Poikkeuksellinen koronakevät on vauhdittanut kesämökkien kysyntää. Kun kesäloma vietetään kotimaassa, mökki järven- tai merenrannalla kiehtoo yhä useampia.
Moni haaveilee omasta kesämökistä veden äärellä – ja koronakevät karanteeneineen on saattanut nopeuttaa haaveen toteutumista. Kesämökkien kysyntä onkin ollut Oikotie Asunnot -palvelussa erityisen voimakasta tänä vuonna.
Kasvua vuokramökkien kävijämäärissä on maalis-toukokuussa ollut 125 % ja myytävissä mökeissä 82,5 % verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon. Myös mökkilistausten määrä on lisääntynyt Oikotiellä voimakkaasti. Vuokramökkien ilmoitusmäärä on kasvanut 35 % viime vuodesta.
– Uusia loma-asuntoja tulee palveluun jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Oikotiellä mökkikauppa näyttääkin käyvän nyt erityisen hyvin. Yhteydenotot Oikotien palvelusta mökki-ilmoittajille ovat kasvaneet yli 75 % maalis-toukokuussa 2020 verrattuna vuoden 2019 samaan ajanjaksoon, Oikotie Asuntojen tuotepäällikkö Anna Leinonen kertoo.
Katso Oikotieltä vuokrattavat tai myytävät loma-asunnot!
Kuivan maan mökki vaihtui järvimaisemiin
Tuusulalainen Teresa Hellgren osti yhdessä miehensä Harri Hellgrenin kanssa kesäpaikan Mäntyharjulta, Etelä-Savosta.
– Olimme jo jonkin aikaa etsineet järvenrannalla sijaitsevaa kesäpaikkaa, sillä Harri haluaa kalastaa. Asuimme aiemmin omakotitalossa Tuusulassa, mutta kerrostaloon muuton jälkeen myös mökkiasiat alkoivat kiinnostaa meitä yhä enemmän, Teresa Hellgren kertoo.
Hellgrenit katselivat järvenrantapaikkaa myös edellisen, Hauholla sijaitsevan kesäpaikkansa läheltä eli Hämeenlinnan ja Tampereen suunnalta. Sopiva löytyi kuitenkin hieman kauempaa, pienen järven rannalta, suositusta mökkikunnasta, Etelä-Savosta.
– Hauhon mökki on ns. kuivan maan mökki ja se on ollut perheellämme yhteiskäytössä kauan. Aiomme myydä mökin pian. Nyt tavoitteenamme on remontoida Mäntyharjun mökistä sellainen, että myös vanhempani voivat viettää siellä aikaa, Teresa valottaa.
Hellgrenien mökki on toiminut aiemmin ympärivuotisena asuntona iäkkäälle pariskunnalle – ja perikunta myi mökin Teresalle ja Harrille. Kohde oli ostohetkellä pitkälti remontointikunnossa, mutta onneksi Hellgrenit ovat käteviä käsistään, joten remontin tekeminen on heille vain myönteinen haaste – ja mahdollisuus saada kesäpaikasta juuri omannäköinen.
– Aloitimme heti mittavan remontin lähes alkuperäiskunnossa olevassa mökissä. 1950-luvun keittiö vaihtui purkutavarakirppikseltä ilmaiseksi saamaamme keittiöön. Olemme myös maalanneet sisäkattoja ja lattioita sekä purkaneet saunan uuden tieltä. Työskentelemme molemmat aloilla, joissa remontit ja rakennustyöt ovat arkipäivää, joten tämä vapaa-ajan projekti sujuu omalla painollaan, Teresa hymyilee.
Mökkikauppa vilkastui selvästi
Loma-asuntokauppa on vilkastunut selvästi tänä keväänä. Kysynnän vilkastumisesta koko maassa raportoi jopa 70 % SKVL:ään kuuluvista välittäjistä. Mökkien ostajat ovat edelleen hyvin tarkkoja mökkien sijainnista ja varustelutasosta. Hyväkuntoinen mökki veden äärellä on selvästi halutuin, jos hintapyyntö on realistinen.
Toki alueelliset erot mökkien kysynnässä ovat melko suuria. Esimerkiksi Etelä-Savossa, Kanta Hämeen alueella, Oulussa, Kainuussa ja Kaakkois-Suomessa sekä Uudellamaalla Porvoon suunnalla ja Hangossa loma-asuntojen kysyntä on vilkkainta. Pohjois-Suomessa myyntikausi on vasta alkamassa kesäkuussa, lumen ja tulvien hidastaessa kaupankäyntiä.
Lähde: Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL)
Oikotieltä löydät monipuolisen asuntovalikoiman, etsitpä sitten myytävää-, vuokrattavaa- tai loma-asuntoa. Tavoitamme asunnonvaihtajia myös mobiilissa ja appin kautta.