Janne Neuvonen

Yrittäjä, TJ, LKV
Puh. 0456128711

“Koko palvelukokemus, ammattitaidolla” Näin asun Asun vaimoni kanssa mukavasti korkealla Lutakossa, järven rannassa. Kotini lempipaikka löytyy joko olohuoneen nojatuolista Genelecien vierestä tai keittiöstä. Ruoanlaitto on lähellä sydäntäni ja monet ovat väittäneet kokkaustaitojani hyviksi. Omaa kotia etsiessä huomiomme kiinnitti erityisesti rauhallinen järvimaisema, mutta silti palvelujen ja tapahtumien äärellä. Läheltä löytyy kaikenlaista kivaa ja työmatkakin taittuu nopeasti.

Siksi välitän Välittäminen on aidosti merkityksellistä työtä, mikä on minulle tärkeää. Sen vuoksi olenkin viihtynyt työssäni jo lähes 20 vuotta. Mottoni kuuluu: “kiire on vanhanaikaista”. Meidän palvelumme ei koske vain asuntoja, vaan se kattaa kaupan kaikkien osapuolien koko palvelukokemuksen. Silloin täytyy osata pysähtyä hetkeen ja ymmärtää sen merkitys.

Silloin onnistuin Työstäni kertoo erityisesti tapaus, jossa käsissäni kolmen eri perheen elämäntilanteet kohtasivat toisensa ja samojen kauppojen yhteydessä saimme toteutettua monta pitkäaikaista haavetta elämästä sekä asumisesta maaseudulla ja kaupungissa. Suosituille kohteille löydettiin ostajat lopulta vain noin viikossa ja kaupantekokahveilla nautittiin yhdessä hyvillä mielin kirsikkakakkua. Todellinen onnistuminen, siis!

Ota yhteyttä välittäjään

Asiakkaiden ajatuksia välittäjästä

"Esittelyyn oli varattu todellakin aikaa riittävästi, mikäli oli hyvä. Välittäjällä ei ollut lainkaan kiire, mistä tykkäsimme. Saimme rauhassa kierrellä niin kauan kuin halusimme ja päädyimme käymään paikan päällä kahdesti. Välittäjällä oli paljon hyviä ajatuksia ja ideoita ja vinkkejä, mitä hän kertoi meille soveltuvin osin pitkin esittelyä. Pidimme Neuvosen tyylistä erittäin paljon; olemme nähneet noin 10 välittäjää Keski-Suomessa ja Neuvonen oli paras näistä kaikista. Pieni miinus siitä, että yksityiskohtia ei ollut aina ihan hallussa. Tontin kaavoitustiedot oli vähän virheelliset ja kysyttäessä jotain detaljeja asunnossa, ei ollut varmaa tietoa. Osin nämä eivät ehkä hänelle kuuluneetkaan ja tonttiasiassa oli paljon yleistä muuta sekaannusta, mikä ei ollut Neuvosen syy. Hän tarttui kuitenkin selvitystyöhön rivakasti, mistä lisäkiitokset. Ostimme kohteen, joten välittäjä on eittämättä tehnyt oikeita asioita! Meille välittyi kuva, että hän otti myyvän pariskunnan myös erittäin hyvin huomioon ja kaikki toimi varmasti hyvin myös sinne suuntaan. Loistava intohimoinen välittäjä, joka suhtautuu työhönsä selkeästi suurella sydämmellä ja kohtaa ihmiset ihmisinä. Palkkaisin, jos olisin myymässä ja ostin,kun olin ostamassa!"

Ostaja

"Alusta lähtien luottavainen olo, että kohde menee nopeasti kaupaksi ja niin siinä kävikin. Ei mitään huomauttamista ja kohteen tyhjennyksessäkin sain vielä apua välittäjältä."

Myyjä

"Kaikki sujui oikein hyvin vaikka asun itse eri paikkakunnalla kuin kaupan kohde. Tapasimme kertaalleen paikan päällä, kun välittäjä kävi tutustumassa kohteeseen. Sen jälkeen kommunikaatio hoitui puhelimitse ja sähköpostitse ja hyväksynnät verkkopalvelun kautta. Kaikin puolin hienosti sujui. Välittäjä myös järjesti siivouksen kohteeseen kaluston tyhjennyksen jälkeen."

Myyjä

"Asiat hoituivat ripeästi ja ammattitaitoisesti. Janne osasi neuvoa mitä kaikkea asunnon myyntiin liittyy sekä piti koko asunnon myynnin ajan yhteyttä ja kertoi esim. kuinka näytöt sujuivat. Ostajan löydyttyä kaikki paperi asiat Janne hoiti rivakasti ja kertoi sekä ostajalle, että myyjälle selkeästi mitä toimenpiteitä kauppaan kuuluu. Kiitos hyvästä ja ammattitaitoisesta palvelusta, sinua voin lämpimästi suositella tutuille!"

Myyjä