Virolaisen Black Velvet brändin luojat ovat näyttelijät Liis Lindmaa ja Anatoli Tafitšuk, jotka huomasivat jokin aika sitten sisustaessaaan kotiaan skandinaavistyylisesti, ettei markkinoilta löydy kivoja kissahuonekaluja. Koska valikoima kaupoissa oli kehno, päättivät Liis ja Anatoli itse suunnitella ja teettää modernit kissaesineet.

Liisilla ja Anatolilla, jotka ovat pari sekä työ- että yksityiselämässä, on kissa nimeltään Juno. 

 

Suunniteltavien esineiden lähtökohtana oli, että ne olisivat mieluisia Junolle ja se, mistä kissa tykkäsi yhdistettiin skandinaaviseen muotokieleen. 

 

Tällä hetkellä Black Velvetin tuotannossa on kolme tuotetta – Juno-kissankaappi, Scratch-raapimistaulu ja Catch-lelu. 

 

Vanerista ja sisalmatosta valmistettu Scratch-raapismistaulu soveltuu pelkistetyn ilmeensä ansiosta tilaan kuin tilaan. 

 

Käsityönä tehdyistä Catch-leluista jokainen on uniikki, mutta valmistajan mukaan kaikki lelut näyttävät yhtä hyvältä kuin kuvassa. 

 

Catch-lelu tarjoaa leikiniloa kissalle ja silmäniloa kissan kanssa leikkijälle. 

 

Juno-kaappia voi käyttää sekä apu- että yöpöytänä ja samalla se toimii kissan käymälänä tai -pesänä.

 

Kaapinovessa on pyöreä aukko, josta kissa pääsee mukavasti sisään. Jos se toimii pesänä, laitetaan kaappiin sopivan kokoinen tyyny. 

 

Kun kaappia käytetään käymälänä laitetaan kaappiin vastaava astia, joka tulee haluttaessa kaapin mukana. 

 

Black Velvet

Mistä ratkaisu, kun ei halua kiinnittää televisiota seinään eikä integroida sitä johonkin isompaan kalusteeseen? Suunnittelijatrio Virosta (Argo Männiste, Veiko Kallas ja Silver Reinart) on tuonut markkinoille minimalistisen Jalg-taulutelkkarialustan.

Tällä hetkellä koko tuotanto valmistetaan käsityönä. Jalg-telkkariteline näyttää kauniin kevyeltä, mutta miten jykevästi se pysyy paikallaan?

 

Suunnittelijoiden mukaan monet ovat kysyneet telineen vakaudesta. Se painaa yhdessä television kanssa noin 10-15 kg, joten pysyy hyvin paikallaan. Toki sen voi kaataa tahallisella voimakkaalla tönäisyllä.

 

Miten homma on ratkaistu telkkarista kulkevien johtojen osalta, vaikkei niitä kuvassa näy?

 

Suunnittelijoiden mukaan jotkut kekseliäät telinekäyttäjät ovat piilottaneet johdot sirojen telinejalkojen taakse. Perusjohdot (antenni- ja virtajohto) voi toki jättää television taakse vapaasti roikkumaan. Jalg-telinettä ei olekaan suunniteltu pelikonsoleita tai muita lisäosia varten.

 

Telineen jalat ovat puiset - joko pyökistä, tiikistä tai pähkinästä. Värivalikoimaan kuuluu puun sävy, musta tai valkoinen.

 

Teline on helposti muokattavissa eri levyisille taulunäytöille.

 

Jalg-taulutelkkaritelinettä voi ostaa valmistajan kotisivujen kautta. 

 

Skandinaavisissa kodeissa on nähty aina klassikkohuonekaluja. Arkkitehtina ja muotoilijana tunnettu Alvar Aalto on tunnettu paitsi rakennuksistaan myös monista huonekaluista. Alvar Aalto oli mukana perustamassa myös Artekia, joka oli mukana lanseeraamassa maailmalle pohjoismaisen muotoilun käsitettä.  Aallon ja Artekin tavoitteena oli tehdä huonekaluja, jotka ovat toimivia ja joita mahdollisimman moni voisi ostaa.

