Asuntokaupan termit

Alla on selitetty yleisimpiä asuntokauppaan liittyviä termejä. Artikkeli on tehty yhteistyössä Aktian kanssa. 

 

Asunto-osakeyhtiö 
Asunto-osakeyhtiölain mukaan asunto-osakeyhtiö (eli taloyhtiö) on osakeyhtiö, jonka yhtiöjärjestyksessä määrätty tarkoitus on omistaa ja hallita vähintään yhtä sellaista rakennusta tai sen osaa, jossa olevan huoneiston tai huoneistojen yhteenlasketusta lattiapinta-alasta yli puolet on yhtiöjärjestyksessä määrätty osakkeenomistajien hallinnassa oleviksi asuinhuoneistoiksi.

Asunto-osakeyhtiössä osakkaat omistavat osakkeita, jotka oikeuttavat tietyn huoneiston tai osan hallintaan. Asunto-osakeyhtiönä voidaan hallinnoida mitä tahansa talotyyppiä, yleisimpien kerros- ja rivitalojen lisäksi myös esimerkiksi paritaloja tai omakotitaloja.

 

Hoitolaina
Hoitolaina on taloyhtiön ottama pitkäaikainen laina, jolla toteutetaan asunto-osakeyhtiön jatkuvaan ylläpitoon liittyviä hankkeita, kuten esimerkiksi vuosikorjauksia. Hoitolainaa katetaan hoitovastikkeilla.

 

Hoitovastike
Taloyhtiö perii osakkailta hoitovastikemaksua, jolla katetaan rakennuksen ylläpito, pienet ennakoimattomat korjaukset sekä juoksevat kulut. Hoitovastikkeen määrästä päättää vuosittain varsinainen yhtiökokous.

 

Isännöitsijäntodistus
Isännöitsijäntodistus liitteineen on asunto-osakekaupan tärkein asiakirja. Se on asiakirja sekä taloyhtiön että osakehuoneiston tiedoista ja sen voi antaa yhtiön isännöitsijä tai poikkeustapauksissa hallituksen puheenjohtaja. Isännöitsijäntodistuksen sisällöstä määrätään Valtioneuvoston asetuksella. Todistuksesta käy ilmi mm. osakkeen omistaja, yhtiön lainat ja osakkeen lainaosuudet, tiedot tehdyistä ja tulevista remonteista sekä tontin omistuksesta. Asuntokaupan yhteydessä todistuksen liitteinä ovat yhtiöjärjestys, tasekirja (edellinen täysi tilikausi), PTS, energiatodistus sekä mahdolliset kuntoraportit.

 

Kauppahinta
Kaupanteossa maksettava kauppahinta, joka ei sisällä kohteeseen mahdollisesti kohdistuvia lainaosuuksia. Kauppahinnasta käytetään myös termiä myyntihinta.

 

Kauppakirja
Asunnon tai kiinteistön kauppakirja on ostajan ja myyjän välinen sopimus, joka tulee tehdä aina kirjallisena. Kauppakirjaan kirjataan molempien osapuolien tiedot, kaupan kohde yksityiskohtineen, kauppahinta ja sen maksamiseen liittyvät yksityiskohdat, omistusoikeuden siirtymisajankohta jne. Aiemmin tehdyssä ostotarjouksessa määritellään kauppakirjan keskeiset ehdot.

 

Käsiraha
Ostaja voi maksaa ostotarjouksen vahvistamiseksi käsirahan, joka voi olla enintään 4 prosenttia kauppahinnasta. Kaupan toteutuessa käsiraha lasketaan kokonaan osaksi kauppahintaa.

 

Lunastuslauseke, lunastusoikeus
Lähtökohtaisesti asunto-osakeyhtiön osakkeet ovat vapaasti siirrettävissä uudelle ostajalle, mutta Asunto-osakeyhtiölain (AOYL) mukaan osakkeen vapaata siirtoa voidaan rajoittaa lunastuslausekkeella. Jos taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä on lunastuslauseke, vanhoilla osakkailla tai yhtiöllä on halutessaan oikeus lunastaa yhtiön ulkopuoliselle taholle myydyt kaupan kohteena olevat osakkeet. Lunastuksen ehdot ovat samat kuin alkuperäisen kaupan ja lunastus tulee toimittaa yhtiöjärjestyksen mukaisesti.

 

Myyntihinta 
Asuntokaupan kohteen hintapyyntö, joka sisältää rahassa maksettavan kauppahinnan. Ei sisällä mahdollisia kaupan kohteeseen kohdistuvia lainaosuuksia. Mahdollinen varainsiirtovero maksetaan myyntihinnan perusteella. Myyntihinnasta käytetään myös nimitystä kauppahinta.

