185 000 €268 m²

Kävelykatu 6, Keskusta, Sastamala7h,k,s

Myyntihinta
185 000 €
Asuinpinta-ala
268 m²
Huoneita
7
Kerroksia
3
Rakennusvuosi
1947
Rakennuksen tyyppi
Omakotitalo
Kaupunginosa
Keskusta
Kaupunki
Sastamala

Myydään Sastamalan ydinkeskustasta, rannan tuntumasta, vuonna 1947 valmistunut tilava täystiiliomakotitalo. Talossa on kolme kerrosta, keskimmäisessä kerroksessa on avara ja valoisa olohuone, keittiö, kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone, ylhäällä kolme makuuhuonetta ja aula sekä wc ja kellarikerroksessa muun muassa saunatilat ja valtavasti varastotilaa. Talossa on kaukolämpö, jonka jakeluyksikkö uusittu syyskuussa 2024, koko talon käyttövesiputket uusittu syyskuussa 2024, vuonna 2004 tiilikate sekä vuonna 2023 on tehty ikkunoiden osittainen huoltomaalaus.

Pihapiiri on puutarhamainen, omenapuita, nurmikkoa ja istutuksia. Pihassa myös pieni autotallirakennus ja mahdollisuus rakentaa vaikka erillinen lisärakennus pihaan. Asemakaava mahdollistaa myös liike- ja asuinkerrostalon rakentamisen, rakennusoikeutta 829k-m²!

Kaikki keskustan palvelut ovat kävelyetäisyydellä, kaupat, koulut, päiväkoti sekä järvenrantoja pitkin kulkeville lenkkimaastoille pääset suoraan pihasta.

Soita niin sovitaan esittely tähän mielenkiintoiseen kohteeseen!

Teppo Oras, p. 0500 928 266, teppo.oras@op.fi

Perustiedot

Kaupunginosa
Keskusta
Kohdenumero
573232
Kerroksia
3
Asuinpinta-ala
268 m²
Tontin pinta-ala
1 036 m²
Kokonaispinta-ala
418 m²
Huoneiston kokoonpano
7h,k,s
Huoneita
7
Kunto
Tyydyttävä
Lisätietoa vapautumisesta
Sopimuksen mukaan
Keittiön varusteet
Jääkaappi, lattialiesi, sähköliesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Parveke
Kyllä
Kylpyhuoneen varusteet
Sauna, puukiuas, erillinen wc, suihku, suihkukaappi, peilit, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
Tehdyt remontit
Käyttövesiputkien uusinta koko taloon 9/2024. Kaukolämmön jakeluyksikön uusinta 9/2024. Kellarikerroksen asbestipurku 2024. Ikkunoiden osittainen huoltomaalaus (+ silikonisaumat alalaitaan) 2023. Tiilikatto 2004. Käyttövesiputket 1998. Ulkomaalaus 1992. Lisälasit ikkunoihin 1980. Yläkerta tehty asuinkäyttöön 1970-luvulla, samalla asennettu yläkerran patteriverkosto. Liitytty viemäriverkkoon 1968.
Rannan omistus
Ei rantaa
Asunnossa sauna
Kyllä
Asumistyyppi
Omistus
Kohde on
Kiinteistö
Kiinteistötunnus
790-1-8-5
Ensiesittelyssä
Ei
Postitoimipaikka
SASTAMALA

Hinta

Myyntihinta
185 000 €

Muut maksut

Muut kustannukset
Lämmitys: noin 4080 e/v. Sähkö: noin 3500 kWh/v. Vesi ja jätevesi: vesimaksu noin 548 e/v. Kiinteistövero: vuonna 2024 1.067 e. . kaukolämmön osuus n. 4080€/v, sähkön kulutus n. 3500kWh/v, kiinteistövero 1067€
Kiinteistövero
vuonna 2024 1.067 e

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Rakennuksen tyyppi
Omakotitalo
Rakennusvuosi
1947
Rakennuksen käyttöönottovuosi
1947
Kerroksia
3
Rakennusmateriaali
Tiili
Kattomateriaali
Tiili. Tiilikate uusittu 2004.
Kattotyyppi
Harja
Kunnallistekniikka
Vesijohto: Kaivo. Viemäröinti: Kunnan. Oma kaivo pihassa.
Tontin koko
1 036 m²
Kaavoitustiedot
Sastamalan kaupunki
Kaavatilanne
Asemakaava (sitova tonttijako), yleiskaava, Rakennuslupa 1942.
Rakennusoikeus
Kokonaisrakennusoikeus 828,8 m². e=0,8 (yhdistettyjen liike- ja asuinkerrostalojen korttelialue).
Lämmitys
Kaukolämpö
Lämmönjakelu
Vesikiertoinen patterilämmitys
Lisätietoja lämmityksestä
Kaukolämpö
Kunnan numero
790
Tontin omistus
Oma

Tilat ja materiaalit

Pintamateriaalit
Huonetilat: Lattiassa lankku tai muovimatto ja seinissä tapetti tai maali.