Jos vaatemuodin Mekkana pidetään Pariisia, niin huonekalumuodin suunnannäyttäjä on Italia. Maailman suurimmat ja tunnetuimmat Milanon huonekalumessut pidettiin 8.-13. huhtikuuta jo 53:ta kertaa.

Messujen historia ulottuu vuoteen 1961, jolloin tapahtuman tarkoitus oli esitellä italialaista suunnittelua ja tuotteita. Vuonna 1967 messuilla oli mukana muutamia ulkomaalaisia valmistajia, mutta vuodesta 1973 lähtien ulkomaalaiset näytteilleasettajat osallistuivat messuille jo vuosittain. Tapahtuma on edelleen Italia-painotteinen – tämänvuotisista 1400 näytteilleasettajasta italialaisia yrityksiä edusti 70 % muiden ollessa ulkomaisia. Järjestäjien mukaan messujen liput myytiin ennakkoon, joka kertoo siitä, ettei kyseessä ole pelkästään huonekalualan ammattilaisten tapahtuma, vaan messut kiinnostavat myös tavallista vierailijaa.

Italialainen lähestyy skandinaavista

Milanossa esillä olleissa trendisuunnissa oli havaittavissa ”ylellisyyden” vähenemistä – erityisesti italialaisten valmistajien kohdalla. Skandinaavista designia tuskin koskaan onkaan voitu liiasta ylellisyydestä moittia. Viimeisten vuosien taloustaantuman jäljet näkyvät selvästi italialaisessa huonekaluteollisuudessa. Nykyesineiden muoto on siro ja rakenne vahva. Valmistamiseen käytetään juuri sen verran materiaaleja ja työvoimaa kuin tarpeen. Italialainen suunnittelu lähestyy nyt arvoiltaan skandinaavista säilyttäen kuitenkin omat kulttuurivaikutteensa.

Milanon messut jakaantuivat laajassa mittakaavassa kolmeksi osioksi: huonekalut, keittiöt sekä kylpyhuoneet. Sekä keittiöiden että kylpyhuoneiden kohdalla oli havaittavissa, miten monipuolisia teknisiä mahdollisuuksia pystytään integroimaan siroihin ja elegantteihin huonekaluihin. Keittiöiden kohdalla näkyi paljon kivi-viimeistelyä, ei pelkästään työpinnassa, vaan myös kaappien ovissa. Kauempaa katsoen monet keittiöt tuntuivat kuin kokonaan betonista valetuilta. Kaikki valmistajat eivät esitelleet uutuuksia suinkaan messukeskuksessa vaan Milanon keskikaupunkien näyttelytiloissa. Esimerkiksi saksalainen huippukeittiöiden valmistaja Bulthaup sekä hollantilainen huonekaluvalmistaja Moooi, joilla oli näyttävät esillepanot Tortonan design-alueella.

Mielenkiintoinen ilmiö messuilla oli multimedia-installaatio nimeltään ”Where Architects live” jossa oli mahdollisuus vierailla kahdeksan maailmankuulun arkkitehdin kotona ympäri maailmaa ja kuulla heidän ajatuksiaan kaupungeista joissa he asuvat. Kyseisestä näyttelystä on koottu myös samannimisen kirja, jonka julkaisi Corraini.

Nykypäivän italialainen suunnittelu pelkistyy. Kuvassa on kahden nuoren suunnittelijan, Daniele Borotton sekä Giorgia Zanellato Morosollen, valmistama tuolimallisto ”La Serenissima”, jonka inspiraatiolähteenä on ollut Venetsian nouseva vesi acqua alta. Tuolien päällysteiden valmistaja on Rubelli.

Design-klassikkoja valmistavan Vitran näyttelytilojen tavaramerkki on valkoinen ja opaalilasi. Vitra esitteli Milanossa päivitettyjen klassikkojen ohella myös monia uutuuksia, kuten Mariposa sofan, tilanjakaja hylly Planophoren, nojatuoli Halin jne.

Hollantilaisen valmistajan Moooin käsitys huonekalusuunnittelusta on rento, humoristinen ja värikäs. Kuvassa valmistajan uutuudet, joita esiteltiin Milanossa messuhallin ulkopuolella Tortonan design-alueella.

Italialaisen keittiövalmistajan Ernestomedan uusi vintage-vivahteinen Soul-niminen keittiö, suunnittelija Giuseppe Bavuso.

Italialaisen valmistajan Cassinan Floating Forest -niminen näyttelyboksi esitteli sitä, miten ulkotila vaikuttaa sisätilaan, suunnittelijanaan tunnettu japanilainen arkkitehti Sou Fujimoto.

