Jouluksi kotiin vai joulu ilman kotia?
Helsingin Töölössä sielukas toisen kerroksen yksiö. Asunnossa on kaikki kodin perusedellytykset eli seinät ja katto. Isot ikkunat aamuauringon suuntaan, olleet paljon auki. Asunnossa tehty pientä pintaremonttia taajaan. Sellaista asunto kaipaa nytkin.
Sijaitsee erinomaisella paikalla loistavien kulkuyhteyksien ja monipuolisten palvelujen äärellä. Talon yhteisistä tiloista löytyvät kuntosali, bändihuone sekä yleistä oleskelutilaa. Yhteiset tilat ovat tiiviin yhteisön aktiivisessa käytössä. Yhteisö koostuu asunnottomista.
Tämä asunto vapautui, koska edellinen asukas kuntoutui ja siirtyi itsenäisempään asumiseen. Asunto sijaitsee Sininauha Oy:n asunto ensin -asumispalveluyksikössä, jonka kaikki vuokra-asunnot on tarkoitettu pitkäaikaista tai toistuvaa asunnottomuutta kokeneille ihmisille.
Suomessa oli viime vuonna 3492 koditonta. Tänä jouluna näkymä on, että määrä on vaarassa lähteä kasvuun ja asunnottomuus on laajenemassa koskemaan yhä uusia ihmisryhmiä. Nyt moni suomalainen viettää joulun tietäen, että heitä uhkaa kotinsa menettäminen. Asunnottomien määrä on Suomessa ainoana EU-maana laskenut, koska valtio, kunnat ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet 1980-luvulta lähtien töitä asunnottomuuden vähentämiseksi. Nyt kehitys on vaikean yleisen taloustilanteen sekä elin- ja asumiskustannusten nousun ja tukien leikkausten takia vaarassa taantua.
Oikotie haluaa yhdessä Sininauhasäätiö-konsernin kanssa nostaa esiin asunnottomuusongelmaa ja siihen liittyviä haasteita. Oikotie on Suomen suurin asuntopalvelu. Oikotie Asunnot -palvelua käyttää viikoittain yli 1,4 miljoona käyttäjää. Sininauhasäätiö-konserni puolestaan toimii asunnottomuuden poistamiseksi ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi.
– Kodin tulisi olla perusoikeus. Silti asunnottomuus koskettaa edelleen liian monia ihmisiä. Toisin kuin useissa muissa maissa, Suomessa asunnottomuus ei näy katukuvassa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Suomessa on hyvin vähän perinteistä katuasunnottomuutta ja vailla vakinaista osoitetta olevat henkilöt asuvat rappukäytävien tai muiden ulkotilojen sijaan tuttavien tai sukulaisten luona. Tulevaisuudessa uhkana on asunnottomuuden kääntyminen edelleen kasvuun, Sininauhasäätiön kehittämisjohtaja Leena Rusi sanoo.
Oikotie haluaa jokaiselle suomalaiselle turvallisen kodin. Samalla on tärkeää nostaa esiin Sininauhasäätiön kaltaisia erittäin merkittäviä auttajia.
Helsingin kaupunki on arvioinut, että asunnottomuuden ehkäisemisestä saavutettavat säästöt voivan olla 52 000 euroa vuodessa henkilöä kohden. 3492 kodittoman henkilön kohdalla tuo säästö olisi yhteensä 181 584 000 euroa vuodessa.
Sininauhasäätiö-konserni on asunnottomuus- ja päihdetyön asiantuntija, palveluntuottaja ja vaikuttaja. Konsernin kehittämistoiminnasta vastaa Sininauhasäätiö ja tuetun asumisen palveluja tuottaa Sininauha Oy. Sininauhasäätiö-konsernin visio on Suomi, jossa jokaiselle on paikka. Asukkaat saavat yksilöllistä tukea erilaisten haasteiden työstämiseen ja elämässä ja asumisen polulla etenemiseen. Kaikkiaan asunnottomuutta kokeneille ihmisille on tarjolla noin 780 asuntoa seitsemässä asumispalveluyksikössä ja tavallisissa kerrostaloissa.
Tutustu toimintaamme! Lue lisää: sininauhasaatio.fi ja sininauhakoti.fi.
Tämä on Sininauhasäätiö-konsernin ja Oikotien yhteinen tempaus asunnottomuustietämyksen lisäämiseksi.