FURUMO
Viehättävä, vuonna 1935 rakennettu keltainen omakotitalo omassa rauhassa tarjoaa rauhallisen miljöön aivan marjastusmaastojen äärellä. Rakennus on toiminut Lapinkylän päiväkotina vuoteen 2020 asti, jonka jälkeen ollut tyhjänä peruslämmöllä.
Kiinteistön ympärillä on mäntyjä ja kallioita. Myytävä määräala on iso, 4250 m², ja pihalla on myös piharakennus ja grillikatos. Piha on valmiiksi aidattu ja siitä on kulku metsään marja- ja sieniapajille. Sisätilat molemmissa kerroksissa ovat avarat ja valoisat. Yläkerran huoneista avautuu hienot metsäiset näkymät.
Rakennus soveltuu hyvin erilaiseen yhteisölliseen toimintaan ja Kirkkonummen kunta edellyttääkin, että uudella omistajalla olisi yritystoimintaa kiinteistöllä. Poikkeusluvassa talon käyttötarkoitus on muutettu asuinrakennukseksi, asemapiirroksessa varattu yritystilaa 150 kem². Poikkeusluvan ehtojen mukaisesti yritystila on otettava käyttöön ennen asuinrakennuksen käyttöönottoa.
Lähiympäristössä on pääasiassa pientaloasutusta sekä maa- ja metsätalousalueita.
Talossa on suora sähkölämmitys. Kohde kuuluu Lapinkylän vesiosuuskuntaan, joka siirtyy Kirkkonummen Veden osaksi 1.1.2025.
Puurakenteisen rakennuksen kerrosala on vuoden 2002 asemapiirroksen mukaan 164 k-m²
- Lautaverhoiltu julkisivu ja peltikate
- Suora sähkölämmitys
- Kohde kuuluu Lapinkylän vesiosuuskuntaan 31.12.2025 asti
Rakennus on 1,5-kerroksinen
- 1. kerroksessa on tuulikaappi, aulatila, kolme huonetta (kahden huoneen välissä ei ole ovea),
eteistila, keittiö ja kaksi wc:tä
- 2. kerroksessa on kaksi huonetta, isohko aulatila, ullakkotilaa ja kaksi wc-tilaa, jossa toisen
yhteydessä myös suihkukaappi.
- Rakennukseen on rakennettu varapoistumisporras.
- Sisääntulossa on invaluiska.
Laaditun kuntoarvion perusteella kokonaisuutena kohde oli kuntoluokassa tyydyttävä.
Arviossa on todettu mm. kosteusvaurio alapohjassa länsi- ja pohjoiskulmassa.
Lapinkylän entinen päiväkoti Furumo sijaitsee:
- Noin 14,5 km pohjoiseen Kirkkonummelta
- Lähin bussipysäkki noin 100 m päässä Lapinkyläntiellä, josta tunnin välein bussi Veikkolaan ja
Kirkkonummen keskustaan.
- Lapinkylän leipomo-kahvila ja Lapinkylän kyläkauppa noin 1 km:n päässä.
- Lähimmät palvelut sijaitsevat Veikkolan alueella noin 5,8 kilometriä pohjoiseen.
Ajo-ohje: Veikkolan suunnasta tullessa Lapinkyläntien ja Evitskogintien risteyksen kohdalta
heti kääntyminen oikealle. Kyltti Lapinkylän päiväkoti.
Linkki karttaan: https://g.co/kgs/MepZzdR
Tervetuloa tutustumaan lähemmin, sovi yksityisesittely!
Ole yhteydessä (ma-pe):
Heli Kokkola
Toimitilasihteeri / Kiinteistönvälittäjä
040 355 4163
heli.kokkola@kirkkonummi.fi