Skandinaavinen sisustus kutsuu luonnonvalon kotiin

Skandinaavisen sisustuksen mukainen olohuone.

Taidolla toteutettu skandinaavinen sisustus on avara ja puhdaslinjainen, mutta ei alkuunkaan tylsä.

Skandinaavinen sisustus saattaa näyttää simppeliltä, mutta sen rakentaminen vaatii taitoa ja harkintaa. Kokosimme yhteen vinkit, joiden avulla sisustat harmonisen skandikodin.

Skandinaavinen sisustus on minimalistista

Skandinaavisen sisustuksen mukainen makuuhuone.

Skandinaavisessa sisustuksessa korostuvat vähäeleisyys, levollisuus, avaruus, selkeät linjat ja funktionaalisuus. Sen sijaan tavarapaljous ja runsaus loistavat poissaolollaan.

Skandikodissa vähemmän on aina enemmän! Jätä siis turhat huonekalut ja raskaat tekstiilit kauppaan ja panosta sisustuksessa toiminnallisuuteen.

Ryhmittele sisustustavarat selkeiksi kokonaisuuksiksi esimerkiksi tarjottimen päälle sen sijaan, että sijoittelisit niitä moneen pisteeseen. Vitriiniin lasiovien taakse voit sommitella astioiden lisäksi myös muita tavaroita houkutteleviksi ryhmiksi; skandinaaviseen tyyliin sisustetussa kodissa kaikella on paikkansa.

Valolla pimeyttä vastaan

Skandinaviassa luonnonvaloa on talviaikaan tarjolla vain vähän. Ei olekaan ihme, että skandinaavinen sisustus rakentuu valkoisen värin ympärille – moni ammentaa mielellään valoa ja vaaleutta sisustuksesta.

Vaaleat värit heijastavat luonnonvaloa, joten jos haluat maksimoida valon määrän kotonasi, skandinaavinen sisustustyyli on osuva valinta.

Vaaleat värit luovat myös tilan tuntua. Siksi skandinaavinen sisustus on oiva valinta myös pienen kodin sisustustyyliksi.

Lue myös: Loihdi toimiva loft-sisustus näillä vinkeillä

Kokovalkoisen skandisisustuksen aika on ohi

Skandinaavisen sisustuksen mukainen keittiö.

Vielä joitain vuosia sitten skandinaavinen sisustus tarkoitti kokovalkoista kotia, mutta ei enää. Sisustustyyli on muuttunut maanläheisempään suuntaan.

Valitse valkoisen seuraksi muita vaaleita värejä, mutta myös erilaisia ruskeita, murrettuja ja puuterisia sävyjä. Voit tuoda rinnalle ripauksen tummaa ja jopa mustaa. Näin saat loihdittua skandinaavisen sisustuksen, joka seuraa tämän päivän trendejä.

Kun remontoit tai sisustat, varaa riittävästi aikaa sävyjen valintaan. Saatat näet yllättyä siitä, kuinka paljon beigen, harmaan ja jopa valkoisen sävyjä on olemassa.

Skandinaavinen sisustus muuttuu trendien mukana, joten voit poimia skandityyliisi elementtejä myös vuoden 2023 sisustustrendeistä.

Skandinaavinen sisustus ei ole tylsä

Skandinaavinen sisustus makuuhuone.

Skandinaavinen sisustus on mahdollista rakentaa monella tavalla, eikä sen missään nimessä tarvitse olla tylsä tai vailla kontrasteja.

Skandinaavinen sisustus taipuu moneen sisustajan omien mieltymysten mukaan. Vaikka sisustuksessa suositaan pääasiallisesti maanläheisiä sävyjä, niiden rinnalle mahtuu muutakin.

Jos kaipaat särmää, tuo uutuuttaan kiiltävien vaaleiden pintojen rinnalle pehmeitä ja villaisia materiaaleja ja maanläheisten pintojen oheen näyttäviä tauluja ja valaisimia.

Jos kaipaat väriä tai leikkisyyttä, valitse värikkäitä, kuvioituja tekstiilejä, kuten liinavaatteita, verhoja, pöytäliinoja, ryijyjä ja mattoja erityisesti luonnonmateriaaleista valmistettuina.

Skandinaavinen sisustus on maanläheinen ja kiiltävä

Olohuone sisustettu skandinaavisesti.

Yksi skandisisustuksessa usein käytetyistä materiaaleista on lasi. Kotimainen tai skandinaavinen lasidesign näkyy astioissa, valaisimissa, maljakoissa ja tuikkulyhdyissä. Lisää sisustukseesi suuria peilejä, ja saat lisää säihkettä ja tilan tuntua. Peilit eivät vie tilaa, joten ne sopivat mainiosti myös pienen skandikodin sisustamiseen.

Lasin rinnalla skandinaavisessa sisustuksessa kiiltää metalli. Hohtavat valaisimet, peilien kehykset ja ovien kahvat pääsevät oikeuksiinsa, kun yhdistät ne maanläheisten sävyjen ja materiaalien kanssa.

Kenties kaikkein tärkein skandinaavisen sisustuksen materiaaleista on kuitenkin puu. Puusta on valmistettu monet skandinaavisen designin klassikkokalusteet, mutta skandikotiin sopivat monenlaiset muutkin puiset huonekalut.

Kaipaatko kotiisi kalusteita, joilla on historia? Löydät ne Tori.fi:stä.

Skandinaavinen sisustus pähkinänkuoressa

  • Selkeät linjat
  • Luonnonvalo
  • Vaaleat ja maanläheiset sävyt
  • Kiiltävät metallit ja lasi
  • Puu ja muut luonnonmateriaalit