Saniteettitekniikan valmistaja Hansgrohen designbrand Axor käynnisti Water Dreams -nimisen projektin etsimään näkemyksiä siitä, miltä tulevaisuuden kylpyhuoneet näyttävät. Kuvassa on Milanon messuilla esillä ollut japanilaisen Oki Saton Axorile suunnittelema valaisin-suihku.

 

Valo siivilöityy mäntyjen oksien lomasta harmaaksi patinoituneelle terassille. Sisilisko paistattelee päivää pihakivellä. Täällä, keskellä Meikon luonnonsuojelualuetta Kirkkonummella, sijaitsee seesteinen pakopaikka kaupungin humusta ja kiireestä. Upea lodge-tyyppinen talo yllättää asujat moderneilla mukavuuksillaan.

Talon ainutlaatuisen ominaisilmeen luovat valtavat ikkunapinnat sekä esille jätetyt punaruskeat kattoparrut. Varsinkin talon päätyjen kolmioikkunoiden efekti on upea – päämakuuhuoneen nukkujat heräävät aamuisin kuin keskellä metsää. Asukkaat pääsevät osaksi Suomen luonnon upeata kausivaihtelua ja talon vaalea sisustus sopiikin kaikkiin vuodenaikoihin. Näkyipä ulkoa sitten kiiltävä hanki tai helottava ruska, valkoiset lattiat ja tumma puu näyttävät hyvältä.

Katon massiivipuun jättäminen esille on ollut rohkea sisustuspäätös, mutta se on kannattanut. Talo erottuu edukseen ja näyttää ajattomalta. Joka huoneessa toistuva puuelementti myös sitoo kodin osaksi ympäröivää luontoa. Vaikka 220 neliömetrin talo onkin kookas, se sulautuu silti laudoituksena värin ansiosta maastoon erinomaisesti.

Suositun keittiötrendin mukaisesti talon keittiössä ei ole yläkaappeja lainkaan. Säilytystilasta ei silti ole pulaa, sillä vaaleita, kiiltäväpintaisia alakaappeja löytyy kokonaisen seinän mitalta.

Talossa on viisi makuuhuonetta, joista isäntäväki voi varata yhden vieraiden käyttöön. Makuuhuoneet on sisustettu tyylikkään yksinkertaisesti puisilla kalusteilla. Kolmannen kerroksen makuuhuoneen pulpettimaisen työpöydän ääreltä voi läksyjen tai töiden teon lomassa ihailla lumoavaa kansallispuistomaisemaa.

Makuuhuoneissa kaappitilaa on paljon: kaapit on muotoiltu veikeästi katon nousun mukaan, eikä yhtäkään senttiä ole hukattu. Talon sisustajalla on ollut silmää pienille, veikeille yksityiskohdille, kuten silmiään ja häntäänsä heiluttavalle kissakellolle kaappien yllä.

Maukkaan aterian jälkeen vieraat pääsevät saunomaan talon upeaan puiseen saunaan. Ylimmältä lauteelta voi löylyistä nauttien katsella jylhää metsämaisemaa. Saunan jälkeen saunajuomat voi korkata takkahuoneessa tulen ritinää kuunnellen. Upeassa takassa yhdistyvät yllättävällä tavalla punaharmaa graniitti ja valkoinen laastipinta.

Talon pihalla on tilaa juosta ja leikkiä. Kansallispuiston maasto on luonnollisessa tilassa, mutta puutarhan hoidosta kiinnostuneet pääsevät somistamaan terassin ympäristöä. Pihan hoidosta ei onneksi tarvitse ottaa paineita, sillä kesyttämätön luonnollisuus sopii loistavasti talon tunnelmaan.

Vaikka tämä koti on varsinainen piilopirtti, se ei ole silti kaukana sivilisaatiosta. Kirkkonummen keskustasta ajaa talon pihaan vain kymmenisen minuuttia, joten kaupassa käynti tai vieraiden hakeminen Kirkkonummen asemalta käy joutuisasti.

Tutustu kodin myynti-ilmoitukseen täällä.

Katso muut Kirkkonummella myynnissä olevat kodit Oikotien kohdehausta.

Kaunis koti -jutuissa esittelemme joka viikko myynnissä olevia asuntoja. Uppoudu kauniiden kuvien maailmaan ja löydä ehkä uusi asunto tai saa ideoita oman kotisi sisustukseen.

Huolella kunnostettu ja sydämellä sisustettu koti Tampereen Pyynikillä huokuu lämmintä talonpoikaistunnelmaa. Kaksikerroksinen kolmio on kaunis pala Tampereen historiaa.

1920-luvulla rakennettu talo hurmaa ajalle ominaisilla piirteillään: ikkunat ovat suuret ja ruudulliset, huonekorkeutta on reilusti ja alkuperäiset hirsiseinätkin ovat näkyvillä. Reilun sadan neliömetrin kokoisen kolmion alakerrassa sijaitsevat olohuone, keittiö, ruokahuone, kylpyhuone ja parveke.

