Sanna-Leena Peltonen
Tuhansissa kodinvaihtokuvioissa vuosien varrella mukana olleena koen, että välittäjän tehtävä on toimia asiakaslähtöisesti asiantuntijana, myyjän ja ostajan tukena kodinvaihdonpolkua tasoittamassa.
Olen suorittanut niin laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) tutkinnon, kuin myös ylemmän kiinteistönvälittäjän (YKV) tutkinnon. Menestyminen alalla edellyttääkin myynti-, neuvottelu- ja asiakaspalvelutaitojen lisäksi monipuolista ymmärrystä mm. alan juridiikasta ja eri vuosikymmenten rakennustekniikasta ja rakenteista - eikä haittaa ole myöskään aidosta innostuksestanikaan auttaa ihmisiä elämän suurissa ja monesti haasteellisissakin käänteissä. Pyrin panostamaan hinnan tarkkaan asettamiseen ja aktiiviseen myynnin aloitukseen, sillä asunnon arvo hyvin harvoin nousee pitkällä myyntiajalla. Paras kauppahinta saadaan pääsääntöisesti aina ensimmäisten viikkojen aikana. Palvelulupauksenani on ylittää joka kerta sekä myyjän, että ostajan odotukset. Saamistani palautteista ja suosituksista päätellen, olen ilokseni tässä myös monesti onnistunut. Erityisosaamista minulla on kiinteistökaupoista sekä erityisesti ostotoimeksiantopalvelusta, jota myös koulutan alan oppilaitoksessa Kiinkossa. Olen asioinut myös paljon kuolinpesien ja ulosottoviraston kanssa, joten voit kääntyä luottamuksella puoleeni myös haasteellisempien toimeksiantojen yhteydessä.
Olen syntyperäinen helsinkiläinen, mutta olen nuoruudessa asunut myös niin Satakunnassa, kuin Itä-Uudellamaallakin. Laajasaloon muutin vuonna 1995 ja itäinen Etelä-Helsinki onkin erityisen tuttu ja lähellä sydäntäni. Tulen mielelläni kertomaan omasta, tehokkaasta toimintamallistani sekä antamaan oman arvioni ja palvelutarjoukseni teidänkin kodistanne.
"Koti on sydämen asia"
Lämpimin terveisin, Sanna-Leena
Ota yhteyttä välittäjään
Erityisosaaminen
Ostotoimeksiannot, omakotitalokiinteistöt, arvoasunnot, perikunnat
Asiakkaiden ajatuksia välittäjästä
"”Lämmin kiitos Sanna-Leenalle, joka hoiti meidän kodin myynnin todella upealla ammattitaidolla. Oli mielessä mitä tahansa kysymyksiä, niin vastaus saatiin aina luotettavasti ja nopeasti. Jokainen ”piste ja pilkku” on varmistettu ja hoidettu upeasti loppuun asti. Kuntotarkastus tehtiin myös todellisella ammatti-taidolla ja erittäin informatiivisella opastuksella. Jos harkitset asuntosi myyntiä, niin ei ole toista vaihtoehtoa kuin Sanna-Leena. Lämmin kiitos!” "Parhaimmat kiitoksemme Sanna-Leenalle asuntomme nopeasta myymisestä! Kaikki sujui asiantuntevasti, myyntikohteeseen hyvin paneutuen ja mukavassa hengessä". "Sanna-Leena teki sen taas! Kolmannet onnistuneet kaupat kahden vuoden sisällä ja taas tuli tarjous ensimmäisellä näytöllä". ”Sanna-Leena Peltonen myi asuntomme Nikinmäessä ensimmäisen näytön jälkeen korkeampaan hintaan mitä muut välittäjät pitivät pyyntihintana. Tähän syynä oli varmastikin asunnosta otetut huikeat myyntikuvat ja palvelusta mitä Sanna-Leena antoi niin myyjälle kuin ostajalle.” ”Aivan mahtava asiantuntemus ja niin hieno asiakaslähtöinen toimintatapa. Kiitokset Sanna-Leena, teit tänään kaksi perhettä onnelliseksi.” ”Juhlan aika! Sanna-Leena myi omakotitalomme kahdessa viikossa! Kaunis kiitos huippuammattilaiselle, jolta löytyi vastaus kaikkiin kysymyksiimme ja aina aikaa vastata niihin. Kaikki sujui helposti ja ihanasti. Nyt ei voi kuin olla superonnellinen. Myös kuvat olivat huippuluokkaa. Suosittelen lämpimästi, Sanna you rock!” ”Kiitos kärsivällisyydestä ja siitä että missään vaiheessa ei painostettu ja hiillostettu. Kohteen tiedot hyvät!” Kiinteistönvälittäjä teki yli odotusten tulosta, todella tehokas nainen. Voin ehdottomasti suositella häntä ja tulen ottamaan häneen yhteyttä seuraavan asuntokaupan yhteydessä.”"
"NPS 10/10 "Heti ensikontaktista asiat etenivät nopeasti ja sujuvasti läpi koko myyntiprosessin loppuun asti ripeästi. Välittäjä osasi hinnoitella oikein ja sai näytölle heti oikeat ostajat paikalle. Välittäjän kokemuksen ja ammattitaidon aisti selvästi ja lisäksi toiminta oli ystävällistä ja lämminhenkistä. Viestintä toimi todella hyvin. Kuvat olivat hyvät ja totuudenmukaiset. Erinomaista, isot kiitokset SannaLeenalle :)" NPS 10/10 "Erittäin ammattitaitoista palvelua. Kaikki sujui paremmin kuin osasimme odottaa." NPS 10/10 "Vaativakin kohde löysi ostajan!""