Heti alkuun täytyy rehellisesti tunnustaa, ettei tämä vuosia sitten hankittu Tonfiskin kahvikannu ole käytössä meillä juuri kulunut, mutta sitäkin isompi esteettinen arvo sillä on ollut ja ihailen sen kauneutta edelleen lähes joka päivä. Harmitus olikin melkoinen, kun yhtenä päivänä kannua pestessäni se putosi kädestäni ja siitä lohkesi iso pala. Yritin korjata kannua liimaamalla palan paikalleen, mutta liimausjäljestä ei tullut siisti ja kannu oli mielestäni pilalla. Viimeisenä keinona päätin korostaa sitä, mitä ei saa peitettyä ja wabi sabin hengessä käsittelin rikkoutuneen kohdan reilusti esille.
Kaapin perukoille oli jäänyt erinäisten diy-askartelujeni jäljiltä arkki lyöntimetallia ja sen kiinnittämiseen tarkoitettua liimaa. Oikeaoppiset ohjeet lyöntimetallin kiinnittämisestä olivat autuaasti painuneet unholaan, mutta liimapullon saksankielisestä etiketistä olin kääntävinäni ohjeen, jonka mukaan kiinnitysainetta levitetään ensin siveltimellä siihen kohtaan, johon lyöntimetallia on tarkoitus kiinnittää. Sen jälkeen annetaan kiinnitysaineen kuivahtaa parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen lyöntimetalliarkki siirretään varovasti leveän siveltimen avulla paikalleen.
Ihan ei mennyt kuin Strömsössä tämä paikalleen siirto ja ohuen ohutta lyöntimetallia leijui ja pöllysi ilmassa niin, että jopa sieraimieni ympäristöt olivat lopulta kullanväriset. Jollain ihmeen keinolla sain kuitenkin metallin lopuksi suurin piirtein paikoilleen ja liimauskohta alkoi näyttää suhteellisen kivalta. Kun tämän jälkeen olin vielä käyttänyt puolituntia marmoripöydän kolojen putsaamiseen kullasta, pääsin vihdoin ihastelemaan kannua ja tulihan siitä kiva.
Suhteellisen samannäköiseen lopputulokseen pääsisi varmasti helpommalla maalaamalla liimauskohdan kullanvärisellä maalilla, mutta tulipa nyt koitettua tämäkin hauska tapa. Vaikka kannua ei enää voi käyttää varsinaisesti kahvikannuna, niin esteettinen arvo sillä mielestäni edelleen on.
