Oletko muuttamassa? Varmista, että kotivakuutuksesi on voimassa sekä vanhassa että uudessa kodissasi

Kotivakuutus muuttotilanteessa.
Kaupallinen yhteistyö: If Vakuutus.

Kattavan kotivakuutuksen hankkimista ei kannata viivytellä, vaan kotivakuutus on hyvä olla voimassa jo hyvissä ajoin ennen muuttoa. Kotona sattuu ja tapahtuu, aina. 

Aina vahinko ei kuitenkaan kosketa pelkästään omaa kotia ja näissä tapauksissa vakuutukset osoittautuvat kultaakin arvokkaammiksi apureiksi vastoinkäymisten selvittämiseen. Moni tietää kotivakuutuksen korvaavan esimerkiksi pyörävarkauden tai puhelimen rikkoutumisen, mutta kotivakuutukseen sisältyvä oikeusturva on monesti vieraampi.

Kotivakuutus tulee olla kunnossa jo vuokrasopimusta tai kauppakirjaa allekirjoitettaessa, koska vakuutuksesta on hyötyä myös mahdollisissa riitatilanteissa vuokranantajan, myyjän tai taloyhtiön kanssa. Kotivakuutus ei koskaan siirry automaattisesti uuteen kotiin, vaan muutos täytyy tehdä omassa vakuutusyhtiössä. 

Kotivakuutus takaa oikeusturvan riitatilanteissa

Tyypillinen asunto- tai kiinteistökauppariita on sellainen, jossa ostaja on löytänyt jonkin vian tai virheen, kuten kosteusvaurion, ja lähtee tämän johdosta vaatimaan myyjältä kauppahinnan alennusta, vahingonkorvausta tai jopa kaupanpurkua kohteesta. Hyvin usein myyjä ei suoraan suostu ostajan vaatimukseen, vaan asia riitautuu. Kotivakuutukseen sisältyvä oikeusturvavakuutus korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja omassa käytössä olevaan asuntoon, omakotitalokiinteistöön tai mökkiin liittyvissä riita-asioissa.

‒ Eräs asiakkaamme oli ostanut uudehkon omakotitalon ja noin vuosi muuton jälkeen, alakerran lattian alta alkoi tulvia vettä sisälle asuintiloihin. Tutkimuksissa selvisi, että vettä oli vuotanut paljon jo pidemmän aikaa ja veden vuotaminen johtui rakennusvirheestä. Korjaaminen vaati isoa ja kallista remonttia, kertoo Ifin kerros- ja rivitalovakuutusten tuotepäällikkö, Henrik Rantanen

‒ Asiakas vaati myyjältä korvausta remontin kustannuksista.  Myyjä kiisti korvausvastuunsa. Asiakas palkkasi lakimiehen avukseen ja lopulta riita saatiin sovittua ilman oikeudenkäyntiä. Asiakas sai myyjältä korvausta korjauskustannusten verran, summaa Rantanen. 

Toimiiko vanha kotivakuutus uuden asunnon kauppakirjaa allekirjoittaessa? 

Moni ei tiedä, että kotivakuutus pitää olla hankittu jo asuntokauppakirjaa allekirjoittaessa, jotta riitatilanteissa auttava oikeusturvavakuutus on voimassa. Jos vakuutuksen ottaa vasta muuttaessa eikä aikaisempaa vakuutusta ole, oikeusturvavakuutuksesta ei ole apua, jos asunnossa myöhemmin ilmenee jotakin, jonka vuoksi ajaudutaan myyjän kanssa riitaan. Kaikkiin oikeusturvavakuutuksiin liittyy niin sanottu kahden vuoden sääntö: jos oikeusturvavakuutus on ollut voimassa alle kaksi vuotta, tulee myös niiden asioiden, joihin riita perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaolon aikana. 

Kun vakuutus on voimassa jo muuttopäivänä, se korvaa myös mahdolliset muuton aikana tapahtuvat vahingot, kuten tavaroiden tai laitteiden rikkoontumiset. 

Oikeusturvavakuutus suojaa vuokra-asuntoon liittyvissä riidoissa

Kun asiakas ei omista omaa asuntoaan, asuu hän todennäköisesti vuokralla. Vuokrasuhteen riidat koskevat monesti esimerkiksi vuokran määrää tai asunnon kuntoa. 

Rantasen mukaan, eräs asiakas oli tehnyt vuokrasopimuksen vuokranantajan kanssa ja maksanut takuuvuokran vuokrasopimuksen mukaisesti. Vuokrasopimus oli tehty vuoden määräajaksi. Muutettuaan asuntoon asiakas huomasi, että asunnon kunnossa oli puutteita. Lämmitys ei toiminut kunnolla, vaan asunnossa oli talvipakkasilla kylmä. Lisäksi asiakas sairasteli jatkuvasti ja epäili asunnossa olevan kosteutta ja hometta.  Asiakas oli näistä havainnoistaan yhteydessä vuokranantajaan ja vaati lämmityksen korjaamista sekä kosteusmittauksien tekemistä. 

‒ Vuokranantaja ei ryhtynyt toimenpiteisiin, joten asiakas vaati vuokrasopimuksen purkamista. Vuokranantaja kiisti asunnossa olevan vikaa, eikä suostunut purkamaan vuokrasopimusta vaan vaati asiakasta maksamaan vuokran normaalisti. Asiakas palkkasi avukseen lakimiehen. Vuokranantaja ei ollut halukas keskustelemaan sovinnosta, joten juttu eteni oikeudenkäyntiin. Vuokralaisen oikeusturvavakuutus korvasi asiakkaalle aiheutuneet asianajo- ja oikeudenkäyntikulut ja asiakkaalle jäi maksettavakseen vain omavastuuosuus, kertoo Rantanen.

Kun kotona sattuu ‒ oikeusturvavakuutus tuo turvaa monissa tilanteissa

On hyvä muistaa, että kotivakuutus kannattaa pitää aina ajan tasalla. Oikeusturvavakuutus on voimassa vakuutuksenottajalle sekä hänen kanssaan samassa kotitaloudessa asuville. Ifissä oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvausmääräksi voi valita 10 000 tai 20 000 euroa.  Se kuuluu kaikkiin Ifin kodin irtaimistovakuutuksiin. Ifillä voi myös laajentaa oikeusturvaa kattamaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut siltä varalta, että häviää oikeusjutun ja oikeus määrää maksamaan myös vastapuolen kustannukset. Kannattaa selvittää, sisältääkö oma kotivakuutus oikeusturvavakuutuksen ja mikä enimmäiskorvausmäärä on. 

Vinkki: Koskaan ei voi olla liian varovainen, kun asia koskee omaa identiteettiä ja yksityisyyttä. Ifin kotivakuutus auttaa myös, jos joudut identiteettivarkauden uhriksi. Kun otat kotivakuutuksen Ifistä, sisältyy siihen maksuton identiteettivarkausturva vuoden 2023 loppuun asti

Laske hinta kotivakuutukselle