Seuraa

Oskari Ekqvist

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV
Puh. 0407182233

Olen työstäni innostuva, luotettava ja sinnikäs asuntokaupan asiantuntija Oskari Ekqvist Lohjan OP Kodista. Palvelen sinua luontevan positiivisella asenteellani koko Länsi-Uudenmaan alueella. Syntyperäisenä lohjalaisena tunnenkin nämä seudut erinomaisesti. Olen aina pitänyt kiinteistöjen myyntiä myyntityön kuninkuuslajina. Työ on haastavaa ja vastuullista. Ennen tälle alalle siirtymistä työskentelin yli 10 vuotta erilaisissa myynnin tehtävissä.

Hyvä kiinteistönvälittäjä on rehellinen, itsevarma ja ammattitaitoinen. Hän tietää mitä tekee ja ymmärtää

kehittymisen välttämättömyyden myös tässä työssä. Ala on parhaillaan murroksessa ja vanhoja toimintatapoja haastetaan uusilla, esimerkiksi sähköisillä kaupoilla.

Tässä työssä on hienoa voida kohdata päivittäin erilaisia ihmisiä sekä auttaa heitä asunnon myyntiin ja vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Tämä työ on minulle intohimo ja nautin kovasti sen vaihtelevuudesta. Haluan hoitaa työni aina hyvin ja tutustua kohteeseen niin perusteellisesti, että voin myydä sen kuin oman asuntoni.

Vapaa-aikanani liikun monipuolisesti ja vietän aikaa perheeni kanssa. Minut löytää usein salilta, frisbeegolfaamasta tai sulkapalloilemasta. Ota yhteyttä, niin autan sinua mielelläni kaikenlaisissa asunnonvaihtoasioissa!

Seuraa

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

Suomi (äidinkieli) Englanti

Asiakkaiden ajatuksia välittäjästä

"Oskari Ekqvist oli erittäin aktiivinen ja piti hyvin ajan tasalla myynnin suhteen. Iso peukku Oskarille!"

-Myyjä

"Hyvin otetut valokuvat, hyvin stailattu asunto, tehokkaan tuntuisesti myyty ja tarjoiltu asiakkaille ja hankalassa maailmantilanteessa Oskari sai kaupan aikaiseksi."

Myyjä

Esittelyvideo