukaudessa

Luottotietojen puhdistuminen alkaa yleensä vasta siinä vaiheessa, kun maksuhäiriömerkintään johtaneet velat on maksettu pois. Pariskunnan kohdalla ulosottovelkojen poismaksu vakuudellisella lainalla nopeutti luottotietojen puhdistumista ja luottotietolain uudistuksen myötä maksuhäiriömerkinnästä päästiin eroon jo 30 päivän kuluttua velkojen maksusta. Pariskunnan arki helpottui huomattavasti, koska maksuhäiriömerkintä ei enää rajoittanut heidän elämäänsä.

– Haluan korostaa, että emme kilpaile perinteisten pankkien kanssa ja kehotammekin aina asiakkaita tiedustelemaan ratkaisua ensin omasta pankista. Monen asiakkaan kohdalla olemme kuitenkin olleet viimeinen oljenkorsi, jolla talous on saatu takaisin tasapainoon, päättää Wilamo.

Voit lukea lisää Bluestep Bankista, sekä siitä kuinka olemme pystyneet auttamaan asiakkaitamme, osoitteessa bluestep.fi.