Seuraa

Visa Suojanen

yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, kaupanvahvistaja
LKV
Puh. +358403524293

Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen ja tunnen täten hyvin kaupungin kadut ja lähikunnat. Nöyrästi ja päämäärätietoisesti tehdyn työn ansiosta vuonna 2016 aloitettu välittäjän urani on edennyt mukavan nousujohteisesti. Nuoresta iästä huolimatta olen päässyt välittämään urani aikana yli 350 kotia! Toimin positiivisella ja aktiivisella asenteella ja minulle on tärkeää tarjota työssäni ensiluokkaista ja luotettavaa palvelua sekä tuloksellisuutta. Tourulan Kiinteistömaailman toisena yrittäjänä on varmasti sanomattakin selvää, että asiakkaiden tyytyväisyys on yksi tekemiseni tärkeimpiä tavoitteita. Urheilu ja liikunta ovat olleet jo pienestä pitäen iso osa elämääni ja ovat sitä edelleen. Pitkien työpäivien ja vastuullisen työn vuoksi pidän huolta myös omasta hyvinvoinnistani. Iloa arkeen tuo työn, ystävien ja liikunnan lisäksi oma perhe johon kuuluu poika ja avovaimo. Löydät minut myös Twitteristä, LinkedInistä sekä Instagramista @visasuojanen. Ole siis rohkeasti yhteydessä kun tarvitset apua asunnon myynnissä - palvelen mielelläni!

Seuraa

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

Suomi, englanti

Erityisosaaminen

Omakotitalot, rantakohteet, perheasunnot, sijoitusasunnot, arvoasunnot.

Asiakkaiden ajatuksia välittäjästä

""Asiantuntevaa ja ammattimaista palvelua, jossa kuunneltiin myös asiakkaan toiveita! Jäi välittäjästä erittäin positiivinen kuva!""

Myyjä

""Kyseinen henkilö vaikutti asiansa osaavalta ja rehdiltä. Valotti taitavasti eri puolia nykyisestä tilanteesta. Myöhemmin papereita tutkiessani totesin muutamia kohtia, jotka herättivät vanhan kysymyksen "mitä tämä tarkoittaa", mutta ei huolta sillä yhteyden ja vastausten saaminen hoituu helposti.""

Myyjä

""Vielä, kiitos Visa. Kanssasi oli helppo käydä kauppaa ja koin turvalliseksi. Vaikka olet nuori, niin olet osaava. Luulen, että jatkossakin haluan olla yhteydessä asuntoasioissa kanssasi.""

Ostaja

""Välittäjä toimi kaikessa loistavasti, ollen erittäin tyytyväinen. Yleisesti minusta on aina mielenkiintoista keskustella alansa ammattilaisen kanssa myös oman pienen caseni ulkopuolelta. Tässä tapauksessa ala oli kiinteistövälitys, ja opin paljon Jyväskylän markkinatilanteesta""

Myyjä

Esittelyvideo