Kiva kolmannen kerroksen kaupunkikoti erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä.
Tunnelmalliset lautalattiat tuovat asuntoon kodikkaan tunnelman ja vaaleat seinät puolestaan tekevät asuntoon raikkaan ilmeen. Keittokomeron yhteydessä on pöytätaso, joka tuo lisää laskutilaa ja voit käyttää sitä myös ruokailemiseen sekä työpöytänä.
Pyykinpesu onnistuu taloyhtiön pesutuvassa. Taloyhtiössä on pesutuvan lisäksi kuivaushuone sekä pyöräkellari.
Viime vuosien aikana Kallio on muuttunut urbaaniksi alueeksi, jossa on toinen toistaan trendikkäämpiä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita sekä kuppiloita. Eloisa kaupunginosa puhkuu trenditietoisuutta ja houkuttelee keskeisellä sijainnillaan sekä hyvillä liikenneyhteyksillään.
Kallio on ennestään tunnettu työväen asuttamana alueena. Viime vuosien aikana Kallio on muuttunut urbaaniksi alueeksi, jossa on toinen toistaan trendikkäämpiä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita sekä kuppiloita. Eloisa kaupunginosa puhkuu trenditietoisuutta ja houkuttelee keskeisellä sijainnillaan sekä hyvillä liikenneyhteyksillään.
Kaunis Töölönlahti reunustaa Kalliota ja se onkin monien suosima istuskelupaikka kesäisin. Alueella on muutenkin lukuisia puistoja, mm. Karhupuisto ja Pengerpuisto, jotka ovat niin populäärikulttuurissa kuin asukkaidenkin tietoisuudessa ensisijainen paikka viettää aikaa. Puistoissa järjestetään erilaista toimintaa sekä tapahtumia vuodenajasta riippumatta.
Hae tätä asuntoa kätevästi osoitteessa www.asuntohakemus.fi
Hakemus ei ole sitova. Alustava vuokralaisvalinta tehdään hakemusten perusteella. Asuntoa on mahdollista käydä katsomassa ennen lopullista vuokrauspäätöstä tai esittely voidaan järjestää myös videopuhelun välityksellä.
If you are interested, submit the application through www.asuntohakemus.fi