Leikkuulautakin on joka keittiön vakiovaruste, mutta sen ei tarvitse näyttää siltä.

En ole koskaan ollut mikään hyvä ruuanlaittaja. Eikä minua ole sen opettelu koskaan sen kummemmin kiinnostanut. Nyt kuitenkin uuden, todella hyvän ystäväni ansiosta ruuanlaitto on alkanut hiipiä ajatuksiini yhä useammin, ja erityisesti olen alkanut kiinnostua kuvauksellisien ruokien laittamisesta. Ehkä vielä joskus siis opin kokkaamaan oikeasti kunnollisia ruokia ja ehkä vielä joskus järjestän illalliskutsut, joissa tarjoilen vain itselaittamiani ruokia.

Vaikka kokkaustaidot uupuukin, niin sisustusmielessä keittiö on ollut jo pitkään lempparikohteeni. Keittiöön löytyy niin monenlaista kaunista purkkia ja purnukkaa, joilla saa niin paljon kaunista aikaiseksi.

 

 

Keittiö on ihana sisustuskohde myös siksi, koska se on useimmissa kodeissa se tila, jossa vietetään eniten aikaa. Kyseessä on siis hyvin arkinen tila.

Itseäni kiinnostaa kovasti normaalin arjen kaunistaminen. Se, miten aikaisista, pimeistä ja väsyneistä talviaamuista saa luotua kauniita ja ehkä jopa nautinnollisia. Se, miten siitä mahdollisimman halvasta ruuasta ja sen mahdollisimman nopeasta valmistuksesta saa mahdollisimman paljon irti.

Keittiökategoriaan löytyy hurjasti juttuja, joita voi kliseisesti kutsua arjen luksuksiksi. Esimerkiksi edellispäivänä valmistettu kalasoppa maistuu ihanasta lautasesta varmasti kuin juuri tehdyltä! Ja viinilasista nautittu appelsiinimehu on oikeasti aika taivaallista.

 

 

Tällä hetkellä itse koen suuria tunteita leikkuulautojen parissa. Ne on minulle tämän hetken arkisia luksustuotteita. Olen ihastunut erityisesti trendikkääseen marmoriin sekä tuttuun, mutta niin tyylikkääseen tummaan puuhun.

Leikkuulauta on joka keittiön vakiovaruste, mutta miksi sen pitäisi näyttää siltä. Valitse leikkuulauta, joka toki toimii tarpeisiisi, mutta joka miellyttää silmääsi. Valitse niin hieno leikkuulauta, että haluat pitää sitä esillä keittiössäsi.

Kauniin leikkuulaudan ansiosta myös kokkaaminenkin on astetta nautinnollisempaa. Puhumattakaan niiden pimeiden arkiaamujen aamupalaleivän valmistuksesta!

Leikkuulaudat voi asetella nojaamaan keittiön välitilaan. Leikkuulautaa voi käyttää pienenä tarjottimena tai sen voi laittaa keittiön pöydälle kynttiläasetelman alustaksi.

Ehkä tässäkin asiassa pätee tuttu sanonta; vain mielikuvitus on rajana.

 

Millä sinä luot omaan keittiöarkeesi luksuksen tuntua?

Kommentit (0)