490 000 €298 m²

Kivilinnantie 233, Perniö, Salo5h+tupa+sali+halli+khh+2 pesuh+s+2 et +2 kuisti

Myyntihinta
490 000 €
Asuinpinta-ala
298 m²
Huoneita
7
Kerroksia
2
Rakennusvuosi
1882
Rakennuksen tyyppi
Omakotitalo
Kaupunginosa
Perniö
Kaupunki
Salo

Vanhaa kunnioittaen saneerattu näyttävä hirsitalo suurella 7,8 ha tontilla

Salon Perniössä, maaseudun rauhassa sijaitseva täysin saneerattu hirsitalo 7,8 hehtaarin tontilla. Talo on alunperin rakennettu 1800-luvun loppupuolella ja vanhaa kunnioittava saneeraus on tehty 1990-luvulla. Tilalla sijaitsee päärakennuksena toimivan hirsitalon lisäksi myös useampi muu rakennus, esimerkiksi n. 500 m²:n kokoinen konehalli sekä vanha kivinavetta.

Päärakennuksen asuintilat ovat kahdessa kerroksessa. Alakerrassa on talon vastakkaisilla puolilla suuri tupakeittiö 56 m² sekä sali 52 m², ruokasali, työhuone, makuuhuone, kaksi lasikuistia ja eteistilaa sekä wc-tila. Sekä tupakeittiö että sali ovat avaria ja valoisia tiloja niiden kolmeen suuntaan avautuvien ikkunoiden sekä suuren koon ansiosta. Tupakeittiössä on hyvän varustelutason lisäksi myös puuhella sekä leivinuuni. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, oleskelutila, poreammeella varustettu kylpyhuone, sauna, wc-tila sekä kylmää varastotilaa. Päärakennuksessa on useita tulipesiä.

Kauppaan kuuluu osa tilalle jäävästä maatalousirtaimistosta, jonka erikoisuuksista mainittakoon tilan historiasta viime vuosisadoilta säilyneet lukuisat hevosvetoiset ja käsikäyttöiset työkoneet ja laitteet. (kiesit,kirkko-tukkireet sekä vankkurit ym.) Osasta irtainta on neuvoteltava erikseen.

Lisäksi on mahdollisuus ostaa myös metsää tai lisä pelto- ja laidunmaata.

Asteljoen varren kulttuurimaisemassa, ylevällä paikalla sijaitseva tontti ja koko tila on uniikki, luonnonmukaisesti hoidettu ja ympäristöarvoltaan poikkeuksellinen. Keväisin ja syksyisin jokilaaksoon kerääntyy satoja hanhia ruokailemaan. Täällä lähivirkistysalueena toimii maakunnallisesti arvokas perinnemaisema sekä monipuolinen metsäkokonaisuus. Värikkäästi kukkivat niityt ovat olleet niin hevosten kuin lampaidenkin laidunmaana ja hakamaan järeät haavat toimivat lintujen tornitaloina. Jatkuvan kasvatuksen metsät monimuotoisuuskohteineen antavat halutessasi mahdollisuuden sivuelinkeinon harjoittamiseen.

Kohteesta on matkaa Perniöön n. 12 km, josta löytyy monipuolisesti palveluja, päiväkoti, ala- ja yläkoulu sekä lukio. Saloon on matkaa n. 24 km, josta on sujuvat yhteydet niin Turun kuin myös Helsingin suuntaan.

Tervetuloa tutustumaan kohteeseen!

Perustiedot

Sijainti
Kivilinnantie 233, 25540 Salo
Kaupunginosa
Perniö
Kohdenumero
80432853
Kerroksien lukumäärä
2
Asuinpinta-ala
298 m²
Tontin pinta-ala
7,80 ha
Kokonaispinta-ala
298 m²
Pinta-alojen lisätiedot
Pinta-alan peruste: Ei tarkistusmitattu. Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa (rekisteröity ennen 01.01.1992) poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi. Pinta-alatieto perustuu rakennuslupapiirustuksissa olleeseen tietoon. Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu. Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa (rekisteröity ennen 01.01.1992) poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi. Määräalan pinta-ala: 7,3 ha. Lisätietoja määräalasta: Noin 7,3 ha suuruinen määräala Kontola -nimisestä tilasta. Kontola -nimisen tilan kiinteistötunnus on 734-580-1-16. Määräalasta on pelto- ja niittymaata n. 4,0 ha. Määräala sijaitsee Kivilinnantien länsipuolella. Lisäksi Levola -niminen tila, jonka kiinteistötunnus on 734-580-1-1. Levola -nimisen tilan pinta-ala on 0,52 ha.

