Johan Grönqvist

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV
Puh. 0442869586

Olen saanut toimia kiinteistönvälittäjänä jo toistakymmentä vuotta myyden yli 500 asuntoa ja kiinteistöä koko Länsi-Uudellamaalla. Pääkallopaikkani on Raaseporissa mutta olen urani aikana myynyt monia koteja myös muualta Länsi-Uudeltamaalta kuten Hangosta, Inkoosta, Siuntiosta, Lohjalta ja jopa pääkaupunkiseudultakin.

Palvelen asiakkaitani rehellisesti ja ammattimaisesti. Olen tunnollinen ja haluankin, että kaupat tehdään mahdollisimman turvallisesti niin myyjän, kuin ostajankin osalta. Tällä toiminnalla olen onnistunut saavuttamaan huippumyyjän statuksen useana vuonna.

Asun parasta aikaa maaseudulla unelmieni talossa perheeni kanssa, johon kuuluu todella ymmärtäväinen ja ihana vaimoni, kolme lasta ja koiramme Benni. Rakennutimme itse talomme ns. pitkästä tavarasta, johon muutimme vuonna 2018, täten myös nykyajan rakennustekniikka on hyvin hallussa ja ymmärränkin hyvin talon rakenteita ja talotekniikkaa.

Toivottavasti saan olla mukana auttamassa sinuakin unelmiesi kodin löytämisessä, joka kenties alkaa nykyisen kotisi myymisellä.

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

Suomi, Ruotsi, Englanti