Loistokuntoinen ja tilava yksiö halutussa taloyhtiössä palveluiden äärellä. Oma tontti! Haluatko sinä tämän?
Asunnon isot ikkunat ja ranskalainen parveke on lännen suuntaan. Avokeittiö on ajanmukainen ja kylpyhuone tilava. Kaikessa näkyy laatu.
Skanskan 2020 omalle tontille rakentama taloyhtiö on rakennettu arvokkaaseen tiilimiljööseen Keravanjoen rannalle. Tässä asut pitkään ilman huolta remonteista. Osakkaan käytössä on varastokomero, liikuntavälinevarasto ja taloyhtiösauna. Vastike on maltillinen.
Pääradan varrella sijaitseva urbaani Tikkurila tarjoaa loistavat kulkuyhteydet niin eri puolille pääkaupunkiseutua kuin kauemmaskin. Junan lisäksi alueella on vilkas bussiliikenne. Kehä III, Lahdenväylä ja Tuusulanväylä takaavat autoilijoille erinomaiset olosuhteet. Myös kaupunkipyörillä pääsee kätevästi liikkumaan.
Tikkurilan kattavat palvelut ovat keskittyneet keskustan alueelle, josta löytyy mm. kauppakeskukset Dixi ja Tikkuri, terveysasema, neuvola sekä lukuisia ravintoloita ja kahviloita. Kulttuurinnälkää pääsee tyydyttämään mm. teattereihin ja kulttuuritehdas Vernissaan. Myös tiedekeskus Heureka on tutustumisen arvoinen. Alueella on lukuisia päiväkoteja, suomen- ja ruotsinkielisiä kouluja alakoulusta lukioon saakka sekä ammattikorkeakoulu Laurean Tikkurilan kampus.
Alueen halki kiemurtelevan Keravanjoen ranta-aluetta ollaan koko ajan kehittämässä viihtyisämmäksi virkistysalueeksi, ja jo nyt sieltä löytyy mm. piknik-alue ja leikkipuisto. Myös Tikkurilan keskuspuisto tarjoaa hyvät ulkoilumahdollisuudet, ja kesäisin siellä laiduntavat myös lampaat. Urheilupuistosta taas löytyy mm. urheilutalo, uimahalli, jäähalli sekä tekonurmikenttä.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!
**Mikäli kiinnostuit asunnosta, olethan yhteydessä välittäjään sopiaksesi esittelyn. Jos et vielä tiennyt, palveluumme kuuluu myös mahdollisuus turvalliseen sähköiseen asuntokauppaan.**
***Oletko myymässä asuntoasi? Älä maksa liikaa välityspalkkiota. Myyntiturva myy asunnot edullisilla kiinteillä palkkioilla. Yksiöiden välityspalkkio on 3 300 euroa (sis. alv), kaksioiden 4 500 euroa (sis. alv), kolmioiden 5 700 euroa (sis. alv) ja sitä suurempien asuntojen 8 800 euroa (sis. alv). Palkkio on kiinteä neliömäärästä ja kauppahinnasta riippumatta. Soita ja kysy lisää tai katso www.myyntiturva.fi ***