Ostaja vastaa määräalan lohkomiskustannuksista, joka Maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan on
2 190 €.
Huoneiston kokoonpano
5h+tupa+sali+halli+khh+2 pesuh+s+2 et +2 kuisti
Huoneita
7
Kunto
Hyvä
Kunnon lisätiedot
Päärakennus on saaneerattu vanhaa kunnioittaen.
Lisätietoa vapautumisesta
Sopimuksen mukaan, päärakennus enintään 1 kk kaupanteosta. Päärakennus vapautuu ostajan käyttöön enintään 1 kk kaupanteosta. Muut rakennukset sopimuksen mukaan.
Keittiön varusteet
Keittiön varusteet: Jääkaappi (kaksi jääkaappia, uusittu v. 2018), astianpesukone (uusittu v. 2018), uuni (uusittu v. 2025), mikroaaltouuni (uusittu v. 2024), liesi ja puuliesi, leivinuuni ja grilli. Liesi: Puuhella ja valurautaliesi. Työtason materiaali: Kivi. Erittäin avara ja valoisa tupa, pinta-alaltaan n. 56 m². Tuvan ikkunat aukeavat kolmeen suuntaan. Tuvan kattohirret on näyttävästi näkyvillä. Tuvan lattiassa on luukku alapuolella olevaan kellariin, jossa on myös tekninen tila. Kellarista on kulku myös talon alapohjan tuuletustilaan.
Parveke
Ei
Kylpyhuoneen varusteet
Pesutilojen kuvaus: Yläkerran spa- ja saunaosasto on peruskorjattu v. 1998-1999. Avarassa tilassa on poreamme ja suihku. Lattia on laatoitettu ja seinissä on lasitiiltä ja kaakelia. Katossa on lehtikuusipaneelia. Tilassa on sähköinen lattialämmitys.

Alakerran kylpyhuoneessa on suihku, suihkukaappi, wc-istuin, pyyhekuivain, pesuallas ja peili. Lattiassa on vuolukivilaattaa ja seinissä on kaakelia. Kylpyhuonetta käytetään tällä hetkellä wc-tilana. Erillisten WC:n lukumäärä: 2. Erillisen WC:n kuvaus: Yläkerran kodinhoitohuoneessa ja alakerran kylpyhuoneessa on wc-istuin.
Säilytystilat
Ullakko. Lisätietoja säilytystiloista: Päärakennuksen ullakolla on runsaasti varastotilaa.
Tehdyt remontit
Päärakennus on kauttaaltaan peruskorjattu 1990-luvulla. Alakerta on peruskorjattu v. 1989-1990. Yläkerta on peruskorjattu v. 1998-1999. Peruskorjaukset on tehty hengittävin materiaalein vanhaa kunnioittaen.
Rannan omistus
Ei rantaa
Asunnossa sauna
Kyllä
Saunan lisätiedot
Kiuas: Puukiuas. Sauna on span yhteydessä. Saunassa on lattialämmitys. Saunasta on kulku rakennuksen toisessa päässä olevaan ullakkotilaan.
Asumistyyppi
Omistus
Vuokrattu
Ei
Palvelut
Palvelut: Perniön keskustan palveluihin matkaa n. 12 km. Perniön keskustassa on mm. S-Market,
K-Supermarket, erikoisliikkeitä, kirjasto, apteekki ja liikuntakeskus. Saloon on matkaa n. 25 km.
Paikallistiedot: Kohde sijaitsee erittäin rauhallisella paikalla n. 12 km päässä Perniön keskustan palveluista. Salon kaupunki on panostanut Perniöön rakennuttamalla melko uuden Lampolan päiväkodin ja uuden, v. 2022 valmistuneen alakoulun. Lisäksi Salon kaupunki on päättänyt uuden yläkoulun/lukion suunnittelun käynnistämisestä. Suuren suosion saavuttaneelle Mathildedal-Teijo ruukkialueelle ja Teijon kansallispuistoon on 20-30 min ajomatka. Salon kaupungin Naarjärven uimarantaan on matkaa n. 6 km.
Lisätiedot
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot: Pihapiiri on suojaisa ja erittäin rauhallinen.
Kohde on
Kiinteistö
Kiinteistötunnus
734-580-1-16, 734-580-1-1
Postitoimipaikka
Salo
Tietoliikennepalvelut
Lounea Oy, 250/250M, Valokuitu, Asukas tekee oman sopimuksen

