
Haaveiletko sinäkin maalle muuttamisesta – arjesta luonnon helmassa, verkkaisemmasta elämänrytmistä, hiljaisuudesta tai väljemmästä asumisesta? Ota nämä seikat huomioon ennen kuin pakkaat laukut.
Maalla liikkuminen on erilaista kuin kaupungissa
- Kaupungissa olet saattanut tottua siihen, että julkisen liikenteen yhteydet pelaavat. Maalla julkiset kulkupelit voivat olla harvassa tai puuttua kokonaan.
- Oletko tottunut nappaamaan taksin silloin tällöin? Maalla takseja on vähän, jos lainkaan. Siksi paikasta toiseen liikkumista pitää suunnitella tarkemmin kuin kaupungissa.
- Monet maalla asuvat pitävät autoa välttämättömyytenä, eikä perhe välttämättä pärjää yhdellä autolla. Maalla asuessa on oltava valmis myös kuskailemaan läheisiä milloin minnekin.
- Pitkistä etäisyyksistä varoitellaan usein, mutta jos tiet ovat hyvät, pitkäkin matka saattaa maalla taittua huomattavasti joutuisammin kuin kaupungissa, sillä aikaa ei kulu liikennevaloissa seisoskeluun.
Vinkki maalle muuttavalle:
Selvitä etäisyydet ja matka-ajat. Millä kulkupelillä ja kuinka joutuisasti kotoa pääsee töihin, kouluun ja harrastuksiin, entä kauppaan, apteekkiin tai lääkäriin? Pääsevätkö ystävät ja sukulaiset käymään luonasi ja sinä heidän tykönään riittävän usein?
Lue myös: Erityyppisten talojen plussat ja miinukset
Maalla on mukavaa – ja hommia
- Moni maalle muuttava kaipaa rauhallista arkea. Maaseudulla hitaampi tahti ja erilainen elämänrytmi näkyy myös siinä, että asiat eivät välttämättä etene yhtä nopeasti kuin kaupungissa. Suppeat palvelujen aukioloajat rytmittävät nekin elämää uusiksi.
- Maalla asutaan usein omakotitalossa, ei taloyhtiössä. Niinpä vastuu oman talon kunnossapidosta ja pihatöistä on itsellä. Toisaalta vapautta hoitaa hommat omalla tyylillä on enemmän kuin taloyhtiössä asuessa.
- Maalla apu ei aina ole lähellä, ja remppa-ammattilaisen tilaaminen jokaista pikkuhommaa varten tulee kalliiksikin. Maalla asuessa helpottaa kummasti, jos olet käsistäsi kätevä ja lisäksi tekijätyyppiä – tai jos sinulla riittää oikeanlaista motivaatiota ja halua oppia.
- Maalle muuttaessasi muutat metsäneläinten naapuriin. Samalla on kuitenkin paikallaan varautua myös hiiriin, hämähäkkeihin ja kärpäsiin sisällä asunnossa. Pihalta voit löytää kauriit popsimasta puutarhasi antimia – tai vaikka lauman naapurista karanneita lampaita; maalla asuessa on sangen tavallista, että sattuu ja tapahtuu.
- Moni maalle muuttamisesta haaveileva kaipaa väljyyttä: sitä, että olisi enemmän tilaa olla, elää ja hengittää kuin kaupungissa. Maalla tilaa riittää – myös siinä mielessä, että hoidettavaa pihaa ja huushollia on yleensä enemmän kuin kaupunkiasunnossa.
Lue myös: Kodin huoltohommat, joista sinäkin todennäköisesti laistat
Vinkit maalle muuttavalle:
Maaseudullakaan elämä ei ole pelkkää mansikkaa, aurinkoa ja heinäkuuta. Tarkastele siis osaamistasi ja asennettasi realistisesti. Oletko tekijätyyppi, joka korjaa rikkoutuneen ja hoitaa hommat mieluummin heti eikä ensi viikolla? Putoavatko hanskasi herkästi tiskiin vastoinkäymisten kohdatessa vai ovatko vaikeudet tarkoitettu selätettäviksi? Pysyvätkö työkalut kädessäsi – tai riittääkö motivaatio opetella hommat?
Jos et ole varma, viihdytkö maaseudulla ympärivuotisesti, harkitse asunnon vuokraamista maalta ennen oman kodin ostoa. Selvitä mahdollisuutta asua sinua kiinnostavalla kylällä jonkin aikaa. Katso vuokrattavat kohteet ja kysele talojen myyjiltä halua vuokrata asuntoa ennen myymistä. Joissain kunnissa myös järjestetään kampanjoita, joiden aikana maalle muutosta haaveilevat pääsevät kokeilemaan asumista maaseudulla.
Oikotiellä voit surffailla niin vuokra- kuin omistusasuntoja maaseudulta, mutta myös maa- ja metsätiloja!
Maaseudulla pidetään yhtä ja yhteyttä
- Maalla sosiaalinen elämä on erilaista kuin kaupungissa. Vaikka kerrostalossa asukkaita erottavat vain seinät, voi elämä maalla osoittautua huomattavasti yhteisöllisemmäksi kuin kaupungissa. Oletko valmis siihen, että kyläyhteisö tietää elämästäsi enemmän kuin sinä itse? Maaseudulla ”ullataalasmaita” nimittäin riittää.
- Yhteisöllisyys tuo tietysti paljon hyvääkin: apua uskalletaan pyytää ja antaa eri tavalla kuin kaupungeissa, ja juttuseuraa riittää. Tutkimusten mukaan sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen on todellinen terveysteko, ja tämän teettämämme kyselyn perusteella kävi selväksi, että suomalaiset kaipaavat naapurustoltaan yhteisöllisyyttä.
Vinkit maalle muuttavalle:
Ole valmis auttamaan muita ja osallistu talkoisiin. Opettele viimeistään maalle muuttaessasi myös itse ottamaan apua vastaan.
Maalla välimatkat ovat pitkiä, mutta juorut kulkevat pikavauhtia. Puhu selän takana vain hyvää.
Lue myös: Lähtisitkö sokkotreffeille seuraavan kotisi kanssa?
Maalla luonto on lähellä – hyvässä ja pahassa
- Maalle muuttaessa pääset nauttimaan todellisesta hiljaisuudesta. Se saattaa tuntua aluksi oudolta tai jopa ahdistavalta, eikä sovi kaikille. Ajan myötä saatat huomata, kuinka hermostosi lepää – tai että maalla asuminen ei sovi sinulle pätkääkään.
- Maaseudulla voit nähdä tähtitaivaan ja revontulet ja kokea, miltä tuntuu elää valosaasteen ulottumattomissa. Pimeä on säkkipimeää. Se on sitä myös silloin, kun sähkökatko yllättää väärällä hetkellä.
- Maalla luonnonvoimat vaikuttavat arkeen ja elämään enemmän kuin kaupungissa asuvat osaavat kuvitellakaan. Myräkät, tulvat, sähkökatkot, kuivuneet kaivot ja liukkaat tienpinnat ovat maalla arkea, johon ei kenties koskaan täysin totu, mutta jonka kanssa on opittava elämään.
Vinkki maalle muuttavalle:
Nauti luonnonrauhasta – ja varaudu luonnonilmiöihin.
Etsitkö unelma-asuntoa maaseudulta? Löydä omannäköinen koti maalta, oikotiiraile myytäviä tai vuokra-asuntoja sekä maa- ja metsätiloja!
Lue myös: Haaveena vihreämpi nurmikko kuin naapurilla? Tee näin!