Pohjois-Leppävaaran palvelutarjonta on vertaansa vailla. Kauppakeskus Galleria ja muut ympäristön liikkeet, ruokakaupat ja ravintolat ovat keskittyneet rautatieaseman läheisyyteen. Alue sijaitsee liikenteen solmukohdassa, ja yhteydet muualle pääkaupunkiseudulle ovat erinomaiset. Alueella toimii myös lukio, kaksi ammattikorkeakoulua ja useita päiväkoteja. Pohjois-Leppävaarassa sijaitsee urheilupuisto, josta löytyy esimerkiksi urheilustadion, jalkapallokenttiä, jäähalli, kuntorata sekä uimahalli. Kaikenlainen harrastaminen on mahdollista vuoden ympäri.
Etelä-Leppävaarassa, rautatien toisella puolella, on suuri palveluiden keskittymä. Sellosalissa järjestetään konsertteja, näyttelyitä ja muita tapahtumia. Sellosalin välittömässä läheisyydessä toimii Sellon ostoskeskus. Ostoskeskuksessa on lukuisten kauppojen ja ravintoloiden lisäksi elokuvateatteri ja keilahalli.
Tiesithän, ettemme peri vakuutta vuokrasopimukselle. Lisäksi lemmikit ovat tervetulleita kaikkiin asuntoihimme.
Kiinnostuitko asunnosta? Voit jättää asuntohakemuksen Vuokraa tästä -painikkeesta.
Huomioithan, että jos sinulla on olemassa oleva asuntohakemus Espoon Asunnot Oy:lle, tätä kautta jätetty hakemus korvaa aikaisemman hakemuksesi.
Asukasvalintamme perustuu tarveharkintaan. Lisää tietoa asukasvalinnan perusteista löydät verkkosivuiltamme https://www.espoonasunnot.fi/loyda-koti/nain-haet-asuntoa/valintakriteerit
Suuren kiinnostuksen vuoksi emme vastaa tiedusteluihin ilmoitettujen asuntojen osalta, vaan otamme valittuun hakijaan yhteyttä asuntotarjouksen yhteydessä. Asunnon esittelystä sovimme erikseen asuntotarjouksen saaneen hakijan kanssa.
Uusimme kiinteistön Kyyhkysmäki 10 hissit vuoden 2025 aikana. Urakan aikana hissejä ei voi käyttää. Yhden hissin uusiminen kestää noin kahdeksan viikkoa. Alustavan aikataulun mukaan remontti alkaa 13.10.2025