Seuraa

Pauli Paunonen

Toimitusjohtaja, Founder, LKV, LVV
Puh. 0505728187

Hei. Olen Pauli. Nord LKV:n tj, perustaja ja yrittäjä. Alalla olen ollut noin 9 vuotta. Viime vuodet olen myynyt vuosittain yli 50 asuntoa / kiinteistöä. Lähtökohtani on aina tehdä kodin myynti alusta loppuun huipputasolla ja hankkia myyjälle paras mahdollinen kauppahinta ja eniten euroja. Siitähän tässä työssä on viime kädessä kyse. Uskon, että juuri ostotarjousneuvottelussa erinomainen välittäjä tekee eron muihin ja on hintansa väärti. Asunnot eivät kaipaa esittelijää, vaan myyjän.

Seuraa

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

Suomi, Englanti

Erityisosaaminen

Asunnot, Kiinteistöt, Arvokohteet, Sijoitusasunnot

Asiakkaiden ajatuksia välittäjästä

"Aivan loistavaa palvelua alusta loppuun. Myyjänä arvostimme suuresti paloa, energiaa ja ammattitaitoa jolla Pauli myi asuntoa."

MIKKO TIAINEN, MYYJÄ

"Perustuen kokemukseeni useista kymmenistä välittäjistä, voin sanoa Paulin kuuluvan epäilemättä PK-seudun parhaiden välittäjien joukkoon."

MYYJÄ

"Pauli otti tarpeemme erinomaisesti huomioon ja sparrasi meitä myös uuden kodin etsinnässä samalla, kun valmistelimme oman asunnon myyntiä. Myyntitoimeksianto hoitui vahvalla ammattitaidolla ja erinomaisen myyntityön tuloksena asunnosta saatiin pyyntihinta. Kiitos Pauli, voin suositella sinua lämpimästi!"

MYYJÄ

"Loistava heppu. Väittäisin olevan täydellinen kiinteistövälittäjä."

SAMI LUOMA-AHO, MYYJÄ, KALLIO, HELSINKI

"Pauli oli loistava."

HEIDI MANNILA, MYYJÄ, KAMPPI, HELSINKI

"Pauli myi asuntomme yli pyyntihinnan ennen ensimmäistä julkista näyttöä. Voimme suositella Paulia varauksetta kaikille kodin myyntiä harkitseville. Paulin kanssa on erittäin miellyttävä tehdä yhteistyötä ja hän pitää sinut ajan tasalla myyntiprosessin etenemisestä."

SUVI HACKLIN, MYYJÄ, KAMPPI, HELSINKI

"Pauli on avoin, helppo hoitaa asiota yhdessä, rehellinen, asiansa osaava ja tehokas, mikään ei olisi voinut sujua paremmin. Ei voi olla tästä parempaa asunnonvälittäjää. Arvosanaan 10 antaisin Paulille toisen kympin lisää."

MYYJÄ, TILKKA / PIKKU HUOPALAHTI

"Kotimme myytiin ensiesittelystä. Sanansamittainen Pauli"

HEIKKI KERVINEN, MYYJÄ, LÄNSI-PAKILA, HELSINKI

"Homma toimi kaikin puolin erinomaisesti, minut pidettiin ajantasalla tilanteesta ja asunnon myynti hoitui määrätietoisella asenteella. Kämppäni myytiin kuudessa päivässä, nyt kun kaupat on tehty ja uutta asuntoa katselen saan Paulilta kullanarvoisia arvioita kiinnostavista kohteista."

JUSSI NAUKKARINEN, MYYJÄ, VALLILA, HELSINKI

"Huolellinen kohteen tietojen päivitys ja asuinalueen arvon tuntemus ennen myynnin aloitusta tuottivat nopeat kaupat luottamuksellisesti. Olen jo suositellut nuorta hyvin myyntiorientoitunutta välittäjää tuttavilleni."

LAURI SUUTELA, MYYJÄ, MUNKKINIEMI, HELSINKI

"Välittäjää valitessamme kiinnitimme erityisesti huomiota Paulin energiaan, innostuneisuuteen ja asiaan perehtyneisyyteen. Haastattelimme monta kokenutta välittäjää, mutta valitsimme Paulin. Arvasimme että Pauli pelkästään odottele netin ja lehti-ilmoitusten kautta tulevia ostajia vaan käyttää aktiivisesti verkostojaan hyvien ostajakandidaatttien löytämiseksi. Juuri näin kävi. Paulin arviot olivat myös erittäin realistisia eikä lupaillut turhia mutta puhuttiin mahdollisuuksista toki. Kaikki toteutui kuten suunniteltiin ja ajateltiin, paitsi että yllätys oli kaikin puolin myös positiivinen. Odotukset ylittyivät kaikin puolin kaikilla osapuolilla. Todella nopeaa, tehokasta, energistä ja osaavaa. Välityskohteemme oli Helsingin Kalliossa. Suosittelemme 5 tähdellä."

