Seuraa

Antti Haataja

yrittäjä, kiinteistönvälittäjä
LKV, MuM
Puh. +358505560660

Olen aktiivinen ja tuloksellinen kiinteistönvälittäjä, jolle ahkeruus, rehellisyys ja ensiluokkainen asiakaspalvelu ovat työn peruspilareita. Pääasialliset toimialueeni ovat Espoo ja Helsinki. Markkinatuntemukseni on vahvaa myös Kauniaisissa.

Toimin yrittäjänä Kiinteistömaailmassa Tapiolan ja Munkkiniemen yksiköissä. Lienee sanomattakin selvää, että yrityksemme osaomistajana asiakkaiden tyytyväisyys palveluumme ja työmme tuloksiin on tärkein tavoitteeni. Lupaan tehdä yhdessä henkilökuntamme kanssa kaikkeni tämän päämäärän eteen. Ilokseni saan kertoa, että yrityksemme palkittiin vuoden 2020 Kiinteistömaailman parhaana ketjuyrityksenä. Tunnustus perustuu vuoden aikana tehtyjen asuntokauppojen lukumäärän lisäksi vahvasti juurikin asiakastyytyväisyyteen, joka oli meillä vuonna 2020 yli 350:n tehdyn asuntokaupan jälkeen peräti 4,88/5. Lämpimästi tervetuloa mukaan tyytyväisten asiakkaidemme kasvavaan joukkoon!

Ennen yrittäjäksi siirtymistäni ehdin saavuttaa useita Kiinteistömaailman valtakunnallisia huippumyyjäpalkintoja ja kunniamainintoja. Muun muassa vuosina 2019 ja 2020 olin myyntituotoissa mitattuna koko Kiinteistömaailma-ketjun menestynein välittäjä Suomessa.

Kiitos, että haluat tutustua välittäjäprofiiliini. Kutsumalla minut maksuttomalle kotikäynnille pääset keskustelemaan asuntosi ajankohtaisesta markkinatilanteesta sekä saat taatusti kilpailukykyisen palvelutarjouksen myyntisuunnitelmiesi toteuttamiseksi.

Välittävin terveisin, -Antti Haataja

Seuraa

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

suomi, ruotsi, englanti

Erityisosaaminen

Kerrostalohuoneistot, rivi-, pari- ja erillistalot, omakotitalot/kiinteistöt, tontit, kuolinpesät, remontoitavat kohteet, arvoasunnot, uudiskohteet ja siirtosopimukset.