1. Alivuokraamista vai jälleenvuokraamista?
Nämä termit menevät usein sekaisin. Alivuokraaminen tarkoittaa sitä, että vuokraat asuttamastasi asunnosta enintään puolet toisen ihmisen käyttöön. Jälleenvuokraaminen taas tarkoittaa tilannetta, jossa enemmän kuin puolet asunnosta tai koko asunto vuokrataan toiselle. Esimerkiksi yksiön vuokraaminen vaihto-opiskelun ajaksi on jälleenvuokraamista. Jos taas yksi kimppakämpän päävuokralaisista vuokraa huoneensa esimerkiksi työharjoittelun ajaksi, on se alivuokraamista.
2. Tarvitseeko asunnon väliaikaiseen vuokraamiseen lupaa?
Alivuokraamiseen ei tarvita lupaa vuokranantajalta, eikä siitä tarvitse erikseen ilmoittaakaan vuokranantajalle. Esimerkiksi vuokralaisen puolisolla on oikeus muuttaa vuokra-asuntoon ilman sen kummempia kiemuroita. Toki hyvään vuokratapaan kuuluu avoin kommunikointi vuokralaisen ja vuokranantajan välillä. Jälleenvuokraamiseen täytyy aina kysyä lupa asunnon vuokranantajalta.
3. Millainen sopimus alivuokraamista varten tarvitaan?
Hyvää vuokratapaa noudattaen myös ali- ja jälleenvuokraamista varten tulee aina tehdä selkeä kirjallinen sopimus. Sopimuksesta tulee selvitä muun muassa molempien osapuolien henkilötiedot, vuokrattava tila – oli se sitten huone kimppakämpästä tai koko asunto – vuokran määrä ja vuokrasuhteen kesto. Ali- ja jälleenvuokrasopimukset ovat yleensä määräaikaisia.
4. Termit tutuksi – vuokrasuhteiden osapuolet
Termistön määrä ali- ja jälleenvuokraamisen kohdalla saattaa pyörryttää, mutta selvennetään asiaa esimerkkien kautta: päävuokralainen löytää kivan kolmion ja vuokraa asunnon vuokranantajalta. Päävuokralainen etsii toiseen huoneeseen mukiinmenevän kämppiksen, josta tulee hänen alivuokralaisensa. Päävuokralaisesta tulee samalla uuden kämppiksen alivuokranantaja.
Jälleenvuokrauksessa päävuokralaista kutsutaankin ensivuokralaiseksi. Hän on lähdössä poimimaan appelsiineja Australiaan vuodeksi ja löytää luotettavan tyypin asuttamaan vuokrakotiaan sillä välin ja solmii tämän kanssa jälleenvuokrasuhteen.
Tässä tilanteessa syntyy kaksi sopimussuhdetta: ensivuokrasuhde ensivuokralaisen ja asunnon vuokranantajan, eli ensivuokranantajan välille, sekä jälleenvuokrasuhde ensivuokralaisen ja tämän jälleenvuokralaisen välille.
5. Kuka on vastuussa asunnon kunnosta ja vuokranmaksusta alivuokrasuhteen aikana?
Päävuokralaisen on syytä olla tarkka siitä, kenet ottaa alivuokralaisekseen. Päävuokralainen nimittäin vastaa viime kädessä niin asunnon kunnosta kuin vuokranmaksustakin vuokranantajalleen. Vaikka vahingonkorvauslain mukaisesti vahingosta on aina vastuussa vahingon aiheuttaja henkilökohtaisesti, alivuokranantaja on kuitenkin vapaaehtoisesti tehnyt alivuokrasopimuksen ja on näin ollen korvausvastuussa.
Samalla tavoin päävastuu vuokranmaksusta kuuluu päävuokralaiselle. Myös jälleenvuokrasuhteessa ensivuokralainen vastaa asunnosta ja vuokranmaksusta. Ali- ja jälleenvuokralaisilta kannattaakin edellyttää voimassaolevaa kotivakuutusta ja neuvotella oman vakuutusyhtiön kanssa tilanteesta.
6. Kuinka pitkä irtisanomisaika ali- tai jälleenvuokrasuhteessa on?
Jos oman tilan tarve kasvaa ja alivuokranantaja haluaa irtisanoa alivuokrasopimuksen, on irtisanomisaika kolme kuukautta, mikäli alivuokrasuhde on kestänyt vähintään vuoden. Jos alivuokrasuhde on ollut lyhyempi, kämppiksen pitää antaa vuokranantajalleen tilaa yhden kuukauden päästä irtisanomisesta.
Kannattaa muistaa, että alivuokralainen voi itse nostaa kytkintä vauhdikkaammin. Alivuokralaisen irtisanomisaika on ainoastaan 14 päivää.
Jälleenvuokrasuhteessa ensivuokranantajan irtisanomisaika on kuusi kuukautta, jos jälleenvuokrasuhde on kestänyt vähintään vuoden. Alle vuoden mittaisen jälleenvuokrasopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta. Jos jälleenvuokralainen irtisanoo sopimuksen itse, irtisanomisaika on yksi kuukausi. Sekä ali- että jälleenvuokrasopimuksen irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu.
7. Saako omaa vuokra-asuntoa vuokrata AirBnB:ssä?
Vuokra-asunnon edelleenvuokraus matkailijoille on suosittua myös Suomessa. Jos omasta vuokra-asunnostaan vuokraa AirBnB:n kautta alle puolet, se lasketaan alivuokraamiseksi ja on sallittua ilman erillistä ilmoitusta tai lupaa. Mikäli harkitsee koko vuokra-asunnon vuokraamista AirBnB:ssä, täytyy siihen kysyä lupa vuokranantajalta.
AirBnB:n vierailijoiden mahdollisesti aiheuttamat vahingot koituvat aina vuokralaisen korjattaviksi. Usein vaihtuvat tai äänekästä elämää viettävät vieraat saattavat myös häiritä taloyhtiön muita asukkaita. Jos taloyhtiö tekee häiriöstä ilmoituksen, vuokralainen voi saada vuokranantajaltaan varoituksen ja pahimmassa tapauksessa vuokrasopimus voidaan purkaa. AirBnB voi tuottaa esimerkiksi opiskelijalle mukavaa lisätienestiä, mutta vieraiden valinnassa tulee käyttää harkintaa.
8. Saako ali- tai jälleenvuokralaiselta pyytää suurempaa vuokraa kuin itse maksaa?
Alivuokrasuhteessa perittävän vuokran määrä on päävuokralaisen ja alivuokralaisen sovittavissa, eikä välttämättä ole sidoksissa päävuokralaisen koko asunnosta maksamaan vuokraan. Alivuokralaisen vuokran määrässä voidaan huomioida esimerkiksi huoneeseen kuuluvat kalusteet tai sähkö-, vesi- ja laajakaistamaksut. Jälleenvuokrasuhteessakin vuokra määräytyy samalla tavalla. Lisäksi ensivuokralaisella on velvollisuus ilmoittaa jälleenvuokralaiselleen oman vuokrasopimuksensa eli ensivuokrasopimuksen ehdot, joista selviää ensivuokralaisen asunnosta maksaman vuokran määrä.
Vinkkejä, neuvoja ja apua vuokrasuhteen kaikkiin tilanteisiin löydät Oikotien vuokralaisen oppaasta.
Teksti: toimitus
Kuvat: Getty Images