SAMI NAAPURI, MYYJÄ, TORKKELINMÄKI / KALLIO, HELSINKI

"Pauli oli huippu ja myi mun asunnon 10 päivässä. Kaupat hän teki valtakirjalla mun ollessa jo ulkomailla. Kaikki toimi todella helposti ja vaivattomasti. Brilliant. Kiitos vielä!"

JONAS HAGLUND, MYYJÄ, TAMMISTO, VANTAA

"Todellinen ammattilainen ja asiansa osaava. Käytämme varmuudella, kun seuraavan kerran tarvitsemme kiinteistönvälittäjää. Suosittelen lämpimästi!"

MIKA SVANTE, MYYJÄ, PALOHEINÄ, HELSINKI

"Pauli Paunonen hoiti Sörnäisten asuntomme myynnin vuonna 2014. Asiat hoituivat kiitettävästi."

HEIKKI JA MARJA-LIISA MÄKINEN, MYYJÄT, SÖRNÄINEN, HELSINKI

"Hyvin meni! Ammattimainen välittäjä ja hyvä asenne + energia. Suosittelen ehdottomasti muillekin!"

JUHA TUOMI, MYYJÄ, ULLANLINNA, HELSINKI

"Kaikki sujui todella hyvin, välittäjä teki sovitut asiat sovitulla tavalla, jonka lisäksi hänen näkemyksensä kauppahinnasta osui juuri oikeaan. Ammattitaitoinen ja mallikelpoisesti asiansa hoitava välittäjä, jota voin todellakin suositella eteenpäin!"

MYYJÄ, KALLIO, HELSINKI

"Pauli todella kova ja ammattitaitoinen myyntimies, joka nauttii työstään. Ja kaiken lisäksi hemmetin mukava jätkä!"

JUSSI-PEKKA PARTIO, MYYJÄ, KALLIO, HELSINKI

"Asiakaspalvelua parhaimmillaan! Ammattitaitoinen välittäjä, joka piti meidät ajan tasalla. Bonuksena meillä kaupat lyhyen myyntiajan jälkeen, eli ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Pauli on auttanut meitä myös uuden kodin etsinnässä kertomalla näkemyksensä meitä kiinnostavista kohteista. Suosittelen ehdottomasti!"

KAISA KOTISALO, MYYJÄ, SUUTARILA, HELSINKI

"Kaikkineen asuntoni myynti sujui kesästä ja parin vuoden päästä tulevasta putkiremontista huolimatta sujuvasti. Myyntitoiminta oli nuorekkaan energistä ja ammattitaitoista sekä rehellistä, eli sekä myyjää että ostajaa huomioonottavaa ja palvelevaa. Palvelusta jäi hyvin positiivinen kuva."

MARJA-LIISA KOKKO, MYYJÄ, KALLIO, HELSINKI

"Silloin täytyy antaa täydet pisteet, kun kaikki meni niinkuin sovittiin ja lopputulokseen olivat kaikki osapuolet tyytyväisiä! Joku sanoisi: ei huono!"

ARJA KANGASSALO, MYYJÄ, HERTTONIEMI, HELSINKI

"I can absolutely recommend Pauli. It was already the second time, that we worked together. It was a good decision for me to contract him. Pauli is professional and very trustworthy. Thank you again and keep up the good work."

HAMID SHAHMIRI, MYYJÄ, PUNAVUORI, HELSINKI

"Loistava asuntovälittäjä! Odotin paljon, mutta sain enemmän. :) Pauli myi asuntoni parissa päivässä ennen ensiesittelyä. Taloyhtiön hintaennätys taisi mennä uusiksi. Suosittelen."

VILLE-VEIKKO SJÖHOLM, MYYJÄ, MYLLYPURO, HELSINKI

"Pauli antoi itsestään erinomaisen ensivaikutelman ja nuoresta iästään huolimatta koimme heti olevamme tekemisissä raudanlujan ammattilaisen kanssa. Asuntomme myytiin kolmessa päivässä ja lopullinen myyntihinta nousi yli alkuperäisen lähtöhinnan. Vaikka kaikki tapahtuikin todella nopeasti, Pauli piti meidät todella hyvin ajan tasalla siitä missä mennään. Tähän kun vielä lisätään se, että kaikki järjestelyt toimivat moitteettomasti sopimuksen allekirjoituksesta kauppojen tekoon, niin voidaan puhua täyden kympin suorituksesta! Kokemuksemme perusteella voimme, ja tulemme varmasti suosittelemaan Paulia jatkossa kaikille asuntokauppaa aikoville tutuillemme."

