Rakenna unelmiesi talo Salon Kiikalaan!
Tarjolla upea tontti, rauhallisella paikalla. Kiinteistöllä on yhteensä 300 m2 rakennusoikeutta, asemakaava-alueella.
Pihapiiri on kunnostettu marja- ja hedelmäpuutarhaksi, jossa kasvaa mm. pensasmustikoita, suklaakirsikoita, mustaherukoita, kriikukoita, päärynöitä ja lukuisia eri omenalajikkeita. Kalliota on puhdistettu esiin ja ajettu pihaan punertavaa soraa. Pihapiiriä ympäröi metsä, josta voit käydä hakemassa vaikka mustikat aamupuuroon. Omalta takapihalta pääset suoraan marja- ja sienimetsälle.
Sijainti on erinomainen, sillä paikka sijaitsee rauhallisella tiellä, jossa ei ole ohikulkuliikennettä. Moottoritielle noin 10 minuuttia, Helsinkiin ja Turkuun noin tunti, Tampereelle kaksi ja lähikauppaan alle kilometri. Lisäksi viiden kilometrin päässä Härjänvatsan uusittu upea uimaranta, jossa saunat, hyppytorni ja rantakioski.
Tontilla sijaitsee myös aito 1800-luvun hirsirakenteinen torppa, joka on matkan varrella saanut uuden ilmeen ja suloisen vaaleanpunaisen ulkokuoren. Tuvassa on takka, joka luo tunnelmaa ja lämmittää mukavasti. Nykyisen lattian alla on tallessa leveä honkalankku, keittiössäkin vanhan leivinuunin paikkaa lukuunottamatta. Pihalla sijaitseva tynnyrisauna tarjoaa lempeät löylyt.
Tällä hetkellä käytössä on pieni, näppärä keittonurkkaus, mutta tontille tulee kunnan vesi- ja viemäriliittymät ja vesi tulee sisään torppaan, joten tänne saat halutessasi helposti hyvin varustellun keittiön, vesivessan tai vaikka suihkun. Torppa ja sauna on puhdistettu ja kunnostettu kauttaaltaan, mm. katto, piipun pellit ja rännit uusittu, rakennukset maalattu, sauna käsitelty, keittiön yläkaapit uusittu, kakluuni maalattu, asennettu muovimatot (huom. ei liimattu).
Tule tutustumaan ja ihastu!
Ota yhteyttä ja varaa esittely:
Petra Forsius
Forsia Housing LKV
050 337 2221
petra@forsiahousing.fi