Porin asuntomessuilla nähdään monta pihaunelmaa

Suomalainen arvostaa asuinpaikkakunnan vetovoimaisuutta ensisijaisesti lähiluonnon, palvelutarjonnan ja alueen ihmisten kautta. Porissa nämä vetovoimatekijät toteutuvat hyvin, sillä Karjarannan asuntomessualue sijaitsee aivan keskustan tuntumassa, vastapäätä vehreää Kirjurinluotoa.

Kokemäenjoen rannalle noussut uusi asuinalue on rakentunut vanhalle teollisuusalueelle palvelujen yhteyteen. Asuinalueella voi asua läpi elämän, kun palvelut, eri asumismuodot ja liikkuminen ovat kytkettyinä arkeen saumattomasti iästä ja elämänvaiheesta riippumatta.

Asuntomessualue on tiiviisti rakennettu alue, jossa yksityisyyttä on lisätty aitauksilla ja muureilla. Rakennusten ulkoasuissa esiintyy samoja trendejä kuin sisätiloissakin. Sisätilojen linkittyminen ulkotilojen kanssa on luontevaa, etenkin kun terasseja ja piha-alueita sisustetaan entistä enemmän. Tiiviin rakentamisen vastapainona Karjarannan asuinalueelta löytyy puistoja ja katuviheralueita.


Sievitalo Kultakoivu, kohde 12

Arkkitehti Laura Kaurasen suunnitteleman talon julkisivuissa on käytetty ilmeikkäästi puun eri sävyjä. Talo on muunneltu Sievitalon valmiista Kultakoivu-mallista jokimaisematontille sopivaksi. Selkeän ja kaunislinjaisen kaksikerroksisen talon päädyssä on iso terassi, jossa on Tapio Anttila Collectionin Stadion-terassikalusteet. Kalustesarja on tehty Olympiastadionin vanhojen penkkien puuosista.

 

Talo Lintula, kohde 13

Amerikkalainen bungalow-tyylinen Lintula on arkkitehti Kirsti Kanervan suunnittelema ajaton talo. Talon keskelle jää suojaisa puuterassi, jota ympäröi vehreä ja runsas piha-alue, jonka suunnitteli ja toteutti Marita Wallin. Lintulan kokonaisuus on yksityinen keidas yhteisöllisessä asuinympäristössä.

Kastelli Viva, kohde 15

Kolmihenkiselle perheelle suunniteltu Viva on tyylikäs ja moderni kaksikerroksinen talo, jossa kaikki neliöt ovat kompaktisti käytössä. Huoneiden käyttötarkoitus ja määrä on valittavissa – niitä voidaan lisätä tai vähentää myöhemmin tarpeiden muuttuessa. Pihan suunnittelun lähtökohtana on ollut ajatus vanhan ajan tunnelmasta uusilla toteutuksilla.

Bunkkeri, kohde 16

Kolmikerroksinen suojelukohde Bunkkeri seisoo ylväänä keskeisellä paikalla Karjarannan messualueella. Talon pihana toimiva suuri kattoterassi on rakennettu autovajan päälle. Shellin entinen asuin- ja autovajarakennus on rakennettu vuonna 1937. Osa terassista on katettu ja laatoitettu ja osa on keinonurmikkoa.

OP:n Kotoisa, kohde 18

Kaksikerroksinen OP:n Kotoisa on suoraviivaista funkkista. Vanhojen porilaisten puutalokorttelien pihasauna-ajatus on tuotu tähän päivään. Sauna löytyy kokonaisuuden vasemmanpuoleisesta osasta, jossa on saunan lisäksi autotalli. Rakennukset on yhdistetty puurimoituksella.

 

Luoto, kohde 23

Mammuttikodin massiivihirrestä rakennettu talo on selkeälinjainen ja moderni. Suurimman osan takapihasta täyttää lehtikuusiterassi uima-altaineen ja pihasaunoineen. Viheralueiden hoitoa helpottavat robottiruohonleikkuri ja automaattinen kastelujärjestelmä.

 


Talo Haltiatar, kohde 26

Arkkitehti Marko Raiskin suunnittelema talo on toteutettu lämpöharkoilla ja CLT-puuelementeillä. Ekologisesti rakennettu talo on suunniteltu kuusihenkiselle perheelle, mutta alakerrassa olevat kolme makuuhuonetta ovat yhdistettävissä tarvittaessa. Erillisen pihasaunan yhteydessä on pukeutumishuone, jota voidaan käyttää myös tilapäismajoitukseen. Pihasauna ja päärakennus yhdistyvät toisiinsa rakennuksien julkisivuverhoilun mukaisesti lehtikuusesta toteutetulla isolla terassilla. Toisen kerroksen sadonkorjuuparveke toimii keittiön vieressä perheen ruokapuutarhana.

 

Casa Terde, kohde 30

Tiiviisti rakennettu alue ja pieni tontti vaativat joskus luovuutta. Ainoakoti-malliston Casa Terden 67-neliöinen kattoterassi on osittain pergolalla katettu. Aurinkoinen kattoterassi toimii kesällä keittiönä ja olohuoneena.

 

Dekotalo Villa Vaski, kohde 33

Lapsiperheen toiveiden mukaan toteutetun Villa Vasken jokaisesta huoneesta avautuu näkymä Kokemäenjoelle. Karjarannan alueen päädyssä sijaitsevan L-mallisen talon yhteyteen on saatu suojaisa piha ja iso terassi. Kokonaisuuden kruunaa pihalle sijoitettu, kunnostettu ankkuri, joka löytyi tontilta maanrakennusvaiheen aikana.

 

 

Porin Karjarannan messualue on kompakti asuinalue, jonka viihtyisyyttä lisäävät vehreä Kokemäenjoen ranta, puistot, katuviheralueet ja näyttävät kivikorimuurit, jotka henkivät alueen historiaa.

Asuntomessut Porissa 6.7.–5.8.2018

Teksti: Maija-Riitta Mustonen
Kuvat: Maija-Riitta Mustonen, Tomi Glad/Asuntomessut