Asunnon sisustus on kodikas kokoelma erilaisia huonekaluja, jotka sopivat kodin tunnelmaan täydellisesti. Olohuoneen houkuttelevan pehmeän nahkasohvan kaverina on pyörillä seisova rustiikkinen sohvapöytä. Nurkassa seisoo kirkkaanpunainen nojatuoli ja kirjahyllyn antimiin voi syventyä lukupöydän ääressä. Huomion olohuoneessa kuitenkin kiistatta vie upea hirsiseinä. Hirsiseinälle on ripustettu kaunis antiikkinen maailmankartta ja vanhoja tauluja keventämään tummaa pintaa.

Talvisin olohuonetta lämmittää massiivinen vuolukivinen takka. Takan loimussa on ihana lueskella kirjoja lukupöydän äärellä tai nauttia lämmöstä sohvalla viltin alla. Takan kyljessä on myös kookas kivitaso, jolla voi istuskella lämmittelemässä kovimpien pakkasten aikaan.

Lasisten pariovien kautta pääsee olohuoneesta valoisaan ruokailuhuoneeseen. Talon kulmahuoneen suuret ikkunat saavat huoneen tuntumaan kesäiseltä verannalta. Huoneen väripilkku on pullonvihreä pöytä ja sitä ympäröivät tuolit. Kiiltäväpintainen astiakaappi lasisine liukuovineen muistuttaa hieman mummolan tunnelmasta. Monikäyttöinen tila toimii myös vierashuoneena sivusohvan ansiosta.

Keittiön kiinnostavin yksityiskohta on keittiön lattialaminaatin ristikkokuvio, joka toistuu myös vinossa seinälaatoituksessa ja astiakaapin lasiovissa. Keittiön päävärit ovat lämmin puu ja sitä tasapainottava valkoinen. Jykevän hirsiseinän pariksi on valittu teemaan sopivat, maalaisromanttiset kaapistot, joita piristää moderni vinolaatoitus ja kiiltävä taso. Keittiön tiskiallas on kaksiosainen ja amerikkalaistyylisen kookas, jotta arjen askareet sujuisivat vaivattomasti.

Kodin yläkerta on remontoitu ja otettu käyttöön vasta kahdeksan vuotta sitten. Vinokattoiseen tilaan on rakennettu tilava makuuhuone ja tasokkaasti varusteltu kylpyhuone ja sauna. Saunatilat edustavat suunnittelultaan alakertaa pelkistetympää tyyliä. Suihkutilan suurten valkoisten seinäkaakelien yhtenäisen pinnan rikkoo liuskekivinen tehostelaatta. Myöskin saunassa kiukaan yllä on samanlainen grafiitinharmaa, joskin rosoisempi tehostelaatoitus. Saunan lauteiden ja seinäpaneelien vaalea puu jatkuu luontevasti myös kylpyhuoneen vinossa katossa. Kattoon puhkaistun kaarevan ikkunan alla on juuri sopiva paikka ylellisen kokoiselle poreammeelle, jossa voi rentoutua taivasta katsellen.

Kaarevat ikkunasyvennykset tuovat valoa myös yläkerran avaraan makuuhuoneeseen. Täällä katto on maalattu valkoiseksi, jotta se sointuisi yhteen kauniin lautalattian kanssa. Suora seinäpinta on tapetoitu pystyraitaisella, kullansävyisellä tapetilla. Makuuhuoneen sisustuksen sävyt ovat harmonisen vaaleita, tehostettuna lämpimän puun sävyillä. Yläkerran nurkkaukseen on tehty mukava soppi, jossa voi vaikkapa soitella kitaraa tai lueskella lehtiä divaanilla loikoillen. Nurkasta löytyy myös pieni säilytystila, joka on piilotettu somalla bambusäleiköllä.

Vaikka Pirkankadun idyllisestä kodista on Tampereen keskustaan vain viiden minuutin kävelymatka, saa kotipihassa lekotella rauhassa. Myös kaikki tarvittavat palvelut kouluista terveysasemiin ovat lähietäisyydellä. Tämä kotoisa pala Tampereen historiaa on toimiva koti myös nykypäivän asukkaille.

Tutustu kodin myynti-ilmoitukseen täällä.

Katso muut Tampereella myynnissä olevat kodit Oikotien kohdehausta.

Kaunis koti -jutuissa esittelemme joka viikko myynnissä olevia asuntoja. Uppoudu kauniiden kuvien maailmaan ja löydä ehkä uusi asunto tai saa ideoita oman kotisi sisustukseen.