Sointuvat Neliöt LKV

Sointuvat Neliöt Oy LKV - Kiinteistönvälitystä, jossa on nuotit kohdillaan.

Sointuvat Neliöt LKV on lukuisilla kunniamaininnoilla palkitun ja useita myyntiennätyksiä saavuttaneen Antti Haatajan kiinteistönvälityspalveluja tarjoava yritys. Yrityksen toimialueena on koko pääkaupunkiseutu.

Ennen siirtymistään Sointuvat Neliöt LKV:n alle Antti ehti vaikuttaa kahdeksan vuotta Kiinteistömaailma-ketjussa. Hän toimi siellä niin välittäjänä kuin yrittäjänäkin ollen useana vuonna myyntituotoissa mitattuna koko ketjun menestynein välittäjä Suomessa.

Antin tavoite on ollut jo uran ensiaskelista lähtien pyrkiä tarjoamaan valtakunnan parhaan hinta-laatusuhteen välityspalvelua. Sitä matkaa on viitoittanut vanha viisaus, jonka mukaan voittajat eivät usko sattumaan. Niinpä Antti on vuosien varrella kehittänyt osaamistaan ja ymmärrystään kaikilla alaan keskeisesti liittyvillä osa-alueilla kuten markkinointi, myynti, talotekniikka, rakentaminen ja lainsäädäntö.

Antin aiempi koulutustausta (Sibelius-Akatemia / musiikin maisteri) kertoo luovan ajattelun ja esiintymiskokemuksen ohella myös periksiantamattomuudesta ja sinnikkyydestä sitoutua työntekoon ja tavoitteisiin. Samalla pieteetillä Antti on aina tarttunut myös jokaiseen myyntitoimeksiantoon. Ahkeruus, asiantuntijuus ja asiakaspalveluosaaminen ovatkin kolme keskeisintä ominaisuutta alalla menestymisessä. Kun välittäjä operoi kaikilla edellä mainituilla osa-alueilla huipputasolla, voi toimeksiantaja jättää asuntonsa myynnin luottavaisin ja turvallisin mielin välittäjän osaaviin käsiin. Yksi sellainen välittäjä on Antti. Tervetuloa Antin palveltavaksi.

Seuraa meitä

Yhteystiedot

Bredantie 46 A, 02700 KAUNIAINEN

Puh: +358 41 328 0203

Ota yhteyttä

Yrityksen välittäjät