Kalustettu asunto on asumisen joustavin, helpoin ja kodikkain muoto tilapäisissä tarpeissa. Kalustettujen asuntojen saatavuus on hyvä ja hinta hotellia edullisempi. Kalustetun asunnon vuokraaminen on huomattavasti pitkäaikaista tyhjää vuokra-asuntoa helpompi ja joustavampi ratkaisu.
Artikkelissa yksi suomalaisen kalustettuja asuntoja ja kodikkaita digihotelleja operoivan edelläkävijäyrityksen Hiisi Homes & Hotelsin perustajista Markus Veikkolainen jakaa vankkaan kokemukseensa perustuvat kokemukset ja vinkit.
Kalustettu asunto palvelee erilaisissa tarpeissa
Tilapäiselle asumisratkaisulle voi tulla tarvetta niin yksityis- kuin työelämässäkin. Yksityiselämän puolella tilapäisasunnon tarve voi tulla vastaan muun muassa putki- tai julkisivuremontin, kylpyhuone- tai keittiöremontin, vahingon tai pidemmän vapaa-ajan matkan yhteydessä. Ihmisen elinkaaren aikana tulee eteen myös tilanteita, jolloin kalustetut asunnot mahdollistavat siirtymän elämänvaiheesta toiseen kuten erotilanne tai asunnon myynti. Viime aikoina on myös yleistynyt pidempiaikainen asuminen kalustetuissa asunnoissa, sillä kaikki eivät halua hankkia ja kuljettaa täydellistä irtokalustoa kodista toiseen muuton yhteydessä.
Työelämän puolella työprojektit voivat viedä toiselle paikkakunnalle jokaisena arkiviikkona tai useammaksi kuukaudeksi. Välillä voi tulla vastaan tilanne, että työn perässä täytyy muuttaa toiselle paikkakunnalle tai jopa toiseen maahan, jolloin kalustettu asunto toimii erinomaisena vaihtoehtona uuteen kotipaikkaan asettuessa ja antaa aikaa pitkäaikaisen kodin etsinnälle uudessa ympäristössä. Koko Suomen mittakaavassa, ja yhtä lailla globaalisti, puhutaankin hyvin merkittävästä koko yhteiskuntaa hyödyttävästä asumisen muodosta, kun otetaan huomioon valtaisa rekrytointitarve ulkomailta esimerkiksi IT-alalla.
Miksi kalustettu asunto on joustava ja helppo ratkaisu tilapäiseen tarpeeseen?
Kalustettuja asuntoja on useimmiten saatavilla kaikista lähimpänä toivottua sijaintia oli tarve sitten oman kodin, työpaikan tai työprojektin sijainnin läheltä. Toisin kuin hotellit kalustetut asunnot sijaitsevat siellä missä ihmiset normaalistikin asuvat eli tavallisissa taloyhtiöissä. Kalustettujen asuntojen vuokraamisen hienous on, että asunnon voi useimmiten vuokrata juuri siitä ajankohdasta alkaen, kun tarpeesi alkaa ja vuokra-aika kestää juuri siihen päivään asti kuin tarve on eli ei siis tarvetta maksaa vuokraa kokonaisista kuukausista.
7 syytä miksi kalustettujen asuntojen vuokraaminen on joustavaa ja helppoa
- Lähellä toivomaasi sijaintia
- Maksat vain vuokra-ajasta etkä kokonaisista kuukausista
- Asunnot ovat valmiiksi kalustettuja ja varusteltuja
- Kaikki tarvittavat sopimukset kuten sähkö, vesi ja netti ovat valmiina
- Usein vuokra-hintaan sisältyy liinavaatteet, pyyhkeet sekä loppusiivous
- Nopea prosessi sopimuksesta asunnon saantiin jopa samana päivänä
- Vuokrasopimukseen sovelletaan useimmiten joustavia peruutus- ja muutosehtoja sekä irtisanomisaikaa
Mitä kalustetun asunnon vuokraaminen maksaa?
Kalustettujen asuntojen vuokrahinnat vaihtelevat paljon riippuen monesta tekijästä. Useimmiten mitä pidempään asuminen kestää sitä huokeammaksi hinta muodostuu. Hinnoittelu on usein yöperusteinen, mikä mahdollistaa vuokran määrän läpinäkyvyyden ja joustavuuden. Esimerkiksi yöperusteisella hinnoittelulla tiedät tasan tarkkaan mitä maksaa kolmen kuukauden ja seitsemän päivän mittainen asunnon vuokraus. Vuokrahinnat voidaan tapauskohtaisesti esittää myös viikko- tai kuukausihintoina, mutta on hyvä huomioida, että jäykempään hinnoittelutapaan voi olla sidottu myös tiukempi irtisanomisaika.
Kalustettujen vuokra-asuntojen hintoihin vaikuttavat seuraavat tekijät:
- Sijainti
- Asumisen pituus
- Henkilömäärä
- Lemmikit
- Hintaan sisältyvät palvelut
- Asunnon koko
- Varustelu
- Kalustus
- Kysyntä ja tarjonta
Tyypillisesti vähintään kuukauden mittainen asuminen kalustetussa yksiössä kustantaa 1600 – 2100 euroa kuussa, kaksiot 2000 – 3000 euroa kuussa, kolmiot 2500 – 3500 euroa kuussa ja neliöt alkaen 3000 euroa kuussa. Hinnat ovat hyvin suuntaa antavia ottaen huomioon monet tekijät mitkä vaikuttavat vuokrahintoihin, joten hinnoittelun osalta kannattaa olla tarkkana, jotta välttyy yllätyksiltä.
Kalustettu asunto on yleensä paras ratkaisu, kun tilapäisen asumisen kesto on viikosta kuuteen kuukauteen. Yli puoli vuotta kestävässä asumisessa voi olla kustannuksien näkökulmasta järkevää valita kalustamaton vuokra-asunto tai etsiä mikäli pääasiassa kalustamattomia vuokra-asuntoja tarjoavilta yrityksiltä löytyisi kevyesti tai täysin kalustettuja vaihtoehtoja. Kalustetun vuokra-asunnon voi vuokrata monesti alle viikoksi, jolloin hintataso on lähellä hotellien hintatasoa, kun taas viikosta puoleen vuoteen kestävässä asumisessa hintataso on selkeästi hotelleja edullisempi ja kalustamattomia vuokra-asuntoja kalliimpi. Kalustetut asunnot ovat kaikin puolin helppo ja joustava hybridiratkaisu muuttuviin tilapäisiin asumistarpeisiin.
Hiisi Homes & Hotels on Hiidenvedeltä ponnistava teknologian mahdollistama kodikasta asumista ja majoitusta tarjoava yksityisomisteinen yritys, minkä tehtävänä on olla vastuullisesti näyttämässä suuntaa asumisen palvelullistumiselle. Hiisi Homes -kohteet edustavat ammattimaisesti operoituja kalustettuja asuntoja, mitkä soveltuvat hyvin pidempiinkin tilapäisiin asumistarpeisiin, kun taas Hiisi Hotels -digihotellit ovat suunniteltu palvelemaan lyhytaikaisissa majoitustarpeissa kodikkaassa ympäristössä.