MATTI PUOLITAIVAL, MYYJÄ, KIVIKKO, HELSINKI

"Kiitos Paulille ammattimaisen hienosti hoidetuista asuntokaupoista. Paulin myynti- ja asiakaspalvelutaidot sekä juridinen osaaminen ovat erinomaiset. Hän ottaa kunnolla selvää tärkeistä asioista ja osaa vastata myös asunnonostajan kysymyksiin. Tärkeää myös, että hän on aina tavoitettavissa. Pauli on aktiivinen, positiivinen ja täynnä energia. Tsemppiä, Pauli!"

OLGA JOEVEER, MYYJÄ, ITÄ-HAKKILA, VANTAA

"Pauli on äärettömän luotettava ja asiansa osaava asunnonvälittäjä. Pauli hoitaa kaiken. Minä huolehdin vain kodin laittamisesta edustuskuntoon. Aina ajallaan siellä missä pitääkin ja raportoi huolellisesti meneillään olevista asioista. En jatkossa edes mieti minkä välittäjän otan. Se on Pauli. Täys kymppi."

SATU PIHLHJERTA, MYYJÄ, SIMONKYLÄ, VANTAA

"Välittäjä, joka on luotu myymään asuntoja ja tekemään unelmista totta. Jos mietit välittäjää oman asunnon myyntiin, älä mieti enää vaan nappaa Pauli myymään kotisi!"

ANNELI RUUSKANEN, MYYJÄ, KANNELMÄKI, HELSINKI

"En usko, että alalta löytyy parempaa välittäjää."

MYYJÄ, VIHERLAAKSO, ESPOO

"Erityistä sinussa verrattuna muihin välittäjiin on kaupantekoon tähtäävä asenne."

HEIKKI RAUHALA, MYYJÄ, KILO, ESPOO

"Ensivaikutelma alusta lähtien oli positiivinen. Kilpailutin välittäjät palvelun kautta ja Pauli oli ensimmäinen, joka soitti ja oli niin reippaan kuuloinen puhelimessa, että teki vaikutuksen. Sitten soitosta viikon päästä tapasin kaikki neljä välttäjää ja Pauli oli viimeinen. Hän huomasi heti, että olin jo tavannut kolme välittäjää ja kuunnellut kainenlaista ja kävikin suoraan asiaan. Hän oli tehnyt kotiläksynsä hyvin ja esitteli asiansa selkeästi, rehellisesti ja kohteliaasti. Ei makeillut eikä luvannut liikoja. Mietin asiaa yön yli, että kenet valitsen. Valinta oli helppo: ehdottomasti Pauli. Ja sen jälkeen asunnon myynnistä ei sitten tarvinnutkaan huolehtia. Mitä nyt kävin muutaman kerran leikkaamassa nurmikon. Kaikki sujui meidän kannalta helposti ja saimme juuri sen hinnan, mitä halusinne. Tyylikkäästi hoidettu alusta loppuun! Aiomme kaikille kehua välitysliikettä ja Paulia. Mikäli haluamme ostaa tai myydä jotain, haluamme Paulin välittäjäksi."

KIRSI PAASILINNA, MYYJÄ, NEIDONKALLIO, KIRKKONUMMI

"Miellyttävä, luotettava ja tehokas kuvaavat Paulin tyyliä hyvin. Suosittelen kaikille asunnon myyntiä harkitseville!"

PAULA NIKKANEN, MYYJÄ, TUOMARILA, ESPOO

"Jos kaipaatte vauhtia asunnon myyntiin, niin tässä on mies paikallaan siihen hommaan. Energinen, aikaansaava, mukava ja välittäjien joukosta erottuva. Ihan huima ero muihin välittäjiin nähden! Todella Rockstara! Kiitos yhteistyöstä!"

LEA HÖÖK, MYYJÄ, VUOSAARI, HELSINKI

"Paras välittäjä, jonka olen kohdannut tähän mennessä. Osaava ammattilainen, joka piti meidät hyvin ajan tasalla. Asuntomme myytiin alle viikossa, ja Paulin avulla kaikki sujui mutkattomasti. Auttoi myös uuden asunnon etsimisessä."

