OP Koti tuntee Kakolanmäen!
Asunto Oy Turun Kakolan Keidas III:n viihtyisien kotien valmistuminen lähenee, ne ovat muuttovalmiita vuoden 2026 alussa. Etsitpä sitten aktiivisen kaupunkielämän tukikohtaa tai oman kodin rauhaa, Kakolan Keidas III on oikea valinta.
Kodikas esittelyhuoneisto on valmistunut ja pääsemme tutustumaan sinne, kuten muihinkin vielä myymättömiin asuntoihin.
Kun koti sijoittuu historialliselle Kakolanmäelle, on tärkeää, että jokaisessa asunnossa on lasitettu parveke tai terassi, jossa maisemista voi nauttia. Kaikki asunnot on lisäksi varustettu suurilla ikkunoilla, pääsee vuodenaikoja historiallisella kukkulalla seuraamaan esteettä. Kotien lattiat ovat kovapuuta, joissa tammen oma, luonnollisen kaunis ulkonäkö ja aidon puun sävy ovat parhaimmillaan. Pohjola Rakennus suosii sisustuksessa kotimaisia toimijoita sekä tuttuja valmistajia, joiden laatuun voi luottaa. Luottokumppaneita ovat muun muassa Harvia ja Electrolux.
Kakolanmäen vankila-alue on yksi Turun tunnetuimmista ja koko Suomen mielenkiintoisimmista asuinalueista, jonka Museovirasto on määritellyt valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Tiililinnankatu on päättyvä kotikatu, jonka tavoittaa autolla nousemalla joko Portsan puolelta Kakolankatua tai toista rinnettä Michailowinkatua pitkin. Jalkaisin Linnankadulta voi valita portaat, Chiewitzin serpentiinin tai funikulaarikyydin. Historiallisen Kakolan vankila-alueen graniittilinnojen arvokas tunnelma on läsnä ja palveluita löytyy runsaasti leipomo-kahvilasta kylpylään.
Asunto Oy Turun Kakolan Keidas III tarjoaa kuudessa kerroksessa 69 huolella suunniteltua ja tyylikkäästi toteutettua kotia. Muita teknisiä ominaisuuksia ovat huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto, kaapeli-TV-verkko ja laajakaistayhteys. Pysäköinti on osakkeellisille autopaikoille talon alla sijaitsevassa puolilämpimässä hallissa. Autohallista pääsee hissillä kätevästi omaan asuinkerrokseen. Yhtiö rakennetaan valinnaiselle vuokratontille. Helppo arki toteutuu täällä nykyaikaisen tekniikan, laadukkaiden materiaalien ja uniikin sijainnin yhdistelmänä.
Työmaalla pidämme yleisesittelyt parillisin viikoin. Voit myös varata oman tutustumiskäynnin työmaalle.
Kannattaa lisäksi kysyä muista vielä vapaana olevista kodeista.
Tervetuloa autottamaan keitaaseen keskellä kaupunkia!
Oman kotisi valinnassa otathan yhteyttä:
Jori Anttila LKV 040 5751050
Jukka Hairisto LKV 050 331 6181
Piia Lipponen LKV 045 344 6244
Pasi Pitkänen LKV, YKV 0500 522 229
Sanna Varjanne LKV, yhteyspäällikkö 040 7569 496
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@op.fi