Mobile – tilan rentouttava ikiliikkuja

Käytännöllisenä ihmisenä pidän yleensä esineistä, joilla on selvä käyttötarkoitus. Sisustamastani kodistamme löytyy todella vähän koriste-esineitä. Tosin on yksi juttu, jota olen toivonut kotiimme jo pitkään ja sillä ei ole mitään tekemistä käytännöllisyyden kanssa – se on mobile.

Shoal of Fish – mobilen hauskat ilmassa uivat valaat.

 

Mobilen liikkeen seuraaminen on lähes terapista ja auttaa hetkessä pysähtymään. Vaikkapa mobilea pidetään ensisijaisesti lastenhuoneeseen kuuluvaksi, rauhoittaa ilmassa leiuvien tasapainoilevien elementtien katseleminen myös aikuisen mieltä – vähän niikuin tuulikello, mutta ilman ääntä, joka saattaisi häiritä herkempää ihmistä.

 

Tunnetuin mobilien valmistaja on epäilemättä tanskalainen Flensted, joka on ollut alalla jo yli 60 vuotta. Flenstedin mobileja ostavat säännöllisesti omiin kokoelmiinsa maailman tunnetuimmat designmuseot (esimerkiksi MoMa) ja niitä myydään arvostetuissa designkaupoissa ympäri maailman.

 

Flenstedin mobile-yritys sai tavallaan alkunsa siitä, kun Christian Flensted teki vuonna 1953 tyttärensä ristiäislahjaksi kolmesta haikarasta koostuvan mobilen. Ristiäisvieraat olivat haikara-mobilesta niin innostuneet, että Christianilla kypsyi idea alkaa tekemään lisää erilaisia mobileja. Yritys perustettiin vuotta myöhemmin, vuonna 1954.

 

Alkuvuodet eivät olleet ruusuisia. Flenstedin perhe asui kaksiossa Aalborgissa, jossa Christian valmisti mobileja vaimonsa kanssa keittiön pöydän ääressä. Varastona toimi  olohuoneen sohvan alunen. Ensimmäiset mobilet oli suunniteltu lapsia ajatellen – niissä esiintyi lintu sekä muita eläinhahmoja. Christianilla oli mobilien suhteen kuitenkin taiteellisemmat tavoitteet – hän halusi luoda abstrakteja mobileja. Hän innostui Alexander Calderin – amerikkalaisen taiteilijan jota pidetään mobilien keksijänä, leijuvista kevyistä veistoksista inspiroituen niistä. Flensted omisti jokaiselle tekemälleen mobilille oman tarinansa. Hänen mukaansa ei ole kovin hankala ripusta pahvista leikattuja eläinhahmoja ilmaan. Huomattavasti haastavampaa on laittaa erilaiset abstraktit kuviot keskenäiseen balanssiin ja vuorovaikutukseen.

 

Flenstedin menestys sai alkunsa siitä, kun Den Permanente-niminen designmyymälä Kööpenhaminassa otti Flenstedin mobilet kuvastoonsa. Sen jälkeen, kun  Den Permanente ryhtyi markkinoimaan mobileja kansainvälisesti, kasvoi Flenstedien mobilien koko tuotanto vuodessa 100 000 asti. Enemmistö niistä myytiin Tanskan ulkopuolelle, suurimmat vientimaat olivat Japani, Kanada, USA.

 

Tänään pyörittää Flensted Mobiler ApS yritystä perustajan poika – Ola Flensted yhdessä vaimonsa kanssa. Yrityksen päämaja sijaitsee Tanskassa Funenin saarella entisessä koulurakenuksessa, jossa mobileja myös valmistetaan. Haikara-mobile, josta kaikki sai alkunsa, on tuotannossa vielä tänä päivänäkin.

 

Christian Flenstedin ensimmäinen mobile, jonka hän teki tyttärelleen ristiäislahjaksi. Kyseinen mobile on tänäänkin, yli 60 vuotta myöhemmin, tuotannossa nimellä ”Danish Lucky Storks”. Kyseisellä mobilella on kuulemma taikavoimaa – jos toivoo perheenlisäystä kannattaa laittaa se mobile parisängyn kohdalle.

 

Vaikkapa Flensted Mobile ei ollut kiinnostunut yhteistyöstä Disneyn kanssa, siihen kuitenkin ryhdyttiin Muumien kanssa. Yritykset jakavat Flensted Mobilen nykyisen johtajan Ola Flenstedin mukaan saman arvomaailman.

 

Abstraktikuvioinen Flowing Rhythm-mobile edustaa klassikkoa. Kuvassa näkyy siitä kaksivärinen versio.

 

Bauhaus-mobile selkeissä muodoissa ja Bauhausin klassikkoväreissä