HS: Näin parannat kerrostalokodin äänieristystä

Seinien ja kattojen vuoraaminen kipsilevyllä voi vaimentaa ääniä.

HUONOSTI äänieristetyissä kerrostaloissa naapurin äänet voivat vaivaannuttaa ja häiritä jopa yöunia.
Tyypillisiä ääniä ovat esimerkiksi askelista syntyvä töminä. Askelien äänet saattavat kulkeutua huoneistosta toiseen muun muassa välipohjan läpi tai seinärakenteita pitkin, sanoo huone- ja rakennusakustiikkaan erikoistunut vanhempi konsultti Olli Salmensaari Akukonista.

Ongelmallisia ovat varsinkin kipsikuona- eli niin sanotut kananpaskaseinät, joita on paljon 1900-luvun alun vuosikymmeninä rakennetuissa taloissa.

Huoneistojen sisällä olevia kantavia seinäpintoja voi verhoilla kevytrakenteisella seinällä. Ulkoseinien kautta kulkevien äänien vaimentaminen on vaikeaa.

VÄLIPOHJAN äänieristystä voi yrittää parantaa kipsilevykatolla. Kipsilevykaton ja välipohjan välissä oleva tila kannattaa täyttää akustisella vaimennusmateriaalilla, kuten mineraalivillalla. Tilaa ei tarvitse täyttää kokonaan, vaan kymmenenkin senttiä täytettä riittää, Salmensaari sanoo.

Myös toisesta kipsilevystä voi olla hyötyä, koska katosta tulee niin painavampi ja tiiviimpi.

”Ratkaisut eivät poista ongelmaa kokonaan, mutta ne todennäköisesti parantavat tilannetta.”

Salmensaaren mukaan kipsilevykatto täytyy ripustaa välipohjasta peltirangalla tai muuten joustavasti, jotta se ehkäisee välipohjan läpi kantautuvaa ääntä.

Jos kipsilevykatto on ripustettu esimerkiksi kevytrakenteiseen välipohjaan jäykästi puukolauksella, remontista ei välttämättä ole paljon hyötyä.

UUDISRAKENNUKSESSA kannattaa selvittää, täyttääkö talo rakentamismääräyksiä. Häiritsevien äänien taustalla voi olla rakennusvirheitä, joista rakennuttaja saattaa olla vastuussa.

Salmensaaren mukaan töminää voi kuitenkin kuulua, vaikka talo täyttäisi kaikki määräykset.

ENNEN KUIN rakenteiden äänieristystä lähtee itse parantamaan, tulee taloyhtiöltä pyytää siihen lupa. Talon rakenteiden kunnossapito kuuluu yhtiölle.

Muutenkin asiassa kannattaa olla yhteydessä hallitukseen ja selvittää ongelmaa yhdessä.

 

Lisää HS Kotiosan artikkeleita täältä.