DANIEL BELMOULOUD, MYYJÄ, MARTINLAAKSO, VANTAA

"Ammattitaitoinen ja luotettava! Suosittelen."

SANNA SAARI, MYYJÄ, MIKKOLA, VANTAA

"Todella asiallisesti, nopeasti ja hyvin hoidetut asuntokaupat. Tästä välittäjästä pelkästään positiivista sanottavaa. Suosittelen lämpimästi muillekin."

SARI JUMPPANEN, MYYJÄ, SIMONKYLÄ, VANTAA

"Olimme tavanneet Paulin aikaisemmin eräässä asuntoesittelyssä ja otimme häneen yhteyttä, koska hän vaikutti aktiiviselta ja positiiviselta välittäjältä. Asuntomme meni kaupaksi heti ja yhteistyö Paulin kanssa sujui hyvin."

MYYJÄ, LINDAL, KIRKKONUMMI

"Erittäin asiallisesti ja hyvin hoidettu asuntokauppa! Asunnon myynti sujui vielä ennakoitua aikataulua nopeammin kuin oli ajateltu!"

MIIKKA LEINONEN, MYYJÄ, LATOKASKI, ESPOO

"Mahtavaa, muutamassa viikossa löytyi ostaja. Kiitos Pauli! :)"

MIKA VALLASVUO, MYYJÄ, KOIVUKYLÄ, VANTAA

"Pauli toimi välittäjänä sekä uuden kotimme ostossa että vanhan myynnissä. Asiointi hänen kanssaan oli luontevaa ja mukavaa. Pauli piti meidät kokoajan hyvin tilanteen tasalla ja kummatkin kaupat sujuivat nopeasti ja helposti. Paulilla on vahva ammattitaito ja voimme lämpimästi suositella häntä."

LASSE TAKALA, MYYJÄ, PAKKALA, VANTAA

"5+++. Todella miellyttävä, asiallinen ja ennenkaikkea tehokas. Parissa viikossa asunto myyty hintaan, mistä oli puhe. Koko ajan olimme samaa mieltä miten kannattaa asiat hoitaa ja se todellakin toimi."

MIKA KOPONEN, MYYJÄ, VANTAANLAAKSO, VANTAA

"Pauli hoiti kaiken esimerkillisesti. Tehokas ja miellyttävä!"

EIJA SUOMINEN, MYYJÄ JA OSTAJA, MARTINLAAKSO, VANTAA

"Nuori, luotettava, tyylikäs, itsevarma ja ammattilainen Pauli P. Jatka samaan malliin niin kaikki toimii ja ihmiset löytää koteja!"

KATJA MADDALENA, MYYJÄ, MARTINLAAKSO, VANTAA

"Pauli on pätevä ja tehokas. Ammattitaitoon yhdistyy upea kyky kohdata ihmisiä. Ystävällinen, palveluhenkinen, asiakasta arvostava ammattilainen ja persoona. Kaupoista jäi hyvä fiilis. Ykkönen alallaan, suosittelen lämpimästi!"

KATJA MANNER, MYYJÄ, VIHERLAAKSO, ESPOO

"Ensivaikutelman ansiosta en epäröinyt hetkeäkään tehdä toimeksiantoa tutustuttua ensin välittäjän osaamiseen. Myynti toteutui paremmin mitä olisin voinut toivoa."

MYYJÄ, MYYRMÄKI, VANTAA

"Ammattitaitoinen, tehokas ja ystävällinen. Näkee, että Pauli on innostunut työstään. Suosittelen ehdottomasti kaikille ja käytän itse jatkossa, jos tarve tulee. Yhteistyöstä jäi erittäin positiivinen fiilis."

LAURA SULIN, MYYJÄ, MYYRMÄKI, VANTAA

"Asunnon myynti sujui tehokkaasti ja jopa nopeammin kuin odotin."

ANNA PUOLAKKA, MYYJÄ, TUOMARILA, ESPOO

"Hankalaksi myyntikohteeksi osoittautunut asunto meni kuin menikin, kun Pauli jaksoi pitkäjänteisesti pitää näyttöjä ja soitella milloin minkäkin asian puolesta. :) Lisäksi pysyin koko ajan itse tilanteiden tasalla. Rehellisesti suositeltava myyntitykki!"

NINA HELMI, MYYJÄ, HAVUKOSKI, VANTAA

"Välittäjä hoiti kaikki asiat ensiluokkaisesti ja ammattitaidolla."

MYYJÄ, NEIDONKALLIO, KIRKKONUMMI

"Hyvä fiilis. Meni oikein mallikkaasti."

