Kudotuilla seinävaatteilla on helppo tuoda kodikkuutta ja persoonallisuutta kotiin. Lisäksi ryijyt ja yleensäkin käsityöt ovat pitkästä aikaa sisustuksessa muodikkaita. Jos et satu omistamaan sopivaa perintöryijyä, voi yksinkertaisen seinävaatteen tehdä itsekin seuraavilla ohjeilla.

Tarvitset:

Suorahkon oksan tai puisen harjan varren pätkän, erivahvuisia villalankoja sekä sakset.

Aloita leikkaamalla reilu pätkä villalankaa ja pujota se kaksinkerroin oksan alle.  Vedä narut lenkin läpi ja kiristä. Jatka näin niin kauan, kunnes olet saanut halutun määrän lankaa oksalle. Lankoja kannattaa käyttää reilusti, jolloin lopullinen työ on muhkeampi ja näyttävämpi. Itse käytin kerällisen paksua villalankaa ja sekaan laitoin puoli kerällistä ohuempaa, jonka olin taitellut monin kerroin. Kun olet kiinnittänyt oksaan haluamasi määrän lankoja, aloita muokkaamaan työhön ilmettä tekemällä lankoihin solmuja ja lettejä hyvin vapaalla kädellä. Voit myös purkaa osan langoista pörröisemmäksi, jolloin seinävaatteeseen tulee enemmän paksuutta ja tekstuuria.

Muotoile lopuksi valmiin seinävaatteen alareuna saksilla haluamaasi muotoon. Tee vielä moninkertaisesta villalangasta ripustuslenkki työhön ja seinävaatteesi on valmis ripustettavaksi. Seinävaatteen saat sopimaan omaan sisustukseesi käyttämällä erivärisiä lankoja. Voit myös pujotella lankoihin helmiä tai ripustaa mukaan vaikka sulkia. Vain mielikuvitus on rajana.

Kommentit (1)

Ida

Asuntomessuilla ihastuin nyt ilmeisen pinnalla oleviin seinävaatteisiin, kiitos tästä ohjeesta. Taidan toteuttaa sen hetimiten :)

Tuija Talvitie 

KOTIKIIKARISSA haaveillaan ja inspiroidutaan kodeista ja sisutuksista. Kurkistellaan omaan ja toisten koteihin sekä ihastellaan erityylisiä sisustusratkaisuja. Kiikaroidaan uusia tuulia ja sisustustrendejä, unohtamatta tee-se-itse-vinkkejä.

Tutustu myös Tuijan Form Follows Function -blogiin!

Blogiarkisto