Ari Riitamo

Puh. 0504522006

Hei, Olen laillistettu kiinteistönvälittäjä ja toimin Varsinais-Suomen alueella.

Asiakkailleni olen tunnollinen ja suoran toiminnan mies. Prioriteettinä on pitää sanani ja toimia toimeksiantajan apuna mahdollisessa myynti- tai ostotilanteessa.

Vahvuusalueisiini kuuluu osakehuoneistojen myynti ja siihen selkeä syy, toimin ja toiminut taloyhtiöiden hallituksissa yli 10 vuoden ajan, joten laki ja toimintatavat ovat tutumpia kuin kiinteistöissä. Kiinteistöissä on ollut tapahtumia kohdallani positiivisessa mielessä kuitenkin pidän kehitysalueena kiinteistön myynnin ja markkinoiden hyödyntämistä.

Hieman itsestäni henkilönä. Arkeani pitää kurissa myös parin vuoden ikäinen tytär, jonka kanssa kuluu aikaa hiekkalaatikolla tai uintikoulussa. Harrastuspankissa löytyy golfista salibandytuomarointiin, josta ammennan osamista myös välitystoimintaan.

Olen puhelias, tarkka ja suoraselkäinen ihminen, joka nauttii hyvistä keskusteluista ja ihmisten tapaamisista. Matemaattisuus tuo säväyksen ryhtiä henkilöitymiseen, koska pidän eniten siitä, että olen hinnoissa ja tilanteissa oikeassa enkä joudu keskustelemaan esim. hinnanalennuksista tai rakenteellisista kustannuksista paljoa.

Jos mietit niin soita ja jutellaan lisää.

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

Suomi, Englanti

Erityisosaaminen

Osakekauppa ja taloyhtiötoiminta