Harvinainen helmi – ylimmän kerroksen läpitalon kaksio upeassa jugend-talossa Punavuoressa!
Tässä hurmaavassa ylimmän kerroksen asunnossa yhdistyvät arvokkaan jugend-talon tunnelma, avarat kaupunkinäkymät ja toimiva, muunneltava pohjaratkaisu. Vuonna 1910 rakennetun talon sijainti on erinomainen aivan Sinebrychoffin puiston kupeessa, ja olohuoneen suurista ikkunoista avautuva kaupunkimaisema tuo asuntoon upeasti valoa ja avaruutta.
Asunnossa on lähes kolmen metrin huonekorkeus ja näyttävät koristelistat sekä kattorosetti. Eteisen ja keittiön alkuperäinen, vuodelta 1910 oleva puulattia on kunnostettu, ja olohuoneessa sekä pienessä makuuhuoneessa/työhuoneessa on kaunis parketti.
Pohjaratkaisu on poikkeuksellisen monipuolinen. Olohuoneessa on parivuoteelle sopiva korotettu alkovi, ja erillisen keittiön yhteydessä sijaitsee vielä oma pieni huone, johon mahtuu myös parivuode. Huone toimii erinomaisesti esimerkiksi makuu- tai työhuoneena. Kokonaisuus sopii joustavasti niin yksin asuvalle, pariskunnalle, kämppiksille kuin pienelle perheellekin – ja mukautuu hyvin myös elämäntilanteen muuttuessa.
Asunto Oy Punavuorenkatu on suuri ja vakavarainen taloyhtiö, jossa liiketilat tuovat talouteen vakautta. Taloyhtiön suuret remontit, kuten LVIS-saneeraus ja julkisivuremontti, on hiljattain tehty. Samassa yhteydessä myös tämän asunnon kylpyhuoneen pinnat on uusittu.
Punavuori tarjoaa erinomaiset puitteet kaupunkiasumiselle. Keskustan monipuoliset palvelut, ravintolat ja kahvilat sekä merenranta ovat kaikki kävelyetäisyydellä. Myös julkiset liikenneyhteydet ovat erinomaiset.