75-vuotiaan SKVL:n jäsenyritysten välittäjät ovat asuntokaupan ammattilaisia – muuttuvassa markkinatilanteessa osaava välittäjä on kullanarvoinen kumppani

Oikotie juhlii Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n 75-vuotistaivalta julkaisemalla juttusarjan, jossa haastatellaan liiton toimitusjohtajaa Jussi Mannerbergia. Oikotien ja SKVL:n vahva kumppanuus on jatkunut jo vuosikymmeniä.

Suomessa asuntokauppa on käynyt tänä vuonna vilkkaana. Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtajan Jussi Mannerbergin mukaan vuodesta vaikuttaa tulevan koko 2000-luvun vilkkain asuntokauppavuosi. 

Hän vertaa Suomen asuntomarkkinoiden käyriä USA:n, Ruotsin ja Ison-Britannian käyriin. – Ihmisten käyttäytyminen on ollut aika lailla identtistä näissä maissa. Mitä kovemmin korona on koetellut, sitä kiivaampana asuntokauppa on käynyt. 

Myyntihalukkuus ja ostohalukkuus ovat laskeneet hiukan kesän huipusta, mutta ovat selvästi korkeammalla kuin edellisen vuoden luvut.

Mannerbergin luotsaama SKVL on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka missiona on mahdollistaa turvallinen ja lainmukainen asunnon vaihto. Järjestö muun muassa tarjoaa jäsenyritystensä välittäjille koulutusta alan viimeisimmistä suuntauksista ja lainsäädännöstä.

Oikein hinnoitellun kohteen myyntiaika ei pitkity

Yksi tärkeimmistä seikoista asunnon myynnissä on kohteen oikea hinnoittelu. Hintaan vaikuttaa ennen kaikkea kulloinenkin markkinatilanne – se, millaisille asunnoille alueella on myyntihetkellä kysyntää. 

– Vaikka markkinatilanne olisi hyvä, halututkaan asunnot eivät mene kaupaksi hinnalla millä hyvänsä, Jussi Mannerberg muistuttaa. Siksi asunnon hinnoitteluun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Omakotitaloissa tarjonnan määrä rajoittaa kaupan volyymia ja kysyntä keskittyy uudempiin taloihin.

Kun myytävä kohde on hinnoiteltu oikein, myyntiaika ei pitkity suotta. Pitkittyvä myyntiaika hankaloittaa tilannetta erityisesti silloin, jos osto- ja myyntiketjussa on useampia koteja, ja jos ketjuun liittyy ehdollinen ostotarjous. Myyntiajan pitkittyminen voi myös saada kohteen näyttämään vähemmän houkuttelevalta potentiaalisten ostajien silmissä. 

– Koulutettu kiinteistönvälittäjä tuntee markkinatilanteen ja on siksikin arvokas kumppani asuntokaupoilla. Jäsenyritystemme välittäjät ovat asuntokaupan ammattilaisia, Mannerberg kertoo.

Paikallinen markkinatilanne määrittää asunnon hintaa

Yksi tänä vuonna 75 vuotta täyttävän SKVL:n toiminnan kulmakivistä on puolueettoman markkinoihin liittyvän tiedon julkaiseminen. Järjestö muun muassa koostaa neljästi vuodessa asuntomarkkinakatsauksen, joka kartoittaa ja ennustaa eri alueiden markkinakehitystä. 

Turku ja Tampere ovat vahvoja kerrostalojen kysynnässä. Pääkaupunkiseudulla kysyntä on entisen vahvaa.

Viimeisimmän markkinakyselyn mukaan ihmiset ovat tällä hetkellä erityisen kiinnostuneita omakoti- ja rivitaloista sekä isoista asunnoista, joihin saa työhuoneen etätyöskentelyä varten – näin siitä huolimatta, että monilla työpaikoilla on palattu ainakin osittain työskentelemään yrityksen toimitiloihin. 

Omakotitalojen erittäin vahva kysyntä jatkuu.

Mitä tahansa tähän profiiliin sopivaa ei silti olla valmiita ostamaan, varsinkaan millä tahansa hinnalla. – Loiva hintojen nousu jatkuu edelleen, mutta se keskittyy ainoastaan tiettyihin asuntotyyppeihin kasvukeskuksissa. Kovimman kysyntäpiikin mentyä ohi on tärkeää aloittaa myynti oikealla hinnalla, Mannerberg muistuttaa. – Paikallinen välittäjä tuntee alueen markkinatilanteen ja tietää, miten kohde kannattaa hinnoitella, jotta hinta on linjassa alueellisen kysynnän kanssa.

Mietitkö, miltä oman alueesi markkinatilanne näyttää tällä hetkellä? Tutustu tarkemmin SKVL:n viimeisimpiin alueellisiin asuntomarkkinaennusteisiin.

 

Teksti: Liina Hurri