Eeva Kiiskinen

Ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, KiAT, Julkinen kaupanvahvistaja
Puh. 0503222793

Olen neljän pojan äiti Sastamalasta. Haluan auttaa sinua elämäsi suuriin päätöksiin liittyvissä asioissa. Niitä voi olla vaikkapa loppuelämän kodin, sijoitusasunnon tai vapaa-ajan paikan myyminen, ostaminen tai vuokraaminen. Tuon ammattitaitoni sinun käyttöösi ja ehdotan parhaita ratkaisuja tavoitteitasi tai haaveitasi kohti.

Paikallisena kiinteistönvälittäjänä tunnen hyvin Sastamalan alueen ja ihmiset. Olen ollut töissä myös Tampereen seudulla, mikä on tuonut perspektiiviä Sastamalan vahvuuksien tunnistamiseen. Vahva paikallistuntemukseni auttaa minua suosittelemaan sinulle tarpeisiisi parhaiten sopivia valintoja. Olipa kyseessä ostaminen, myyminen tai vuokraaminen, olet aina yhtä tärkeä!

Työssäni minulla on selkeä tavoite: haluan tuoda koko osaamiseni sinun käyttöösi. Tällöin ei puhuta vain paikallistuntemuksesta, vaan myös esimerkiksi alaan kuuluvista monimutkaisistakin lakikiemuroista. Jotta osaan auttaa sinua myös näissä asioissa, kouluttaudun aktiivisesti ja olen kartuttanut osaamistani monilla alan tutkinnoilla. Olen suorittanut ylemmän kiinteistönvälittäjän tutkinnon (YKV) sekä Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon (KiAt) ja minulla on myös LKV sekä LVV pätevyys. Laillistettuna Kiinteistönvälittäjänä olen työskennellyt jo vuodesta 2014 alkaen. Luotettava ja asiantunteva palvelu on minulle kunnia-asia!

Töiden lisäksi päiviini mahtuu omia sekä lasten harrastuksia. Minut voi bongata vaikka jäähallista kaukalon laidalta, lenkkipoluilta kirmaamasta tai luottamustehtäviini liittyvistä palavereista. Tartu hihaan ja tule rohkeasti juttusille!?

Ota yhteyttä välittäjään

Erityisosaaminen

Minulta onnistuu monimutkaistenkin kuolinpesien omaisuuden myynti.
Olen myynyt useamman 1900-luvun alkupuolen vanhan talon, jotka ovat olleet käyttämättä viimeiset 10-20 vuotta. Jos sinulla on tällainen kohde, ota yhteyttä ja keskustellaan miten voin auttaa myynnissä.