650 000 €2,18 ha

Vanha Kormuntie 12, Herajoki, Riihimäki5h, keittiö, 2 wc, kph, s, 2 autotallia

RATSUTILA / MANEESI koostuu neljästä eri tilasta ja yhteensä noin 2 hehtaaria, mitä kokonaisuuteen kuuluu: 90-luvun alussa rakennettu, mistä löytyy EU-MITAT TÄYTTÄVÄ TALLIRAKENNUS, jossa karsina 25 hevoselle. SATULAHUONEET, PESUPAIKKA jne. kaikki mitä toimivassa tallissa tarvitaan. Hevosten pito tallissa on kustannustehokasta.

Riihimäki on sijainniltaan erinomainen, noin tunti Tampereelle, vajaa Helsingin suuntaan - Hämeenlinna kiven heiton päässä. Kun mietitään hevostilaa, sijainti on TÄRKEÄ osa kokonaisuutta. Riihimäellä sijaitsee Herajoen Ratsastuskeskus – muutaman minuutin päässä moottoriteistä.

TALLIN YHTEYDESSÄ ON MANEESI, (22 x 45 metriä), kulku suoraan tallista tai ulkoa. Maneesi on LUONNON hiekkapohjainen, sitä huolletaan ja on aktiivisessa käytössä ympäri vuoden.

Tilalla on LUONNON hiekkapohjaisia ulkotarhoja hevosille, 19 kpl, pääosin metalliputkirunkoisia, tarhat ovat hieman eri kokoisia, hevosen tarpeista riippuen. Sijoitettu siten, että aitauksesta löytyy myös varjopaikka näin kesähelteellä.

Piha-alueella on lisäksi hiekkakenttä, mistä lähtee ratsastusreittejä metsän suuntaan, käyttöoikeus sovittu Riihimäen kaupungin kanssa.

Päärakennus on rakennettu 1948 ja laajennettu 1950 luvulla. Sitä on uudistettu vaiheittain. Yläkerrasta löytyy 3 makuuhuonetta, käyttö ullakkoa, keski-kerros on 5 h, kph ja keittiö. Kellarissa sauna, kph, varastotiloja ja 2 autotallia. Kerrosala noin 360 m2.

Tämä kokonaisuus on nähtävä paikan päällä – vastaan mielelläni kysymyksiin ja voimme sopia aikaa tutustumiseen – tästä tilasta saat toimivan kokonaisuuden huippu sijainnilla.

Perustiedot

Kaupunginosa
Herajoki
Kohdenumero
1313648
Kerroksien lukumäärä
3
Tilan tyyppi
Maatila
Tilan pinta-ala
2,18 ha
Tilan pinta-alan lisätiedot
Maapohjan pinta-ala: 21760 m² (2.176 ha)
Asuinpinta-ala
120 m²
Tontin pinta-ala
2,18 ha
Huoneiston kokoonpano
5h, keittiö, 2 wc, kph, s, 2 autotallia
Huoneita
6
Kunto
Hyvä
Kunnon lisätiedot
Hyvä
Lisätietoa vapautumisesta
Viimeistään 3 kuukautta kaupanteon jälkeen
Keittiön varusteet
Keittiön varustus: astianpesukone (Lokig 2020), eriliinen sähköliesi (Philips), jää-pakastinkaappi, erillisuuni (Whirlpool),mikroaaltouuni, liesituuletin.
Kylpyhuoneen varusteet
Wc 1: lattia ja seinät laatoitettu. Wc 2: lattia laatoitettu ja seinät laatta / tapetti. Kph: seinät ja lattia laatoitettu, 2 x suihku, poreallas, lattialämmitys sähkövastuksin.
Säilytystilat
Kaapistot, 2 kpl vaatehuone, kellarihuoneita, autotalli
Tehdyt remontit
Päärakennuksen osalta uusittu sähköjä, keskik. kph, viemärit + vesiputket + pinnat uusittu, 2 wc:tä uudistettu, ulko-ovi 2004. Talliin lämminvesivaraaja 2017, pintojen maalausta , talllin pariovet 2021.
Rannan omistus
Ei rantaa
Asunnossa sauna
Ei
Vuokrattu
Ei
Palvelut
Herajoen koulu (etäisyys n. 0.5 km), Hirsimäen päiväkoti (etäisyys n. 2 km), Kauppakeskus Merkos (etäisyys n. 1 km), Riihimäen keskustan palvelut (etäisyys n. 4.5 km)
Tiedustelut
Pekka Salo 044 2434 240 / pekka.salo@£kiinteistomaailma.fi

Hinta

Velaton hinta
650 000 €
Myyntihinta
650 000 €
Neliöhinta
29,87 € / m²

Muut maksut

Lämmityskustannukset
Öljyn kulutus noin 2500 litraa / 2020, päärakennuksen osalta
Keskimääräinen sähkönkulutus
Kulutuksen mukaan
Kiinteistövero
1617,00 / 2021

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Rakennuksen tyyppi
Maatila
Rakennusvuosi
1952
Rakennusvuoden lisätiedot
1952, käyttöönottovuosi: 1948
Kerroksia
3
Rakennusmateriaali
Kellari betonirakenteinen, väliseinät muurattua tiiltä, keskikerros ja yläkerta puurakenteinen. Tiilivuoraus ja pintarappaus
Kattomateriaali
Pelti
Kattotyyppi
Harjakatto
Energialuokka
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Ilmastointijärjestelmä
Painovoimainen
Kiinteistön antennijärjestelmä
Yleisantenni
Tontin koko
2,18 ha
Kaavoitustiedot
Suunnittelutarvealue
Kaavatilanne
osayleiskaava
Liikenneyhteydet
Bussilinja (etäisyys n. 0.6 km)
Rakennusoikeus
Kaavamerkintä P, tarkoittaa palveluiden ja hallinnon alue. Alueen rakentamisen tulee pohjautua asemakaavaan. Asemakaava tullaan laatimaan alueelle vuoteen 2035 mennessä.
Pihan kuvaus
Päärakennuksen yhteydessä puutarhapiha, 19 metalliputkirunkoista ja hiekkapohjaista tarhaa hevosille, luonnonhiekkapohjainen ratsastuskenttä.
Lämmitys
Öljy
Lisätietoja lämmityksestä
Öljylämmitys
Tontin omistus
Oma

Tekniset tiedot

Puhtaanapito
Jätehuollon taksat
Käyttövesi
Kunnan. Tallin osalta ei jätevesimaksua