Vaikka nykyisin jo alle kouluikäiset lapset viettävät paljon aikaansa erilaisten konsoli- ja tietokonepelien kanssa, on silti ainakin yksi leikki joka pysyy sukupolvesta toiseen – se on majanrakentamis- tai kotileikki.

Muistan omasta lapsuudestani, miten majaa rakentaessamme pystyimme saavuttamaan leikkikavereiden yhteisymmärryksen, joka muissa leikeissä oli harvinaista. Majaa rakentaessa keskustelimme aikuismaisesti miten ja mistä maja pitäisi tehdä ja kävimme vuorotelleen kysymässä vanhemmilta lupaa yhden tai toisen huonekalukappaleen käyttämiseksi majan  rakennusmateriaalina. Kun maja oli lopulta valmis, aloimme leikkiä siellä kotia.

 

Lapsille on ehdottomasti kehittävintä se, kun majan voi rakentaa käyttämällä luovasti kotoa löytyviä tavaroita. Valitettavasti niitä tarvittaan muuallakin. Siksi on järkevää valmistaa tai hankkia lapsille oma leikkiteltta. Sitä ei tarvitse purkaa leikin jälkeen, vaan sen voi laittaa  kasaan. Tässä muutamia kivoja esimerkkejä:

 

Tipi Puri Valge- leikkiteltta, jonka kangas on 100% puuvillaa ja telttakepit mäntypuuta. Valmistaja virolainen Tipitiri.

 

Majamainen sänky. Puusepäntaitoiset isät voivat tehdä lapselle telttasängyn, jonka rungon päälle voi heittää kankaan katoksi tai keksiä vielä monimutkaisemman ratkaisun kuten esimerkiksi tässä Tent Bed Cream-sängyssä. Valmistaja Idyll Home.

 

Story of the forest- tekstiiliteos voi olla hyvä inspiraatiolähde leikkiteltan tekemiseksi. Eripaksuisten tekstiilien käytön ansiosta on teltan sisällä mystinen valo-varjo-tunnelma – aivan kuin olisi oikeassa metsässä. Suunnittelija Disain Annika Nilsson, valmistaja Unik Fabrik.

 

Fermin leikkiteltta on todella helppo pystyttää ja kasata. Sen molemmissa  sivuissa ovat ikkunat, joiden eteen voi laskea ”luukut”. Runko puuta ja kangas 100 % puuvillaa. Valmistaja Ferm Living.

 

Lapset hoksaavat nopeasti, että kaikista jykevimmän majan saa heittäessä ruokapöydän ylle peiton. Joskus sellaista vain ei satu löytymään kotoa. Ompelutaitoinen äiti voi ottaa mallia tästä Table Play Tent-pöytäliinasta, jossa oviaukko ja ikkunat. Valmistaja Dawanda.

 

Makuuhuone on kodin yksityisin tila, jonka sisustamista voi lähestyä kahdesta lähtökohdasta: joko sisustaa se mahdollisimman vaatimattomasti, koska huonetta ei esitellä vieraille. Tai toteuttaa siellä hurjimmat sisustusfantasiat samasta syystä. Olkoon lähtökohtasi kumpi tahansa – tässä käytännön ideoita unen temppelin sisustamiseen.

Kuva URBANARA
Kuva URBANARA

Jos et uskalla käyttää kodin tiloissa rohkeita sävyjä, voit kokeilla niitä makuuhuoneessa. Siellä et viivy pitkään päivän aikana, joten vahvaan sävyyn ei ehdi kyllästyä. Tavallista maalia elävämmän pinnan saa kalkkimaalilla. Kuva URBANARA.

 

Useimmat toivovat makuuhuoneeseen peiliä, erityisesti jos tilassa on vaatekaappi tai vaatehuone. Hyvä vaihtoehto on lattiapeili, jota voit halutessasi siirtää. Kuva IKEA.

 

Lipasto on kätevä kaluste, jos makuuhuoneessa ei ole sisäänrakennettua säilytystilaa ja erillinen vaatekaappi vaikuttaisi liian dominoivalta. Lipastoon voi sijoittaa ainakin pienimmät vaatteet ja tavarat. Reflect-lipasto, valmistaja Muuto. Jälleenmyyjä mm. Finnish Design Shop.

 

Lattiaan asti yltävä helmalakana peittää sängyn rungon ja luo rennon elegantin tunnelman. Pellavainen Elmira-helmalakana, Ellos.

 

Sängyn patja ilman jalkoja tekee makuuhuoneesta hauskan askeettisen ja hieman japanilaishenkisen. Tosin tämä vaihtoehto sopii hyväkuntoisille nuorille, joita ei haittaa matalalta nousu. Kuva Jukka Koskinen.

 

Artekin seinälaatikosto 114B sopii mainiosti yöpöydäksi. Erittäin tyylikkäitä ovat vintage-kappaleet. Kuva Artek.

