Kodikas ja hyväkuntoinen yksiö loistosijainnilla!
Tämä arvokkuutta huokuvan hissitalon kolmannen kerroksen koti tarjoaa asukkaalleen toimivan pohjaratkaisun ja rauhallisen sijainnin sisäpihan puolella.
Avokeittiö on kunnostettu ja kaappitilaa sekä työtasoja on riittävästi. Kylpyhuone uusittiin putkiremontin yhteydessä ja siellä on pesukoneelle paikka. Ikkuna avautuu valoisalle ja rauhalliselle sisäpihalle etelän suuntaan.
Omalle tontilleen vuonna 1912 rakennettua yhtiötä on pidetty kunnossa säännöllisin korjauksin mm. perinteinen putkiremontti vuonna 2014-15. Porraskäytävien uusiminen on parhaillaan käynnissä ja töiden arvioidaan valmistuvat alkuvuodesta 2025. Yhtiöllä on myös mukavasti vuokratuloja omistamistaan liike- ja asuinhuoneistoista. Asukkaiden käytössä on kellarikomero, taloyhtiösauna ja pesutupa. Pihalla on viihtyisä istuskelualue.
Asunto myydään vuokrattuna toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella pitkäaikaiselle vuokralaisella. Vuokran määrä on 700€/kk +vesimaksu. Irtisanomisaika AHVL:n mukainen 6 kk.
Kallio on erityisesti nuorten aikuisten suosimaa asuinaluetta, joka sykkii elämää ja josta löytää aina mieleistä tekemistä. Viime vuosien aikana Kallio on muuttunut urbaaniksi alueeksi, jossa on toinen toistaan trendikkäämpiä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita sekä kuppiloita. Eloisa kaupunginosa puhkuu trenditietoisuutta ja houkuttelee keskeisellä sijainnillaan, monipuolisilla palveluillaan sekä hyvillä liikenneyhteyksillään.
Kaunis Töölönlahti reunustaa Kalliota ja se onkin monien suosima istuskelupaikka kesäisin. Alueella on muutenkin lukuisia puistoja, mm. Karhupuisto ja Pengerpuisto, jotka ovat niin populäärikulttuurissa kuin asukkaidenkin tietoisuudessa ensisijainen paikka viettää aikaa. Puistoissa järjestetään erilaista toimintaa sekä tapahtumia vuodenajasta riippumatta.
**Mikäli kiinnostuit asunnosta, olethan yhteydessä välittäjään sopiaksesi esittelyn. Jos et vielä tiennyt, palveluumme kuuluu myös mahdollisuus turvalliseen sähköiseen asuntokauppaan.**
***Oletko myymässä asuntoasi? Älä maksa liikaa välityspalkkiota. Myyntiturva myy asunnot edullisilla kiinteillä palkkioilla. Yksiöiden välityspalkkio on 3 300 euroa (sis. alv), kaksioiden 4 500 euroa (sis. alv), kolmioiden 5 700 euroa (sis. alv) ja sitä suurempien asuntojen 8 800 euroa (sis. alv). Palkkio on kiinteä neliömäärästä ja kauppahinnasta riippumatta. Soita ja kysy lisää tai katso www.myyntiturva.fi ***