Tanskalainen huonekalujen valmistajan Fritz Hansenin klassikkotuolit Egg ja Swan tunnetaan laajalti muotojensa ansiosta. Klassikkotuolien suunnittelusta on vastannut Arne Jacobsen.

 

Viime vuosina Siesta- ja Pedro-tuoleja antiikkiliikkeistä metsästäneille tuli ilouutinen, koska Fasetti-antiikkikeskus päätti ottaa suomalaisen sisustusarkkitehti Carl-Gustav Hiort af Ornäsin suunnittelemat huonekalut uudelleen tuotantoon.

 

Sodan jälkeisessä Suomessa katsottiin eteenpäin, rakennettiin tulevaisuutta ja iloittiin pitkien synkkien vuosien jälkeen. Samaan aikaan solmittiin ennätysmäärä avioliittoja, perustettiin perheitä ja saatiin lapsia. Näihin uusiin koteihin ryhtyi Hiort af Ornäs suunnittelemaan ja valmistamaan kalusteita, kuten Siestan. Kuva Fasetti / Johannes Wilenius. 

 

Hiort af Ornäs suunnitteli 1952 Siesta-lepotuolin, jota on taas saatavilla. Siestan upeat muodot mahdollistavat monenväristen ja erilaisten kuosien käytön. Milanon Triennaalissa vuonna 1957 esitelty Siesta aloitti Fasetin Ornäsin uustuotannon. Kuva Fasetti / Johannes Wilenius) 

 

Carl-Gustav Hiort af Ornäs suunnitteli huonekaluja neljällä eri vuosikymmenellä. Ensimmäiset hänen muotoilemansa kalusteet otettiin tuotantoon heti toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1944, ja viimeiset suunnitelmat Hiort af Ornäs muotoili 1970-luvun alussa. Pedro-tuoli on vuodelta 1952. Kuva Fasetti / Johannes Wilenius. 

 

Tärkein Hiort af Ornäsin tuotteiden valmistaja oli Puunveisto Oy, jota muotoilija johti itse. Yrityksen valikoimissa oli erityisesti istuimia; pieniä yleistuoleja ja näyttäviä lepotuoleja, kuten kuvan Pedro. Kuva Fasetti / Johannes Wilenius. 

 

Puunveisto Oy:n Pedro-tuolin kevyempi versio. 1950-luvulla Hiort af Ornäsin sanottiin olevan suunnittelija, joka pakotti huonekaluillaan muut suomalaiset kalustetehtaat nostamaan tuotteidensa laatua. Kuva Fasetti / Johannes Wilenius. 

 

Arne Jacobsenin vuonna 1958 suunnittelema Egg-nojatuoli rahilla on todellinen klassikko. Kuva Fritz Hansen. 

 

Toinen Arne Jacobsenin Friz Hansenille suunnittelema klassikkotuoli Swan on myös vuodelta 1958. Verhoilun valinnalla tuolista saa persoonallisia erilaisia versioita. Kuva Friz Hansen   

 

Vuodelta 2013 oleva Fritz Hansenin Ro-tuoli edustaa muotokieleltään 1950-luvun huonekaluja. Ro:n suunnittelutiimissä ovat olleet Cecilie Manz, Christian Dell ja Jaime Hayon. Kuva Fritz Hansen. 

 

Jaime Hayonin muotoilema Fritz Hansenin Fri-tuoli on vuodelta 2015. Tuoli on kaunis ja kestävä kaluste, jonka arvo säilyy vuosien saatossa ja jolle voi ennustaa pitkää ikää. Kuva Fritz Hansen. 

 

Alvar Aallon suunnittelema nojatuoli numero 400, joka tunnetaan paremmin nimellä Tankki, on yksi 1900-luvun huonekalumuotoilun ehdottomista merkkipaaluista.  Alvar Aalto suunnitteli Tankki-tuolin vuonna 1936 Milanon Triennaaliin. Kuva Artek.