 

Sängyn ei aina tarvitsee sijoittua seinän viereen – avarammassa tilassa se voi olla keskellä huonetta. Jos haluat sängyn kohdalle riippuvalaisimen, valitse alhaalta suljettu malli – näin lamppu ei häikäise sängyssä. Kuva Zanotta.

 

Korkeaan tilaan sopii hyvin sänky, jonka runko muodostaa "oman tilan". Näin voi luoda isoon huoneeseen pienen intiimin makuupaikan. Kuvassa Casetta-sänky, design Nathan Yong, valmistaja Mogg.

 

Koivuinen Gjörä-sängyn runko toimii vaateripustimena tai tilanjakajana verhoiltaessa se kankaalla. Design Monika Mulder, valmistaja IKEA.

 

 

 

Akvarellimaisuus, jossa sävyt sekoittuvat keskenään ja sulavat toisiinsa, ilmenee yhä enemmän sisustuksessa. Tämän kevään Milanon messuilla tämä ilmiö oli havaittavissa sellaisten designmaailman giganttien kuten Moroson ja Moooin mallistoissa. Trendi sopii mainiosti kesän sisustukseen muistuttaen hetken kauneudesta ja vedestä.

Earth Line tapetti Eco Earth-mallistosta, jonka vaikutukset tulevat luonnosta ja sen maanläheisistä väreistä. Valmistaja Eco Wallpaper.

 

Amamai-sohvan alaosassa on hapsuja, joiden värisävy sulautuu sujuvasti sinisestä valkoiseen. Design Lorenza Bozzoli, valmistaja hollantilainen Moooi.

 

Amalfi-pussilakanasetti, jossa painettu akvarellimaalattu kukkakuvio. Materiaali satiinikudottua kammattua puuvillaa. Valmistaja Hemtex.

 

Oiva-astiasarja Sääpäiväkirja-kuvioilla, design Sami Ruotsalainen ja Aino-Maija Metsola. Valmistaja Marimekko.

 

Within The Tides Crashing Wave-suihkuverho, design Monika Strigil. Valmistaja Junique.

 

Plissé-arkistokansiot, valmistaja Hay.

 

Veistoksellinen Gemma-nojatuoli, design Daniel Libeskind. Valmistaja italialainen Moroso.

 

Fikon-juliste, 50 x 70 cm. Ellos.

 

Oak and Silk Pendant Light-kattovalaisin, jossa hento silkkimateriaali yhdistyy kovaan tammeen. Design ja valmistaja Nicolette Brunklaus.

 

Tulevana viikonloppuna juhlitaan jälleen äitejä. Jos et ole vielä löytänyt hänelle lahjaa, niin katso alta viime hetken vinkit toimituksen valitsemista sisustuslahjoista.

Kaunis Aarre -seinäkoriste on näyttävä sisustuselementti, joka toimii samalla naulakkona. Kahdeksan eri vaihtoehtoa. Toimii yksinään tai yhdisteltynä muihin saman sarjan seinäkoruihin. Hinta 209 e, Iittala.

 

Vitran monipuolinen Rotary-tarjotin toimii mm. korujen tai muiden pienesineiden säilytyksessä ja esillepanossa. Yhtä hyvin se sopii ruoan tarjoiluun. Useita eri värejä. Hinta 56 e, Finnish Design Shop.

 

Tyylikäs ja klassinen monogrammi-tyynynpäällinen äidin omalla nimikirjaimella on hyvä valinta. Hinta 59 e, Balmuir.

 

Värikäs ja iloinen Karuselli-kuvio ilahduttaa tarjottimissa, astioissa ja tekstiileissä. Piristävä lahja, joka ilahduttaa joka päivä. Valmistaja Marimekko.

 

Marimekon uutuusmaljakot hurmaavat herkällä muotokielellään. Flower ja Ming –maljakot toimivat yksinään tai asetelmana. Hinta alkaen 37 e, Marimekko.

 

Kauniit kuviot ja värit tekevät Eskimo-villahuovasta unelmalahjan. Tähän vilttiin on ihana kietoutua viileinä iltoina tai lempikirjaa lukiessa. Hinta 115 e, Lapuan Kankurit.

 

Vaivaton ja nopea juhlailme kotiin syntyy värikkäistä tekstiileistä ja koristeista. Toimitus valitsi kolme eri väriteemaa inspiroimaan juhlavalmisteluita.

Yhdistämällä valkoiseen vihreää ja punaista saa raikkaan kokonaisuuden. Punainen leikkokukka, vihreät servetit ja näyttävät pom pomit riittävät jo luomaan juhlatunnelmaa. Kuva IKEA.

 

Sinisen, vaalean turkoosin ja kullan liitto on lyömätön. Juhlava tunnelma viimeistellään valkoisella ja näyttävällä kukkakimpulla. Kuva H&M.

 

Rohkea sisustaja yhdistää vihreän ja fuksianpunaisen. Kukikas kuosi pöytäliinassa ja kristallikruunu takaavat wau-efektin. Kuva H&M.