ESA HUUSKONEN, MYYJÄ, KILO, ESPOO

"Ystävällinen, asiallinen ja asiantunteva. Asunto meni kaupaksi nopeammin kuin osasimme odottaa."

SATU VILLMAN, MYYJÄ, MARTINLAAKSO, VANTAA

"Kaikki sujui täsmällisellä tarkkuudella. Ajan tasalla pitäminen oli ihailtavan tehokasta. Aina saavutettavissa!"

JAMINA BERGHOLM, MYYJÄ, KIVENLAHTI, ESPOO

"Kiitos, olen tyytyväinen mukavaan ja reippaaseen palveluun. Iloinen, ystävällinen, kohtelias asiakaspalvelija olet! Kiitos!"

SIRPA TANSKANEN, MYYJÄ, LEPPÄVAARA, ESPOO

"Pauli hoiti asunnonmyyntimme kiitettävästi kuukaudessa maaliin! Suosittelen lämpimästi tutuille ja tuntemattomillekin!"

JUHO KINNUNEN, MYYJÄ, BRO, KIRKKONUMMI

"Voin lämpimästi suositella Paulia! Asuntomme myynti oli sujuvaa ja kommunikointi selkeää sekä nopeaa - olimme koko ajan ajantasalla siitä mitä tapahtuu."

HANNA RAJALA, MYYJÄ, OLARI, ESPOO

"Paulin kanssa oli huoletonta ja mukavaa asioida. Hän on erittäin ammattitaitoinen ja täysin oikealla alalla! Pauli sai meidän ensiasunnon myynnin tuntumaan vaivattomalta ja hoiti asiat moitteettomasti alusta loppuun. Suosittelemme lämpimästi Paulia kaikille, jotka haluavat myydä asuntonsa helposti ja mutkattomasti!"

ELLA-NEA SALOVIRTA, MYYJÄ, MARTINLAAKSO, VANTAA

"Täydet tähdet Paulille, nopeat kaupat syntyivät ja hinta oli siellä missä pitikin! Erittäin osaava, kaupannälkäinen ja aktiivinen kaveri, kaikki asiat hoituivat säntillisesti ja ajallaan. Palveluasenne sekä myyjän, että ostajan suuntaan huipputasolla. Vahva suositus, olit sitten myymässä tai ostamassa!!"

MARKKU RIEKKOLA, MYYJÄ, HEIKKILÄ, KIRKKONUMMI

"Erittäin loistavasti hoidettu asunnon välitysprosessi. Pauli oli todella ammattimainen ja sopivan rento! Piti jatkuvasti ajantasalla, missä mentiin. Ei mitään valittamista ja suosittelen kaikille! Kiitos!"

ANTTI TUOMENOKSA, MYYJÄ, LAAJALAHTI, ESPOO

"Pauli on ammattitaitoinen asunnonvälittäjä. Hän tiesi tarkalleen Vantaan Koivukylän yksiöni hintapyynnön ja asunto meni viikossa kaupaksi! Hänen kanssaan oli muutenkin mukava tehdä kauppaa. Suosittelen!"

KATRI VIIKKI, MYYJÄ, KOIVUKYLÄ, VANTAA

"Asuntoni myynnin hoitaminen sujui Paulin toimesta erinomaisesti. Riittävät lähtöselvitykset, ammattitason valokuvat ja markkinointi tehty kuten kuuluukin. Sain jatkuvasti tietoa myynnin, esittelyiden yms. etenemisestä. Välittäjänä myyjän etuja huolehtiva. Asunnosta saatiin lisäksi pyyntihinta!"

TIMO LAITINEN, MYYJÄ, MARTINLAAKSO, VANTAA

"Todella palvelualtis asenne ja piti erinomaisesti yhteyttä asiakkaaseen. Kohteen markkinointi hoidettiin hienosti ja yllättäen eteen tulleet myyntiin liittyvät lisätyöt hoidettiin vaivoja säästelemättä. Uskon, että saimme parhaan mahdollisen myyjän kohteellemme."

MARKUS PETTINEN, MYYJÄ, MALMINKARTANO, HELSINKI

"Asiakaspalvelua parhaimmillaan! Ammattitaitoinen välittäjä, joka piti meidät ajan tasalla. Bonuksena meillä kaupat lyhyen myyntiajan jälkeen, eli ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Pauli on auttanut meitä myös uuden kodin etsinnässä kertomalla näkemyksensä meitä kiinnostavista kohteista. Suosittelen ehdottomasti!"

KAISA KOTISALO, MYYJÄ, SUUTARILA, HELSINKI