Mia Lindberg

KiLAT
Puh. +358443817771

Hei, Olen ahkera ja aikaansaava myynnin ammattilainen, jolle tärkeintä on mahdollisimman positiivinen myyntikokemus sekä myyjälle että ostajalle. Hyvä asiakaspalvelu on minulle sydämen asia. Teen työni tunnollisesti ja pidän sinut ajantasalla myynnin etenemisestä. Autan sinua myös halutessasi uuden kodin etsinnässä. Soita niin sovitaan tapaaminen sinulle sopivana ajankohtana!

Ota yhteyttä välittäjään

Asiakkaiden ajatuksia välittäjästä

"Kaikki meni tosi hyvin. Olen erittäin tyytyväinen Mia Lindbergin ja suosittelen häntä aivan varmasti. Siis eipä ole mitään parannettava."

Myyjä

"Asuntomme myytiin päivässä ja kaupat tehtiin reilusti yli pyyntihinnan. Välittäjämme Mia auttoi meitä alusta loppuun saakka paremmin, kuin olisimme osanneet toivota. Asunto saatettiin kuvaus ja esittelykuntoon itsemme ollessa poissa Helsingistä ja asunto myös välitettiin vaikkemme itse päässeet prosessin aikana edes käymään kaupungissa. Lisäksi koin Mian olleen meille avuksi ihan asunnon luovuttamiseen saakka. Olemme erittäin tyytyväisiä Mian asiantuntevaan ja asiakaslähtöiseen palveluun. Mia on auttanut meitä asunnon hankinnassa, myynnissä ja nyt hän pitää meihin yhteyttä sijoitusasunnon hankinnan tiimoilta. Uskomatonta palvelua, asiantuntijuutta sekä tehokkuutta, mitä miellyttävimmältä kiinteistönvälittäjältä. Olen suositellut Miaa välittäjäksi ja tulen jatkossakin suosittelemaan."

Myyjä

"Kiinteistövälittäjä Mia Lindbergin kanssa asiointi on ollut erittäin miellyttävää ja joustavaa. Mia on vastannut kysymyksiini nopeasti ja ollut aktiivinen tarjotessaan vaihtoehtoja asunnon etsinnässä. Tällaista palveluasennetta ei tule kovin usein vastaan, ja siksi haluan antaa kiitokset silloin, kun sellaista kohtaa. Upeaa työtä, Mia!"

Ostaja

"Mia on aktiivinen ja ahkera kiinteistövälitysalan ammattilainen. Hän piti minut asunnon myyjänä proaktiivisesti tilanteen tasalla ja saatoin luottaa siihen, että Mia toimii koko ajan aktiivisesti kohteen eteen. Voin lämpimästi suositella Miaa välittäjäksi"

Myyjä