 

Alvar Aalto suunnitteli korkeaselkänojaisen 401-klassikkonojatuolin vuonna 1933. Kevyt ja linjakas nojatuoli otettiin heti käyttöön Paimion parantolan sisustuksessa. Laadukas, kotimaisesta puusta valmistettu ja Suomessa käsityönä verhoiltu nojatuoli on kuulunut suomalaisten kotien sisutukseen jo vuosikymmeniä. Kuva Artek.

 

Eero Aarnion suunnittelema Pallotuoli on kuin tila tilassa, kuin turvallinen pesä, jonka uumeniin voi vetäytyä rentoutumaan ja oleilemaan itsekseen. Pallotuolin yksinkertainen veistoksellinen muoto on sen menestyksen salaisuus. Aarnio suunnitteli Pallotuolin vuonna 1963 ja siitä muodostui hänen kansainvälisesti tunnetuimpia töitään ja suomalaisen muotoilun ikoni. Kuva Artek.

 

Stringin kirjahylly on designklassikko, jota ei tarvitse sen kummemmin esitellä. Suunnittelija ja arkkitehti Nisse Strinning suunnitteli suositun hyllyn jo vuonna 1949. Vasta tänä vuonna oli String ensimmäistä kertaa edustettuna maailman suurimmassa designtapahtumassa - Milanon messuilla.

Stringille historiallisen messuesillepanon suunnitteli Lotta Agaton ja sen keskipisteessä oli suosittu Pocket-hylly, joka tänä vuonna juhlii 10 v. synttäreitä.

 

Nisse Strinning ehti suunnitella Pocket-hyllyn juuri ennen kuolemaansa vuonna 2005.

 

Synttäreiden kunniaksi lanseerattiin Pocket-hylly kokonaan teräksisenä ja sen suunnitteli Mats Theselius.

 

Kyseessä on rajoitettu erä – Pocket-hyllyn teräsversiota valmistetaan vain 2015 kappaletta, joissa kaikissa kaiverretut sarjanumerot. Teräsviimeistelyn ansiosta String-hylly soveltuu nyt ensimmäistä kertaa myös ulkokäyttöön.

 

Paljon onnea Pocket-hylly!

 

Pitkä kaamosaika ja neljä vuodenaikaa edellyttävät meille pohjolan asukkaille monenlaisia vaatteita ja jalkineita erilaisiin sääolosuhteisiin. Tämä laittaa eteisen säilytystiloille suuren haasteen. Kaappitilojen lisäksi eteistilaan voi laittaa kevyemmän naulakon, johon voi ripustaa vierailijan takin. Kauniin muotoilun ansiosta kevytrakenteiset naulakot ovat kuin taide-esineitä, silloin kun niillä ei ole säilytystarvetta.

Kevytrakenteiset naulakot sopivat hyvin tilapäissäilytykseen, sillä ne ovat kauniita myös sinällään. Muotoilija Bette Eklundin BEdesignille suunnittelemaa Lume – naulakko on metallirakenteinen ja sitä saa erikokoisina. Värivaihtoehtoina löytyy musta ja valkoinen.

 

Muotoilija Laura Väreen Nordic Hysterialle suunnittelema Triangle – naulakko on valmistettu puusta ja metallista. Naulakkoa ja kenkätelinettä saa yhdistelmissä koivu/valkoinen metalli ja tammi/musta metalli.

 

Nordic Hysterian Triangle – naulakko ja hauskat Eikun- ja Lenkki – vaatepuut, jotka ovat Pentti Hakalan suunnittelemia.

 

Muotoilija Laura Väreen suunnittelema Rectangle – kenkäteline ja muotoilija Tapio Anttilan suunnittelemat Lippa – kenkälusikat ovat Nordic Hysterian tuotantoa ja toimiva pari.

 

Nordic Hysterian kaunis ja linjakas Siipi – vaateripustin on Tapio Anttilan käsialaa.

 

Tanskalaisen Ferm Livingin vaatetangot ovat nerokkaat yksinkertaisia.

 

Hayn kolmijalkaista Loop – vaaterekkiä valmistetaan useita eri kokoja sekä mustana että valkoisena.