Vuoden välittäjä 2021: Merja Kausto

Vuoden välittäjä 2021 Merja Kausto

Mikkeliläinen Merja Kausto valittiin Vuoden välittäjäksi 2021. Aiemmin luokanopettajana työskennellyt Merja on iloinen ja aktiivinen persoona, jolle asiakkaat ovat kaikki kaikessa.

75-vuotta täyttänyt Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) palkitsi jälleen Vuoden välittäjän. Esikarsinnassa painotettiin välittäjän kokemusta, koulutusta ja toimintatapoja sekä menestystä edeltävän vuoden aikana.

Merja Kausto on yrittäjä, ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, AKA-arvioija), joten koulutus on olennainen osa hänen vankkaa ammattitaitoaan. Vuoden 2017 alussa Mikkelin Kotijoukkueen yrittäjänä aloittaneella Merjalla on pitkä kokemus kiinteistönvälitysalalta – mutta sitä ennen hän ehti työskennellä 12 vuotta luokanopettajana.

– Keväällä 2009 työskentelin vielä luokanopettajana, kun päätin hakeutua kesken lukuvuoden myyntineuvottelijaksi kiinteistönvälitysyritykseen. Ala kiinnosti ja jo puolen vuoden työkokemuksen jälkeen sain LKV-kokeen läpi ensiyrittämällä. Se kannusti eteenpäin ja olenkin opiskellut työn ohessa kaikki nämä vuodet, viimeisimpänä YKV:n eli ylemmän kiinteistönvälittäjän tutkinnon sekä AKA-arvioijan opinnot, Merja Kausto kertoo.

Muutto Mikkeliin vuonna 2010 olisi mahdollistanut paluun luokanopettajan töihin, mutta Merja päätti jatkaa kiinteistönvälittäjänä. Vuodet työsuhteessa opettivat paljon, mutta aktiivisella ja työnsä huolellisesti tekevällä Merjalla kyti mielessä myös ajatus omasta yrityksestä.

– Perustin oman yrityksen vuonna 2016 eli olen toiminut nyt viisi vuotta Kotijoukkue Kaikki Kotona Oy:n yrittäjänä. Halusin tehdä omannäköistä työtä yhä paremmin – ja yrittäjänä se on mahdollista, Merja summaa.

Merjan lisäksi hänen yrityksessään työskentelee myyntineuvottelija ja osa-aikainen markkinoinnista vastaava henkilö. Pieni toimisto palvelee asiakkaita huolellisesti, tehokkaasti ja asiantuntevasti.

– Vuoden välittäjä -tunnustuksen myötä olemme saaneet uusia toimeksiantoja ja tämä on koko yritykselle eräänlainen näytön paikka. Koen, että työlläni on suuri merkitys ja haluankin tämän palkinnon myötä edistää kiinteistönvälittäjien arvostusta edelleen, Kausto pohtii.

Merjalla on tulevaisuuden suunnitelmissa yrityksen maltillinen kasvattaminen. Hyvin tekemällä tämäkin onnistuu – sillä tyytyväinen asiakas on yrityksen paras kilpailuvaltti.

– Kiinteistönvälitysalalla on hyvä tekemisen meininki. Myös kollegoiden tuki ja kannustus on ensiarvoisen tärkeää. Harvassa työssä saa oppia näin paljon, ja jatkuvasti uutta.