 

Myyntivoitto 
Myyntivoitto eli luovutusvoitto syntyy, kun asunto-osakeyhtiö tai kiinteistö myydään alkuperäistä hankintahintaa korkeampaan hintaan.

 

Osake 
Osake on osuus osakeyhtiössä ja siitä todistukseksi annetaan asunto-osakkeen tapauksessa osakekirja. Osake tuottaa ne oikeudet ja velvollisuudet, jotka mm. lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan liittyvät osakkeeseen.

 

Osakekirja
Todistus osakkeen omistuksesta. Asunto-osakekirja on arvopaperi, jota tulee säilyttää huolellisesti.

 

Ostotarjous
Ostotarjous on ostajan tekemä yksipuolinen tahdonilmaisu kohteen myyjälle. Sopimuksen eli kaupan syntyminen edellyttää toisen osapuolen eli myyjän hyväksyvää vastausta ostotarjoukseen. Ostotarjous, suullinen tai kirjallinen, on aina sitova. Epäselvyyksien välttämiseksi ostotarjous suositellaan kuitenkin aina tehtävän kirjallisena. Tarjouksessa tulee määritellä kaikki ehdot: tarjouksen, voimassaoloaika, hinta, vapautuminen, purkavat ehdot, mahdolliset sopimussakot jne.

 

PTS
PTS eli pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelma määrittää taloyhtiön tai kiinteistön tulevaisuuden korjaustarpeet ja niiden arvioidut toteuttamisajankohdat. Kaikkien taloyhtiöiden hallitusten on asunto-osakeyhtiölain mukaan esitettävä kirjallinen selvitys seuraavan viiden vuoden korjaustarpeista.

 

Rahoitusvastike
Rahoitusvastike eli pääomavastike on yhtiövastikkeen osa, jota taloyhtiö perii osakkailta. Rahoitusvastikkeella lyhennetään taloyhtiön ottamaa pitkäaikaista pääomalainaa. Osakas voi halutessaan maksaa pois oman lainaosuutensa, jolloin hän vapautuu maksamasta lainan hoitoon perittävää rahoitusvastiketta.

 

Sopimussakko
Sopimussakko on ennen sopimusta, yleensä jo ostotarjouksen yhteydessä, sovittu seuraamus siltä varalta, että jompikumpi sopimuksen osapuolista ei täytä sopimuksen mukaista velvoitettaan. Sopimussakkoa käytetään usein käsirahan sijasta.

 

Taloyhtiö
Katso tarkemmat tiedot kohdasta asunto-osakeyhtiö.

 

Valtiontakaus
Jos lainansaajan omat vakuudet eivät riitä takaamaan koko lainaa, on asuntolainalle mahdollista saada valtiontakaus. Valtiontakaus voidaan myöntää yksityishenkilölle, joka ostaa asunnosta vähintään 50 % ja asunto on tulossa henkilön tai hänen perheensä vakituiseksi asunnoksi. Valtiontakausta ei tarvitse erikseen hakea vaan se myönnetään lainalle asuntolainapäätöksen yhteydessä. Sille ei myöskään ole tulo- tai varallisuusrajoja. Valtiontakauksen osuus on enintään 20 prosenttia omistusasuntolainasta (ASP-lainan osalta 25 %), kuitenkin enintään 50 000 euroa asuntoa kohden.

 

Varainsiirtovero
Asunto-osakeyhtiön tai kiinteistön osakkeiden omistusoikeuden luovutuksesta maksetaan varainsiirtoveroa (tunnettiin aiemmin leimaverona). Varainsiirtovero on maksettava oma-aloitteisesti ja sen maksaa yleensä ostaja. Vero on 2 prosenttia asunto-osakeyhtiön osakkaiden ja 4 prosenttia kiinteistöjen myyntihinnasta. 18-39 –vuotiaan ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa.

 

Velaton hinta
Velaton hinta kertoo ostajalle, minkä suuruinen asunnosta maksettava kokonaishinta on. Velaton hinta sisältää sekä myyjälle maksettavan kauppahinnan että mahdollisesti kohteeseen kohdistuvan lainaosuuden. Riippuen kohteesta ostajalla voi olla mahdollisuus valita lyhentääkö hän yhtiölainaa kuukausittain rahoitusvastikkeella vai maksaako oman osuutensa yhtiön lainasta kerralla pois. Samaa tarkoittavia termejä ovat velaton myyntihinta ja velaton kauppahinta.

 

Yhtiövastike
Yhtiövastike muodostuu hoitovastikkeesta ja rahoitusvastikkeesta. Se on asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä määrättyjen perusteiden mukaan määräytyvä maksu, jolla katetaan yhtiön menoja.
Ensiasunnon ostajan opas

Hyödyllistä tietoa: ASP-laina, korot, lyhennystavat, lainaturva ja korkokatto

Lisää tietoa löydät myös Asunnon osto-oppaasta.