Hinta

Myyntihinta
490 000 €

Muut maksut

Kiinteistövero
495,48 € / vuosi

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Rakennuksen kuvaus
Noin 7,3 ha suuruinen määräala Kontola -nimisestä tilasta. Kontola -nimisen tilan kiinteistötunnus on 734-580-1-16. Määräalasta on pelto- ja niittymaata n. 4,0 ha. Määräala sijaitsee Kivilinnantien länsipuolella. Lisäksi Levola -niminen tila, jonka kiinteistötunnus on 734-580-1-1. Levola -nimisen tilan pinta-ala on 0,52 ha. Ostaja vastaa määräalan lohkomiskustannuksista, joka Maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan on 2 190 €.
Rakennuksen tyyppi
Omakotitalo
Rakennusvuosi
1882
Kerroksia
2
Rakennusmateriaali
Hirsi ja puu
Kattomateriaali
Konesaumattu pelti
Kattotyyppi
Harjakatto
Energiatodistus
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Ilmastointijärjestelmä
Painovoimainen ilmanvaihto ja koneellinen ilmanvaihto
Tontin koko
7,80 ha
Kaavatilanne
Kaavoittamaton
Alueen kuvaus
Päärakennus ja sen ympärillä sijaitsevat talousrakennukset sijaitsevat kallioselänteellä, kumpareen päällä, josta avautuvat viljelymaisemat. Tonttialueen reunoilla on myös rinnemaata, joka laskee ympärillä oleville pelloille.
Lisätietoa rakennusoikeudesta
Rakennusoikeudesta voi kysyä lisätietoja Salon kaupungilta, tarkastusrakennusmestari Sirpa Tuomiselta, puh. 02 778 2306 tai sirpa.tuominen@salo.fi.
Rasitteet ja oikeudet
Kaupan kohteeseen kohdistuu tierasite sekä oikeus jäteveden johtamiseen Salon kaupungin puhdistamon käsittelyyn.
Kuntotutkimus
Kuntotarkastus tehty: 26.06.2025. Lisätietoja tutkimuksista: Kuntokartoitusraportti on tilattavissa kiinteistönvälittäjältä.
Muut rakennukset
Piha-alueella on konehalli n. 500 m², heinäkuivuri/katosrakennus, entinen kivinavetta (rakennuksessa on lämpökeskus, hakevarasto, verstastila, lämminvarasto (ilmalämmitys), avovintti ja varastotilaa) ja autokatos/varastorakennus. Levola -nimisellä tilalla on vanha asuinrakennus ja liiteri. Konehalli on toiminut vuoteen 2016 asti lampolana.
Pihan kuvaus
Uniikki, luonnonmukaisesti hoidettu, ympäristöarvoltaan poikkeuksellinen ympäristö ja maakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi, jossa myös on runsaasti vanhoja jalopuita. Kaikki tilalla olevat laidunmaat on aidattu. Ostajalla on mahdollisuus keskustella myös n. 50 ha metsäalueen sekä n. 7 ha lisä pelto- ja laidunmaan ostamisesta.
Lämmitys
Puu, Öljy
Lisätietoja lämmityksestä
Puu, Puuhake, Öljy, Lattialämmitys, Huonetiloissa vesikiertoinen patterilämmitys, yläkerran kosteissa tiloissa sähkökäyttöinen lattialämmitys. Huonetiloissa on kaakeli- ja pönttöuuneja.
Tontin omistus
Oma

Tilat ja materiaalit

Muut tilat
Alakerrassa on isännän työhuone, makuuhuone ja ruokasali, joissa kaikissa on käyttökelpoiset 1920-luvun kaakeliuunit. Yläkerrassa on tilava halli, jota on käytetty oleskelutilana. Hallin, tuvan ja alakerran makuuhuoneen lattioissa on lehtikuusilankkua. Päärakennukseen on kaksi sisäänkäyntiä niin vieras- kuin arkikäyttöön. Vieraseteisen alkuperäinen uuni ei ole käyttökunnossa. Päärakennuksen takapihalta on kulku rakennuksen alla olevaan holvikellariin.
Keittiön lattia
Lehtikuusilankku
Keittiön seinä
Tapetti ja puolipaneeli
Makuuhuoneen lattia
Lauta ja lankkulattia ja lehtikuusilankkulattia
Makuuhuoneen seinät
Maali, paneeli ja tapetti
Lisätietoja makuuhuoneen varusteista
Makuuhuoneita on yhteensä kolme. Alakerrassa yksi ja yläkerrassa kaksi. Alakerran makuuhuoneessa on käyttökuntoinen kaakeliuuni (1920-luvun jugend-tyyli). Yläkerran toisessa makuuhuoneessa on rapattu tiiliuuni, joka on rakennettu alakerran saneerauksen yhteydessä.
Olohuoneen varusteet
Valoisa sali, pinta-alaltaan n. 52 m², johon on kulku niin ruokasalista kuin vieraseteisestä. Salissa on 1950-luvun lankkulattia. Salin alkuperäinen kaakeliuuni ei ole käytössä. Salin vieressä on ruokasali. Ruokasalissa on kaakeliuuni 1920-luvulta, joka on käyttökuntoinen. Ruokasalissa on alkuperäinen lankkulattia. Ruokasaliin on kulku myös vieraseteisestä.
Olohuoneen lattia
Lauta ja salissa on 1950-luvun lankkulattia.
Olohuoneen seinät
Tapetti

Tekniset tiedot

Vesi ja jätevesi
Vesijohto: Kaksi vesilittymää Ylikulman vesiosuuskunnan vesijohtoverkkoon. Lisätietoja vesijohdosta: Toinen vesiliittymistä kohdistuu päärakennukseen ja toinen kivinavettaan. Veden laatu ja riittävyys: Veden laatu on hyvä.
Viemäröinti
Kaukolan-Tuohitun-Ylikulman jätevesiosuuskunnan jätevesiliittymä. Lisätietoja: Kivinavetasta syntyvät harmaat vedet johdetaan maastoon.